maanantai 7. huhtikuuta 2014

Kokkausta, kaatuilua ja kaahailua

Viikonlopun iltoina tapasin pari kaveria ja tuli katsottua viimeinkin elokuva The Green Mile; muuten meni aika lailla kotosalla aika. Joku viikonloppu vielä lähden valloittamaan Alankomaita, koska olen reissannut erittäin vähän Amsterdamin ulkopuolelle, vaikka olenkin täällä jo yli puoli vuotta ollut.

Tämänpäiväinen työpäivä meni aika leppoisasti, vaikka kiire meinasi tulla aamulla, kun kahdeksalta sain tietää, että minä vien koululaisen kouluun ja otan toistaiseksi aamuleipäänsä normaalin hitaaseen tahtiin syövän pikkuveljenkin mukaani. Suu lopettaa vähän väliä pureskelun, kun aamulastenohjelmat käyvät mielenkiintoisiksi. :D Päivä meni kuitenkin aika lailla kaikilta osilta hyvin. Pitkästä aikaa päädyin sisäleikkeihinkin mukaan, mikä ei haitannut niinkään, koska leikimme kauppa- ja kokkailuleikkejä ensin 3-vuotiaan kanssa ja sitten parin tunnin koulun pihalla viihtymisen jälkeen (missä leikkeihimme halusi taas osallistua muutama ylimääräinenkin lapsi) molempien poikien seurassa. Tai oikeastaan jälkimmäinen osuus meni pian siihen, että minä olin kauppias, jolla oli kaksi kissaa, joille minä heittelin hiirileluja haettavaksi...

Kotimatkalla veljekset innostuivat tahalteen kaatuilemaan ja törmäilemään kaikkeen mahdolliseen stepeillänsä. Mistä kaikesta lapset voivatkaan saada hauskuutta elämäänsä!

Vähän ennen ruokaa pojat halusivat kaapin ylähyllyllä lojuvat radio-ohjattavat autot, joihin vaihdoin paristot. Mietin, että ne ovat nostetut perheen isän kaapin ylätasolle varmasti jostakin tietystä syystä, ja luultavasti tajusin sen syyn noin 10 sekuntia sen jälkeen, kun lapset pääsivät käyttämään autoja. Voi kamala, millainen ääni voi lähteä leikistä, kun autot hurisevat yllättävän lujaa, peruuttaessa ne piippaavat kuin roska-auto, töötit toimivat vähän liiankin tehokkaasti, ja kaiken lisäksi pojista itsestäänkin lähti entistä enemmän ääntä kaiken seurauksena!

Sääennusteet lupailivat huononevaa säätä tälle päivää ja nyt illalla se sade tuntuu iskeneen oikein kunnolla ja hieman jyrähteleekin. Näkemisiin ihanat t-paitakelit...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti