perjantai 2. toukokuuta 2014

Vapputunnelmia

5-vuotias on ollut kolme viime päivää hockey-leirillä, joten vaikka koulusta on lomaa, minulla on pitkälti ollut vain 3-vuotias seurassani normaaliin tapaan. Keskiviikkona vein nuoremmankin hieman ennen viittä lähellä asuvalle toiselle suomalais-hollantilaiselle perheelle hoitoon (isoveli oli haettu hockeysta suoraan sinne) päästäkseni urban dance -tunnille. Jälleen kerran sain olla kiitollinen au pair -perheelleni, että he keksivät keinon minun saadakseni nauttia harrastuksistani. Vaikka Science Parkiin on matkaa, niin puolen tunnin pyöräily meni yllättävän nopeasti nauttiessani uusista maisemista ja japanilaisesta musiikista. Yhdeksältä illalla kävin vielä päästämässä perheen äidin juoksulenkille.

Eilen suurin työurakkani ajoittui iltaan, kun lupasin vanhemmille, että he saavat käydä keskenään ulkona syömässä. Me fiilistelimme sillä välin poikien kanssa hieman suomalaista vappua (jota täällä ei vietetä mitenkään). Olin päivän aikana käynyt kyselemässä tuoreen hiivan perään (koska viime viikolla selvisi, ettei sitä myydä normaalissa kaupassa) ja lopulta onnistuin löytämään sitä ranskalaisesta leipomosta. Pienen metsästyksen jälkeen löysin myös munkkeja. Vappuiltaamme ei siis kuulunut siman juominen, vaan sen valmistaminen, ja munkkien kaveriksi olin hommannut alkoholitonta kuplivaa sitruunajuomaa. Simastamme tulee kyllä varmasti paremman makuista. ;) Pari ilmapalloa ja perheen äidin teekkarilakki toivat oman kivan lisätunnelmansa illanviettoon.


Vondelparkissa testasimme minulle uuden leikkipuiston.
Tänään sitten puistoilun jälkeen pullotimme simat nuoremman veljeksen kanssa. Jos jokin menee juomissa vähän vikaan, sen voi laittaa onneksi poikien syyksi, koska sain olla koko ajan katsomassa siman teossa poikien touhujen perään. ;D Nopeamminhan se olisi yksin hoitunut, mutta halusin antaa pojille kivan muiston heidän ensimmäisestä vappusimastaan. Odotamme jo pullojen avaamista koko porukka!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti