Jalkapallofanitusta ja visiitti Amsterdam Dungeoniin

Juhannusta tuli vietettyä vain perinteisen kukankeruun kautta.

Hoofddorpin party oli jälleen kerran menemisen arvoinen! Tuli oltua tappiin saakka, osittain ehkä johtuen siitä, etten päässyt sinne ihan niin aikaisin, kuin olin etukäteen ajatellut. Muutoin viikonloppuna tuli käytyä läpi Haarlemin ostoskatuja, mutta shoppailut jäivät aika minimiin, koska liikkeelle tuli lähdettyä turhan myöhään ja kaupat menivät viiden-kuuden maissa kiinni. Mutta oli kiva hieman kulkea pitkin katuja, koska Haarlemista minulle oli entuudestaan tuttuja vain rautatieasema salsan takia sekä yhden kaverini koti. Sunnuntai-iltana pidimme viimeinkin pienen juttutuokion vanhempien kanssa yritettyämme löytää sopivaa saumaa jo parin viikon ajan. Olin pyytänyt tätä keskustelua, jotta voisimme käydä läpi hieman poikien kanssa toimimista, erityisesti käytöksen ja rangaistuksien osalta, jotta toimisimme kaikki kolme samalla tavalla. Erityisesti koululaisen käyttäytyminen kun on muuttunut haasteellisemmaksi tässä loppukeväästä. Lieneekö kevätväsymystä, iän tuomaa testailua vai jotakin muuta, sitä en tiedä...

"Piu piu! .. Nyt ne on kuolenu ja sinä itket." Kiva leikki...

Viikko alkoi jälleen pitkällä päivällä vanhempien lähtiessä reissuu hieman ennen kuutta aamulla. Sain onneksi itsekin vielä ummistaa silmäni kolmeksi vartiksi poikien noustessa seitsämän aikoihin, ennen kuin hoidin aamupalan, pukemiset ja kouluunviennin. Päivä nuoremman kanssa meni aika jouhevasti, vaikka Playmobile-leikki ei enää oikein jaksakaan innostaa. Pelasimme myös lasten Aliasta, jossa 3-vuotias pärjää yllättävän hyvin. Hän osaa jopa selittää kuvista ilman apua: "Piraatti asuu siellä." Arvasin heti, että saari. :)  Iltapäivällä jäimme tunniksi koulun pihalle, missä suurin osa ajasta meni taas poliisi ja rosvo -leikkiin. Minä en lähtenyt siihen juosten mukaan, koska flunssa sai vieläkin kurkkuni tuntumaan ikävältä, jos hengästyin. (Ja itse asiassa se tekee sitä vielä tänäänkin.) Kotona oli edessä kotityöt, ruoanlaitto ja aikainen syöminen, koska kuudelta alkoi Hollanti-Chile -ottelu jalkapallon MM-kisoissa. Olin iloinen, kun pojat istuivat sohvalla sitä katsomassa, eikä minun tarvinnut sen kummemmin heidän peräänsä katsoa tai heidän kanssaan enempää touhuta. Itse asiassa oloni oli oikein mukava lasten istuessa kummallakin puolella minua kyljessä kiinni. :) Pelin aluksi nautimme veljesten toivomuksesta omenaa kanelilla ja väliajalla kävin laittamassa popcornit mikroon. Hieman ennen taukoa seuraamme liittyi perheen suomalainen isoäiti, joka tuli taas kylään kolmeksi viikoksi. Pelin toisen puoliskon aikana 3-vuotian nukahti sohvatuoliin käsi popcorn-kulhossaan. Miten lapsi voi nukahtaa syödessään popcornia?! :D Isoveli kävi pari kertaa häiritsemässä pikkuveljensä unta, jolloin hän avasi silmänsä, laittoi yhden popcornin suuhunsa ja ummisti taas silmänsä. Niin suloinen! Toivoin, että minulla olisi ollut kamera kädessä, jotta olisin saanut sen videolle. Pelin jälkeen sain isoäidiltä luvan painella itsekin iltatoimiin ja aikaisin sänkyyn. Iosäiti myös kehui kovasti kalakeittoani. Tuntui kivalta, sillä olin oppinut reseptin häneltä ja hänen omalta tyttäreltään. :)

Albert Heijnista saa pikkuisia hamstereita jalkapallon takia ja niitä alkaa olla meillä paikat pullollaan.

Tiistai oli odottamattomien tapauksien päivä. Kalenterissamme oli merkintä, että 5-vuotiaalla oli vapaata koulusta, mikä tarkoitti, että hänet voi viedä heti aamusta iltapäiväkerhoon. Koska sinne ei ollut niin kiire, niin olin sopinut isoäidin kanssa tulevani vasta vähän kahdeksan jälkeen aamulla alas. Yhdeksältä lähdin poikien kanssa ulos ovesta suunnaten ensin isoveljen hoitopaikalle. Normaali kerhohuone oli tyhjä, joten etsimme henkilökunnan ihmisen ja kysyimme asiasta. Paikalle tuli yksi hoidokkini ohjaajista ja hän kertoi, että he olivat myös kuvitelleet koulusta olevan vapaata, mutta että sitten olikin selvinnyt, ettei vapaata olisikaan. Varmistaakseen hän soitti vielä jollekin toiselle ihmiselle, joka kertoi, että oli normaali koulupäivä. Ja koululle päästyämme se osoittautui todeksi. Miten ihmeessä täällä ollaan epätietoisia, onko koulua vai ei?! Tunnin verran myöhässä koululta, melkein saman verran tarhalta ja sitten vielä uusi käynti koululle eväitä viemään, koska eihän niitä ollut mukana kotoa lähtiessämme. Sitten vihdoin omaa aikaani ja lähdinkin heti keskustaan, sillä olin sopinut tapaavani ystävän yhdeltätoista mennäksemme Amsterdam Dungeoniin. Jonotimme yllättävän kauan, vaikka paikka oli vasta auennut ja kassalle päästyämme kerroin, että olin ostanut liput netistä (koska sain ne sieltä 12 eurolla 22 euron sijaan) ja näytin älypuhelimeen tallentamaani tilauksen vahvistusta. Saimme kuulla, että meillä pitäisi olla tulostetut paperiset liput päästäksemme sisälle ja meitä neuvottiin menemään lähellä sijaitsevaan McDonald'siin lähettämään liput sähköpostilla Dungeonille. Miten niin niitä ei muka voinut saada tulostettua varausnumeron perusteella paikan päällä?? Ei muuta kuin poikkeaminen mäkkärille ja takaisin jonoon! Onneksi toinen jonotuskerta sujui nopeammin ja pääsimme pian sisälle. Emme oikein tienneet, mitä odottaa, eikä alun kummitus ollut kovin vakuuttava, mutta tunnin mittainen kierros osoittautui paikoitellen hyvinkin jännäksi ja hetkittäin oikeasti sykettä nostavaksi. Kuten paikan nettisivuilla lukee, niin se ei ole kaikkia varten, ja lapsi en sinne ikinä ottaisi mukaan. (Alle 16-vuotiaat eivät pääsekään sisälle ilman aikuista.)

Kotona söin lounaan ja juttelin hetken isoäidin kanssa, kunnes puoli neljän hujakkeilla lähdin hakemaan iltapäiväkerholle koulusta mennyttä poikaa. Minä ehdotin piirtämistä ja lapsen toivomuksesta piirsimme yhteistyöllä kalan, jonka isoäiti oli kertonut saaneensa Suomessa. Lopputuloksesta tuli mielestäni hieno! Viideltä kävimme kahdestaan hakemassa isän puvun vaatepesulasta sekä pikkuveljen tarhasta. Ruoan jälkeen suuntasin tanssikoululle Science Parkiin, koska illlalla oli tiedossa näytöksen kaltainen. Alkulämmittelyn ja pienen kertailun jälkeen koulun eri tanssiryhmät näyttivät toisilleen ja muutamille muille katsojille, mitä olivat oppineet kursseillaan. Myös tämä tilaisuus oli vähän odottamaton minulle, joka oli sen unohtanut ja suunnitellut jo tapaavansa samana iltana toisen ystävän. Tanssinopettaja onneksi laittoi Facebookista viestiä ja kysyi, ketkä kaikki ovat tulossa mukaan esitykseen. Onneksi on ymmärtävä ystävä, joka tyytyi pikaisempaan näkemiseen tämän esiintymisen jälkeen. :)

Eilen hoidin koululaisen kouluun perheen isän ja äidin ollessa edelleen matkoillaan, minkä jälkeen sain nauttia aivan kaikessa rauhassa aamupalastani hoidokkini leikkiessä itsekseen edes kysymättä minua mukaan. Puoli 11 lähdimme ulos ja lapsen toiveesta "Traktoripuistoon", missä olimme Kapteeni Koukku ja Pater Pan tai joku muu hahmo heidän uudestan Pater Pan -elokuvastaan, jonka juonen 3-vuotias tuntui muistavan hyvin pienine yksityiskohtineen. Uutta leikissämme oli se, että lapsi kiinnitti huomiota pariin pörriäiseen, jotka kiertelivät kukasta kukkaan mettä etsien. Lähdin mukaan ideaan ja pian olin kapteenin apuna häätämässä "näitä kummallisia otuksia" pois saippuakuplilla tai niiden pakkauksilla. :) Sisällä menin mukaan pikku-ukkoleikkiin, koska tiesin, etten joutuisi olemaan siinä mukana puolta tuntia kauempaa, ennenkuin lastenhoitaja vapauttaisi minut. Sitten oli edessä pitkät makoisat unet, joilta heräsin virkeämpänä kuin miesmuistiin herätykseni soidessa. Illalla liityin ystäväni seuraan hänen jooga-tunnilleen ja tulin testanneeksi hollantilaisen saunankin. Kiva käydä pitkästä aikaa saunassa, vaikka suomalainen puulämmitteinen sauna on vielä omaa luokkaansa sähkösaunaan verrattuna!

Tänään onkin helppo päivä, koska eilen illalla kotiin palanneet vanhemmat eivät lähteneetkään heti tänään uudestaan reissuun, vaan jäivät täksi päiväksi kotikaupunkiin ja he hoitavat poikien kotiin hakemiset. Minä olin siis aamutoimien, tarhaanviennin, kauppareissun ja pyykkien lajittelun jälkeen vapaa. Kävin kastelemassa naapurin rouvan kasvit hänen ollessaan matkoilla ja jäin soittelemaan hetkeksi pianoa, kuten olin tehnyt myös viime viikolla, vaikka siitä unohdinkin aiemmin mainita. Ihanaa päästä välillä pianon ääreen täälläkin!

The most beautiful thing in life is the love of God which you can see in so many things and which people try to reflect back to God and towards other people.

Nukkumista, naamareita ja juusto-croissantteja

Eilinen oli vähän samanlainen löhöily-päivä kuin keskiviikko. Tarhaan viennin jälkeen kävin vain ostoksilla ja sitten käytin hetken ajan kotona sen miettimiseen, mitä tekisin, kun kerran oli vapaata ja olin nukkunutkin tarpeeksi. Meinasin jo suunnata Amsterdam Dungeoniin, mutta sitten pohdiskelin, että sinne on kivempi mennä joskus kaverin kanssa. Lopulta päädyin katselemaan poikien Niko 2 –elokuvan, minkä jälkeen nukuin pari tuntia olohuoneen sohvalla. Siitä olikin mennyt aikaa, kun viimeksi koisin olohuoneessa. Puoli kolme oli herätys, jotta saisin laitettua hollantilaiselle lastenvahdille uimakassin valmiiksi ja päivän loppu-urakka oli hakea 3-vuotias kotiin ja laittaa iltaruoka. Mieleni teki lähteä tanssimaan, kun yksi kaverikin kertoi menevänsä Haarlemin asemalle, missä en itsekään ole käynyt viikkoihin, mutta tsemppasin itseni menemään aikaisin nukkumaan, mikä onnistuikin hienosti kymmeneltä.

Tänään lähti aamu kivasti käyntiin appelsiini-mangoteellä, johon laitoin sekaan eilen ostamaani minttu-hunajaa. Makuelämyksiä riittää! :) Siivoojien tultua (ilokseni) yhdeksän jälkeen minä lähdin pikkumiehen kanssa kohti Tropenmuseumia, koska en halunnut olla viileähkössä ja hieman vettä ripottelevassa säässä ulkona paria tuntia. Emme me kauaa lopulta itse museossa olleet, mutta aikaa tuli käytettyä mm. menomatkalla Oosterparkin läpi kulkemiseen, missä yksi hauskimmista asioista ehdottomasti oli tunkea keppejä viemärinkannesta läpi niin syvälle, että sen toinen pää kastui. Kyllä tuli hyvät kanasopat! :D En ollut ennen kyseisessä puistossa paljoa käynyt, mutta nyt mieleni tekee käydä siellä uudelleenkin, sillä se on todellakin hieno.

Yläkerroksen musiikkihuoneessa oli pakko käydä pikavisiitilläkin.

Kotiin tultuamme kävimme leipomaan. Tulevan au pairin into leipomiseen saattoi taas herrättää minunkin sisäisen leipurini uniltaan, sillä jo aamulla herätessäni päätin, että tänään tehdään jotakin kivaa taikinasta. Tein pitkästä aikaa croissantteja ja koko perhe tuntui tykkäävän niistä. Ehkä ehdin vielä leipomaan niitä uudenkin satsin tässä tulevan parin kuukauden aikana, jotta isovelikin pääsee näkemään, kuinka ne oikein rullataan. :) Kolmen jälkeen äiti vei pojat tennistunnille ja minä sain rauhassa siivota keittiön loppuun ja laittaa pyykit paikoilleen ennen "viikonlopulle lähtöä". Taidan mennä tänäänkin ajoissa nukkumaan, jotta huomenna jaksaa taas zumbailla ja mennä tanssimaan, koska mieleni tekisi suunnata huomenillalla Hoofddorpiin parhaaseen salsa partyyn, jossa olen käynyt.

Tuleva au pair tutustumassa

Viikko sitten keskiviikko-aamupäivänä suunnistimme 3-vuotiaan kanssa bakfietsilla Amsterdam Zuid -asemalle, mistä otimme junan lentokentälle. Ensimmäistä kertaa käytin junaa hoidokkini seurassa, mutta se meni kaikin puolin hyvin. Kentällä nappasimme valkoisen ruusun mukaan ja suuntasimme portille, josta oli tarkoitus tulla ulos tämän perheen syksyllä aloittava uusi au pair. Olin lähettänyt viestillä tiedon, mitä minulla on päällä, ja ensimmäistä kertaa Amsterdamissa vieraileva tyttö löysi sen perusteella meidät. Noh, ei siellä kyllä montaa 3-vuotiaan pojan kanssa leikkivää nuorta naista olisi ollutkaan vastaanottopaikalla...

Oli jotenkin erikoista olla siinä roolissa, jossa minua edellinen au pair oli minun käydessäni täällä vuosi sitten visiitillä, ja olla se, joka esittelee kaikki paikat ja tavat. Tuli huomattua, kuinka paljon sitä onkaan itse näiden kymmenen kuukauden aikana oppinut. Haimme porukalla koululaisen ja veimme hänet hockey-tunnille, missä uusi au pair sai huomata poikien eloisuuden ja myös temperamenttisuuden. Vaikka 5-vuotias välillä hieman jumpitteleekin harrastuksessaan, niin viime viikko oli ehdottomasti yksi haastavimmista kerroista olla siellä hänen kanssansa. Tunnin jälkeen puistossa leikimme poikien kanssa hippaa sekä kalastusta (=pojat olivat kaloja, jotka minä sain hiekkalaatikon päällä olevaan verkkoon kiinni) ja sitten kotiin leipomon ja Heman kautta, koska olin luvannut ostaa höyheniä, joilla on luvallista leikkiä. En halunnut edellisillan höyhen-katastrofin toistuvan. Kotona lasten väsymys ilmeni kiukutteluna ja nuorimmainen nukahtikin jo vartin yli seitsemän isoveljen sinnitellessä isän tuloon asti, mikä tapahtui varttia vaille yhdeksän. Tanssitunti jäi minulla väliin, mutta perheellä on rankat kaksi viikkoa vanhempien matkustaessa nyt enemmän kuin vielä kertaakaan vuoteni aikana.

Torstaina heitettyämme pikkumiehen tarhalle näytin vieraallemme lähikaupan ja sitten otimme pyörät ja suuntasimme Dam-aukiolle, mistä kuljimme ostoskatujen ja Vondelparkin läpi takaisin kotikadulle. Minun painellessani päiväunille (univajeen ja sinnikkäästi minua kiusaavan taudin takia) seikkailijahenkinen uusi tuttavani lähti ostamaan kartan ja jatkoi Amsterdamin valloittamista. Työpäiväämme kuului vielä koululaisen uintireissu, joka sujui leppoisasti. Pukuhuoneessa hoidokkimme ujosteli vielä uutta naamaa, eikä halunnut hänen olevan kopissa vaatteita vaihtaessa. Kotiinpäästyämme laitoin iltaruoan ja odotimme isää ja pikkuveljeä kotiin. Illasta lähdin pitkästä aikaa salsa partyyn, koska olin halunnut käydä Westerparkin partyssa niin, että siellä soitetaan musiikkia ulkonakin, koska ensimmäistä kertaa siellä käydessäni vain sisätilat olivat käytössä. Sain vieraammekin liittymään minun ja ystäväni seuraan ja pienen kannustamisen jälkeen saimme hänet myös tanssilattialle. :) Pettymyksekseni lämpimästä säästä huolimatta salsa soi jälleen vain talon seinien sisäpuolella, joten pitänee käydä ainakin vielä kolmannen kerran katsastamassa Westergasfabriek.

Viikon viimeisenä työpäivänä päästettyämme siivoojat sisälle otimme kotona töitä tekevän isän sylissä roikkuvan 3-vuotiaan puolipakolla mukaamme ja lähdimme kolmistaan eläintarhaan. Ensimmäistä kertaa sain jonottaa lippujonossa, enkä vain mennyt sisään kausikortilla. Viiden tunnin kuluttua palattuamme kotiin minä sain hetken istahtaa rauhassa tulevan au pairin leipoessa porkkanakakkua lapsukaisen kanssa. Hollantilainen lastenvahti liittyi seuraamme viideltä ja pian minä lähdin hakemaan ruokaa indonesialaisesta ravintolasta, koska se oli lähellä ja kumpikaan toiosista tytöistä ei ollut sellaista ikinä syönyt. Pyysin ravintolan työntekijää suosittelemaan jotakin 3 aikuiselle ja 2 lapselle, mutta kotona huomasimme, että ruoasta olisi riittänyt tuplamäärälle ihmisiä. Hyvää oli kuitenkin!

Pikkupingviinit olivat yksi kaikkien suosikeista.

