Kuningas bongattu!

Lauantaina löysin aasialaisen kaupan.

Yli viikon takaisen lauantain vietin aika pitkälti yhden kaverini kanssa ja teimme mm. lasagnea yhdessä. Sunnuntaina kävin keskustassa päivällisellä, sillä yksi ystäväni oli viimeistä päivää eräässä wokki-paikassa töissä ja minä olin luvannut tulla sinne syömään joku päivä, kun hän on vuorossa. Oli viimeinen mahdollisuus lunastaa lupaukseni. Matkalla sinne huomasin, etteivät ratikat kulje kuninkaanpalatsin edestä, koska sinne oli pystytetty  aidat ja aukiolla oli odottavan näköisiä ihmisiä. Kysyin sitten yhdeltä aukiota vartioivista poliiseista, mikä tapahtuma siellä oli alkaakseen. Aidan viereen kerääntyneet ihmiset odottivat sodassa kuolleiden muistotilaisuuden alkamista, vaikka sen alkuun oli vielä pari tuntia. Minä kävin juttelemassa ystäväni ja hänen työtovereidensa kanssa ja palasin takaisin Dam-aukiolle hieman ennen kahdeksaa. Kuten hieman olin uumoillut, niin paikalle oli saapunut myös Alankomaiden kuningaspari. Sain puikkelehtia väkijoukon seassa päästäkseni sellaiselle paikalle, josta oli mahdollista saada edes jonkinlainen kuva maan hallitsijasta.

Kyllä tästä jo tunnisti, keistä on kyse. Ihan eturiviin en viitsinyt änkeytyä.

Maanantaina sain aamupäivällä tunnin tauon pojista, kun he lähtivät äitinsä mukana lentokentälle isoäitiä vastaan. Lopun päivää meni suurilta osin lämpimässä (tai mustissa vaatteissa kuumassa) ulkoilmassa mennessämme Voldelparkissa järjestettyyn lastentapahtumaan, jossa oli teatteria ja musiikkia, kunnes isoäiti antoi minulle mahdollisuuden mennä zumba-tunnille korvaamaan väliin jääneitä lauantain tunteja. Illasta vielä lähdin väsymyksestä huolimatta tapaamaan nopsasti kaveriani, joka soitti ja ilmoitti lähtevänsä lomareissuun. Tiistai oli rauhallinen taas nuoremman ollessa tarhassa ja vanhemman mennessä iltapäiväkerhoonsa jo aamulla. Minä metsästin vapaa-ajallani serpentiiniä, sillä sitä ei ollut löytynyt isommastakaan Hemasta. Juhlatarvikeliike pelasti minut. Kun hain poikia kotiin, isoveli kysyi minulta: ”Miksi sä oot nyt pidempi?” Syynä olivat korolliset kenkäni, koska en ollut vähään aikaan niitä käyttänyt. Aika hyvin huomattu 5-vuotiaalta.

Uusi versio Hannu ja Kerttu -tarinasta. Pidin sekä tarinankertojasta että taustakuvittajasta.

Keskiviikkoaamuna sain perheen isältä viestin, jossa hän pyysi minua seuraamaan hieman puhelinlaskuani, koska hän oli joutunut maksamaan jonkin verran extraa viime kuusta. Olen kyllä joinakin päivinä lähetellyt melko monia tekstiviestejä sopiessani asioista useammankin kaverin kanssa. Nyt tätä helpottaa se, että sain käyttööni älypuhelimen, jota kukaan ei oikeastaan käyttänyt, joten voin käydä keskusteluja netissä tekstiviestien sijasta. Tuli hieman opeteltavaa, koska sain sellaisen käytettäväksi ensimmäistä kertaa elämässäni. Ennen hockey-tuntia menin vajaaksi tunniksi poikien kanssa skeitti-puistoon, ja täytyy myöntää, että olen ennen jättänyt väliin todella hyvän ajanviettopaikan. Hockey-reissu sujui kaikin puolin hyvin ja oman helpotuksensa toi myös se, että jätin 3-vuotiaan isoäidin luokse kotiin, jotta hän voisi vaikka ottaa pienet torkut huonosti nukutun yön jälkeen. Eipä kuulemma ottanut...  Hockeyn jälkeen oli viimein aika viettää ”toista vappuamme”. Koristelimme talon yltympäri serpeentiineilla, puhalsimme monia ilmapalloja ja maistoimme simaamme, joka oli onnistunut hyvin. :) Päiväni kruunasi urban dance –tuntini, jolla opettelimme poppingin perusteita ja minä sain kehun opettajalta tyttöjen edustajana tanssiessamme viimeviikkoista sarjaa.

Torstaina sain nauttia vain isoveljen kanssa olemisesta. Tunnin leikkituokion ja lounaan jälkeen päätimme lähteä laivamuseoon, koska en ollut ikinä käynyt siellä hänen kanssansa, vaikka pikkuveljen seurassa olen siellä piipahtanut jo kolmesti. 5-vuotiaan seurassa nautin oikeasti reissusta, koska jotenkin kaikki sujuu paljon helpommin, kuin 3-vuotiaan kanssa. Kiersimme koko museon, mutta oikeata mielenkiintoa lapsella riitti vain mennessämme valaalle, jonka sisälle pääsee kulkemaan hampaiden lomasta, sekä satamassa olevalle suurelle laivalle. Tykillä ampuminen oli ehdottomasti päivän juttu, sillä se piti tehdä ainakin 15 kertaa. :) Pudonnut huivinikin onneksi oli tuotu lipputiskin löytötavaroiden sekaan, joten kylmä tuuli ja sade olivat kestettävissä Centraal Stationille kävellessä. Ratikassa kerroin pojalle, että ystäväni oli viime sunnuntaina viimeistä päivää töissä ruokapaikassa, joka melkein näkyi ratikastakin, ja nyt hän tekee muita töitä. Tämän jälkeen hoidokkini kysyi, missä minä olen töissä. Olen oikeastaan odottanut tätä kysymystä aina silloin tällöin lasten kanssa töistä puhuessamme, mutta nyt vasta se tuli vastattavakseni. Kerroin tällä hetkellä vain olevani poikien kanssa, mutta että tulevaisuudessa minusta tulee lastentarhanopettaja.

Perjantaina perheen isä teki töitä kotoa käsin ja pojat tuntuivat pursuavan energiaa. Puistoon lähtö olisi ollut hyvä ratkaisu, mutta ilma ei ollut kovin hyvä. Museoon en todellakaan halunnut lähteä, vaikka veljekset ehdottivat innoissaan laivamuseota, joten päätin että Nemo olisi sopiva kohde. Siellä he ainakin pääsisivät touhuamaan ja aikaa saisi varmasti kulutettua. Ja aikaahan siellä meni niin, että jouduimme neljän tunnin kohdalla lähtemään sen takia, että 5-vuotiaalla oli tennistä kello neljä. Kotimatkalla ratikassa joku tervehti sisäänastuessaan suomeksi ”päivää”. Ostoksilla ollut isoäiti sattui samaan vaunuun kanssamme. Päiväksi ennustettu sade iski vasta illalla ja katselinkin keittiön ikkunasta aika myrkyä. Vesipisaroiden seassa tuli rakeita, ilma välähteli välillä salamoista ja tuuli oli niin kova, että pelkästään se olisi pitänyt minut sisällä. Riepotusta ei kestänyt puoltakaan tuntia, ja pian nautimme taas lämpimästä kevätauringosta. Sellaista se on täällä Amsterdamissa. Illalla nautin omassa huoneessani elokuvasta isoäidin leipomien uunituoreiden sämpylöiden ja siman kera.

Poikien suosikkipiste Nemossa. Tämän rakennelman vieressä istuskelin tunnin verran itsekseni katsellen alla olevaa hauskaa kangasta, joka sai kaikki muutkin iloisiksi.

Lauantaina kävin normaalisti zumbassa, enkä sitten lopulta tullut sen jälkeenkään tavanneeksi suomalaista luokkatoveriani yliopistosta, joka oli käymässä Amsterdamissa. Päätin pitkästä aikaa päivittää blogiani, koska loppupäiväksi minulla ei mitään erityisiä suunnitelmia ollut. Tietokoneeni ei kuitenkaan suostunut niin millään yhdistämään nettiin, joten vein sen alakertaan, missä perheen isä ystävällisesti otti asian hoitaakseen. Nautin vain rauhallisesta päivästä ja menin aikaisin nukkumaan. En ollut yli viikkoon käynyt salsa partyissa, ja vaikka silti illat olivat välillä venyneet, niin tuntui hyvältä ottaa vähän rauhallisemmin vaihteeksi.

Pyhänä päätin lähteä kolmatta kertaa samalla viikolla zumbaan, sillä yksi kerta oli edelleen rästissä. Pyysin mukaani erästä ystävääni, joka lähti innolla kokeilemaan vakipaikkaani. Neljän jälkeen oli tiedossa uusi salsa party, joka aloitettiin tanssikoulullani. Pääsin kokeilemaan Afro Houseakin ja se oli hauskaa! Tansseihin sattui myös kaverini, jota en ollut vähään aikaan nähnyt ollenkaan, ja juttua riitti partyn loputtuakin.

Tänään alkoi taas normaali arki kevätloman loputtua ja 5-vuotiaan mennessä kouluun. Päivä meni aika sutjakasti, kun mm. menimme aamupäivästä puhaltelemaan uusia isoja saippuakuplia puistoon, jossa olimme myös Peter Pan ja Kapteeni Koukku. Sen jälkeen aloitimme leipomaan haarukkaleipiä, joita olen päättänyt viedä huomenna tanssikoululleni, koska huomenna on luultavasti viimeinen tuntini siellä. En aio jatkaa enää salsatunteja tämän kurssin loppuessa. Jäljelle jää vain urban dance (toisessa koulussa) sekä mahdolliset tulevat work shopit, joita saatan kokeilla. Ainakin Afro Housen kohdalla.

Tänä iltana mietin taas, millaisia nykyajan lasten murheet saattavat olla... Pojat olivat saaneet äidiltään luvan pelata tänään Wiillä, ja kun nuorempi veljeksistä ei halunnutkaan katsella televisiota vaan liittyä toisen seuraan Wii Playn tankkipeliin, niin isoveljellä vierivät kyyneleet pitkin poskia. Eihän tuo 3-vuotias sitä peliä osaa pelata, ja vuoroin hän pyysi ja vuoroin kielsi minua auttamasta. (Jäin vapaaehtoisesti auttamaan pelissä hetkeksi, sillä isoäiti oli jo antanut minulle luvan lähteä.) Pelaamisen lopettaminen oli myös hankalaa ja tuntui hieman pahalta painella takaisin yläkertaan, kun olin käynyt ottamassa virrat pois pelikoneesta isoäidin jäädessä yksin kahden huutavan pojan kanssa. Onneksi kohtaus meni pian ohi, joten saatoin jäädä kirjoittamaan tätä tekstiä ulos lähtemisen sijaan, joka kävi mielessäni portaita kivutessani...