Hollantilaisen lastenvahdin jäädessä poikia katsomaan me au pairit laittauduimme valmiiksi Language Cafeeta varten. Mikä sattuma, että 6-7 viikon välein järjestettävä kielikahvila pidettiin juuri uuden tulokkaamme tutustumisviikolla! Aivan kuten vuosi sitten sattui tuuri minunkin osalleni. :) Kahvilaan pyöräillessämme ihmettelimme sitä oranssin ja Hollannin lippujen määrää, ja minusta tuntui, että oli tullut uusi kuninkaanpäivä. Mutta ei. Kaikki se ilmensi vain hollantilaisten jalkapallo-fanitusta, kun illalla oli luvassa mm-kisojen ensimmäinen Alakomaiden peli. Language Cafeessakin teema oli illan peli ja meillä oli mahdollisuus seurata sitä. Jossakin toisessa kahvilassa tai baarissa olisi varmasti ollut jännempi ja tiiviimpi tunnelma katsella ottelua, sillä kielikahvilassa ihmiset keskittyivät juttelemaan toistensa kanssa, huomasivat maalin pari sekuntia myöhässä sellaisen satuttua ja syventyivät taas muutaman sekunnin päästä keskusteluihinsa. Minä lähinnä katselin peliä ja juttelin yhden kaverini kanssa. Japania ei tällä kertaa tullut puhuttua, vaikka olinkin taas kirjoittanut sen nimilappuuni kieleksi, jota haluan harjoitella. Kotimatkalla sain katsella Espanjan jalkapallossa voittaneen hollantilaisen kansan voitonjuhlia itsekseni, koska lähdin matsin jälkeen kielikahvilasta tulevan au pairin jäädessä vielä sosialisoitumaan.

Vaikka lauantainakin herätessäni olo oli raskas, nousin normaalia lauantaita aikaisemmin ylös. Olin luvannut viedä vieraamme salille, jossa käyn zumbaamassa, koska ennen zumbaani ystäväni vetää body pump -tunnin ja sattumoisin "seuraajani" on myös itse vetänyt pumppia Suomessa. Tulin itsekin viimein kokeilleeksi tämän body pumpin täällä ja jäimme vielä yhdessä nauttimaan zumban riemuista toiseksi tunniksi, minkä jälkeen jäimme juttelemaan ystäväni kanssa. Nämä kaksi pumpin vetäjää sopivat vetävänsä syksyllä tunnin yhdessä jahka uusi au pair palaa tänne takaisin. Ihanaa, että saatan auttaa tällä tavalla "seuraajaani" löytämään paikkansa täältä! Lopun viikonloppua otin rauhallisesti ja pysyttelin enimmäkseen sisätiloissa, mitä nyt poikkesin ulkona nauttimassa ison puiston rauhallisuudesta ystävän kanssa. Kun ei ollut todistajia paikalla, niin "näyttelimme" myös kuninkaallisia. Pitäähän sitä joskus päästä hassuttelemaan vanhemmalla iällä ilman lasten läsnäoloakin. :D

Erikoisin näkemäni kello. 2:40.

Tämän viikon maanantai oli pitkä työpäivä. Perheen äiti oli lähtenyt työmatkalle jo sunnuntaina ja isä lähti aamulla kuudelta, joten minä tallustelin alas siihen aikaan. 3-vuotias heräsi vähän ennen isän ovesta lähtöä ja isovelikin 6:20, joten aamu lähti aikaisin liikkeelle. Koulusta oli vapaata, joten lähdimme nelistään ennen yhdeksää käymään kaupassa, minkä jälkeen suuntana oli tieteiskeskus Nemo, koska siellä pojat viihtyisivät pitkään ja saisivat kulutettua energiaa sisätiloissa, sillä sää oli hieman epävakainen. Ja nelisen tuntiahan me siellä olimmekin, kunnes suuntasimme kotiin, missä minä istahdin taas huilimaan muiden ryhtyessä leipomispuuhiin. Minähän olin oikeastaan ensimmäinen, joka tässä talossa on leiponut (jossei isoäidin leipiä yms. lasketa), mutta näyttää siltä, etten ole kuitenkaan viimeinen, mikä on kiva. ;) Ilta kulki eteenpäin ilman kummempia kommelluksia tai kiukuttelua Nukkumatin saarille saakka, mistä olimme uupuneina lastenhoitajina iloisia. Poikien nukahdettua minä hain hammasharjani sun muut tarvikkeet alas, jotten jättäisi uutta tyttöä yksin lasten kanssa yöksi, sillä vanhemmat eivät tulleet kotiin.

Eilen aamulla heräsin kuudelta, kun 5-vuotias kävi vessassa, mutta ilokseni hän paineli takaisin omaan sänkyynsä. Ei kuitenkaan mennyt kuin vartin verran ja hän nousi ylös ja pian seurasi pikkuveli perässä. No, pitäisi kai olla iloinen, etteivät he tunkeneet minun viereeni keskellä yötä, niinkuin he joskus tekevät vanhemmilleen... Hoidimme yhdessä pojat kouluun ja tarhaan ja kymmenen maissa lähdin saattamaan ihanaa seuraani rautatieasemalle hänen palatessaan Suomeen. Oli totisesti kivaa, että minulla oli seuraa raskaan työviikon aikana niin, että saatoin jutella oman ikäiseni tytön kanssa ja jakaa hieman vastuuta pojista. Kaiken lisäksi tulimme todella hyvin juttuun keskenämme, ja minusta ainakin tuntui, että olisin vain viettänyt kaverini kanssa aikaa. Vähän oli haikeaa päästää hänet lentokentälle vievään junaan, mutta onneksi me vielä näemme elokuussa kesälomani jälkeen.

Siivoojien tultua yhdentoista jälkeen minä painelin nukkumaan, kunnes heräsin puoli kolmen aikaan, jotta hakisin koululaisen iltapäiväkerhostaan melkein heti pois, kuten olin aamulla hänelle luvannut. Päästyäni kerholle hoidokkini tuli minua vastaan yhden opettajistaan kanssa. Poika suuntasi nopeasti alakertaan ulko-ovelle opettajan kertoessa minulle, että hän oli viemässä lapsen pois muiden luota, koska tämä oli vihaisena potkinut ja heitellyt tavaroita. He eivät olleet saaneet vihan syytä selville, enkä minäkään saanut muuta vastausta, kuin että hän ei tykkää olla iltapäiväkerhossa ja (miten tämä sitten liittyykään mihinkään..) että hän haluaa saada enemmän rahaa kuin kukaan muu, jotta voi ostaa mitä haluaa. Kotona poika kyseli välipalan jälkeen toistuvasti, mitä tekisi, sillä minä puuhastelin koneellani asioita, joita en ollut viikkoon ehtinyt paljoa tekemään. Näytti, ettei lapsi keksi itse tekemistä, vaikka leluja, pelejä ja askarteluvälineitä täällä riittää. Tai sitten hän vain halusi leikkiä minun kanssani, mutta siihen en tällä kertaa lähtenyt mukaan, koska olin ainoastaan luvannut hakea hänet kotiin aikaisin, enkä että ehtisin käyttämään aikaani vain hänen kanssaan touhuamiseen. Viiden jälkeen haimme pikkuveljenkin kotiin ja ruoan jälkeen tyhjensimme ja täytimme tiskikoneen ja sen jälkeen olin luvannut, että voimme katsoa jonkun lyhyen filmin, koska en halunnut eteeni vaikeita ja villejä tilanteita raskaan oloni takia. Annoin luvan katsoa Kaunotar ja Kulkuri 2:n, koska se ei ollut niin pitkä kuin muut elokuvat ja televisiota katsellessa sai kätevästi vaidettua yöpuvutkin ylle. Pienen iltapalan jälkeen hampaiden pesu ja sitten luin kolme kertomusta Tatu ja Patu -kirjasta luvattuani edellisenä iltana niin tehdä, jos pääsemme hieman aikaisemmin petiin. Ilta sujui onnekseni hyvin ja varttia vailla yhdeksän lastenhuoneessa oli kaksi tuhisijaa. Minä vielä sain odotella puolitoista tuntia, minkä jälkeen perheen isä vapautti minut. Olivatpahan kaksi päivää! Pojat näkivät aamusta iltaan kotona vain minua ja tulevaa au pairiansa.

Parin rankemman päivän jälkeen saan tänään nauttia enemmästä vapaasta. Aamulla menin alas 7:40 pukemaan pojat ja auttamaan lähdössä, kun isä lähti kummankin pojan kanssa koulun liikuntapäivään. Aamupalan jälkeen odottelin Albert Heijnin isoa ruokalähetystä ja sitten kävin vielä leipomossa (koska AH:ssa ei myydä mitään oikeasti hyvää leipää). Sitten takaisin nukkumaan! Loppupäivän ohjelma heräämiseni jälkeen oli vain kirjoittaa blogitekstini valmiiksi ja illalla on edessä urban dance -tunti, jolla saan ottaa rauhallisesti, jotta tämä flunssa voisi viimein kadota lähipäivinä.

Olohuone täynnä höyheniä

Viime viikonloppu oli omalaatuinen. Tulin nähneeksi enemmän tuulimyllyjä kuin aikasemmin vuoteni aikana (koska kävin viimein minulle mainostetussa Zaanse Schansissa) ja tulin kävelleeksi sukkasiltani katuja pitkin. Maanantai oli täällä vapaapäivä ja minunkin työpäiväni alkoi vasta yhdeltä. Nautin alkupäivän vapaasta mm. menemällä ulos lämpimään auringonpaisteeseen aamiaista syömään. Yhdeltä otin vastaan isän kanssa bakfietsillä liikkeellä olleet pojat, tein eväät ja lähdin vuorostani bakfietsin puikkoihin. Suunnistimme Amstel Parkiin, jossa ensimmäisenä kohteena olivat kolikoilla toimivat laitteet, joihin olin viime kerralla luvannut antavani rahaa, kunhan sinne seuraavan kerran menemme. Vene- ja autoajelun sekä palomiehinä ruiskuttelun jälkeen kävimme ihmettelemässä eläimiä, kiertämässä puiston ympäri junalla, syömässä jäätelöt, seikkailemassa labyrintissa sekä hurvittelemalla erilaisissa leikkilaitteissa. Kauppareissukin sujui hyvin, kunhan molemmat pojista saivat onneksi pienen odottelun jälkeen "pikkukärryt" käyttöönsä ja lastasimme ruokatarvikkeita vuoron perään kummankin kärryyn.

Illalla nautin hetken luonnon rauhasta Amsterdamse Bos -puistossa.

Tiistaina ei ollut koulua ja hain "iltapäiväkerholaisen" puoli kolmen maissa hoitopaikastaan, jottei hänellä olisin niin pitkä päivä, koska välillä tiistai-iltaisin hän tuntuu olevan huonolla päällä. Olin maanantaina luvannut viedä hänet jäätelölle joskus, kun pikkuveli ei ole mukana ja lunastin lupaukseni heti seuraavana päivänä. Kävimme hakemassa "smurffi-jätskit" läheisestä ruokapaikasta ja suuntasimme sitten suoraan kauppaan vesisateen takia. Itse asiassa pieni ripottelu ei lämpimässä säässä haitannut ollenkaan, vaan tuntui todellakin mukavalta.

Pizzataikinan teon jälkeen haimme tarhalaisen kotiin laittamaan täytteet omaan pyöryläänsä ja sitten vain pellit uuniin. Kun siivosin keittiötä odotellessa, hieman villiintyvän tuntuiset pojat leikkivät kahdestaan olohuoneessa. Kävin vähän ajan päästä kurkkaamassa, ja mitä näinkään! Kaikki tyynyjen päälliset oli revitty pois sohvatyynyiltä ja yksi höyhentyyny oli päässyt eroon sisällöstään sen vallatessa koko olohuoneen. Ei paljoa naurattanut... Komensin pojat siivoamaan sotkun ja kerroin, ettei ruokaa syödä, ennenkuin se on tehty. Pian uhkasin jäähyllä ja silloin pojat pinkaisivat ruokapöydän luokse, sillä sitä ympäri juostessa edes yksi heistä on vaikea saada kiinni. En lähtenyt mukaan jahtausleikkiin, mutta sain piakkoin 5-vuotiaan kainalooni ja kannoit hänet vierashuoneeseen viisiminuuttiseksi. Pikkuveli tuli siihen viereen pyörimään ja yritti toteuttaa isoveljensä hollanninkielisiä käskyjä lyödä minua. (Pojat siis alkoivat kommunikoimaan hollanniksi, kun tilanne alkoi.) Sain yhdellä kädellä napattua 3-vuotiaankin ja heitin hänet poikien huoneeseen ja sen jälkeen seisoinkin eteisessä pitäen kiinni kahta ovea poikien yrittäessä välillä täysin voimin avata niitä. Viiden minuutin hälytyksen soidessa avasin ovet ja kysyin, ovatko he valmiita siivoamaan. (Samalla sain tietää, että 3-vuotias oli tahaltaan pissannut housuihinsa ja 5-vuotias oli tehnyt saman lattialle.) Myöntävän vastauksen jälkeen kuljimme olohuoneeseen, missä höyhenet lentelivät uudelleen sinne tänne. Uusi viisiminuuttinen. Uusi kysymys, ollaanko valmiita siivoukseen. Uusi myöntävä vastaus. Mutta sitten kuiskaus pikkuveljen korvaan, että ei oikeasti... Laskeuduin lasten tasolle ja kerroin, että luottamusta ei kannata menettää, koska se on vaikea ansaita takaisin. Pienen juttelun jälkeen pojat vihdoin aloittivat siivouksen avustuksellani. Höyheniä oli joka puolella, sohvan alla, televisiotason alla, keittiön puolella, eteisessäkin, joten siivous kesti hyvän tovin. Kun höyhenet oli saatu suurilta osin takaisin tyynyyn sisälle, niin isoveli vastahakoisesti hoiti vierashuoneen lattian samalla kun me kaksi muuta huolehdimme lattialle ilmestyneestä vaaleanpunaisesta kynsilakan jäljestä. Tämän jälkeen 5-vuotias haki omatoimisesti imurin kaapista (ehkä koska olin kysynyt, haluavatko he imuroida vai hoidanko minä sen) ja alkoi imuroimaan pienistä haituvista koko olohuonetta alkaen sohvan takaa. Imurointi keskeytyi hetkeksi, kun vihdoin päätimme syödä pizzat puoli kahdeksan jälkeen, vaikka pizzat tulivat uunista jo kuuden jäljestä. Sen jälkeen odotimme, että isoveli imuroi loppuun ja leikimme hetken, koska olin pari tuntia sitten luvannut niin tehdä. Sänkyynmeno toteutui normaalia myöhemmin, mutta toteutui kumminkin. Minä odottelin vielä pari tuntia perheen äidin kotiintuloa itsekseni leväten saatuani kunnialla päätökseen yhden vaikeimmista työilloistani täällä.

Palkinto itselleni löytyi pakastimesta. ;)

Rauhallista flunssasta toipumista

Tämän viikon maanantaina perheen äiti soitti koko päivän työpuheluita kotona, koska oli kipeänä. Minullakin alkoi pieni nuha Pariisin reissullani ja tällä viikolla se on päivä päivältä tuntunut kasvavan hieman. Äidin ehdotuksesta lähdin käymään 3-vuotiaan kanssa Vondelparkin lastenkahvilassa, missä päädyin pieniin croissantteihin. Ja pieniä olivatkin! Sen kummemmin lapsella ei riittänyt intoa jäädä sinne, eritoten kun takapihan leikkialue oli siivouksen takia suljettuna. Kotimatkalla stepillänsä liikkeellä ollut lapsi otti minua kädestä kiinni ja nosti kummatkin jalat kulkupelinsä kyytiin. Kummastelin, mistä hän on oppinut moisen sanana, kun kutsui sitä "vetovaunuksi". Erityisen hauskaa tuntui hoidokillani olevan, kun hän nojasi hieman taaksepäin ja heilutti steppiä, minkä seurauksena se usein kaatui. Voi lasten riemuja..! :)

Tämä purettava talo sai pikkumiehen ihmettelemään mennen tullen.

Samana päivänä sain tuntea hieman ylpeyttä, kun iltapäivällä kesken kotitöiden kuulin 3-vuotiaan huutavan ja selvisi, että isoveli oli kiusannut. Kehoitin koululaista pyytämään anteeksi, mutta ilkeästi huudettu "anteeksi" uuden satuttamisen saattamana ei ollut se, mitä kaipasin. Totesin, että hänen täytyy pyytää kiltisti anteeksi tai edessä on viiden minuutin jäähy vierashuoneessa. Vaikkei se kaikkein nätein anteeksipyyntö ollutkaan, niin ääni oli aiempaa hiljaisempi, eikä siihen sisältynyt mitään kiusaamiseksi laskettavaa. Ei siis tarvinnut muuta kuin mainita jäähystä, niin lapsi totteli. :)

Tiistaina meille tuli kylään perheen isän vanhemmat, koska sekä isä että äiti olivat lähteneet työreissuun palaten vasta torstaina kotiin. Sen takia hainkin poikkeuksellisesti koululaisen suoraan koulusta ja poikkesimme iltapäiväkerhossa vain hakemassa sinne viime viikolla unohtuneen repun. "Oma" ja "opa" huolehtivat pojista aika pitkälle, joten minun osani oli vain iltaruoan laitto ja varmistaminen, että nukkumaanmeno sujuisi hyvin. Nuorempi hoidokki ei tykännyt ajatuksesta mennä nukkumaan ja alkoi huutamaan minua isoäidin viedessä hänet sänkyyn. Lopulta päädyin lukemaan Piraatti-kirjan sekä hänelle että toisellekin pojalle ja sen jälkeen päätin alkaa laulamaan iltalauluja saattaakseni heidät rauhallisesti uneen. Saatuani toisen laulun loppuun isoveli kurkisti yläsängystään ja sanoi: "Voitko laulaa ton laulun, mutta vähän hiljempää, että mä voin nukahtaa siihen?" Olin iloinen. Lauloin saman laulun vielä kolmeen kertaan läpi ja jossakin vaiheessa aloin myös silittämään pikkuveljeä, minkä seurauksena hän sammahti hyvin nopeasti. Ja poistuessani huoneesta olin varma, ettei menisi kuin pari minuuttia niin toinenkin poika nukahtaisi.

Eilen aamulla huomasin, kuinka nuha sai oloni tuntumaan raskaalta ja olinkin iloinen, kun 5-vuotiaan kouluun viennin jälkeen sain olla pitkään itsekseni 3-vuotiaan leikkiessä lähinnä isovanhempiensa kanssa. Saadakseni hänet hetkeksi ulos otin lapsen mukaan kauppareissulle, minne hän lähti kuultuaan, ettei sen jälkeen ole pakko tulla mukaan hockeyhyn, jonne kuljinkin kahdestaan isoveljen kanssa. Illan tanssituntia en halunnut jättää väliin, vaikken päivällä ehtinyt edes nokosia ottamaan, mutta siellä oli tavallista vaikeampi keskittyä. Kivaa kuitenkin oli, kuten aina.

Tarhassa autoin tekemään mastollisen laivan.

Tänään työpäiväni oli myös lyhyt ja helppo hoitaessani pojat valmiiksi ja vieden heidät hoitopaikkoihinsa. Kotiin päästyäni oli edessä melkein kolmen tunnin päiväunet, joiden jälkeen pakkasin hollantilaiselle lastenvahdille koululaisen uimakassin valmiiksi ja sen jälkeen valmistin enää vain iltaruoan. Syötyämme tuntui, että olin jo melkein valmis yöpuulle, vaikka kello oli vasta vähän yli kuusi ja olin sentään nukkunut pitkät unoset päivälläkin. Varmasti menenkin normaalia aiempaa tänään petiin, jotta pääsen tästä taudinpoikasesta kokonaan eroon...

Juuri tällä hetkellä perheen äiti juttelee hollantilaisen lastenhoitajan kanssa perheen seuraavan au pairin tulemisesta tutustumaan paikkaan ja perheeseen. On se niin erikoista miettiä, että minä oikeasti lähden täältä takaisin Suomeen ja tänne tulee joku toinen hoitamaan tätä työtä ja nauttimaan Amsterdamista. Mutta olen kuitenkin päättänyt olla ajattelematta sitä vielä, onhan tässä vielä monen monta viikkoa lähtööni nyt, kun olen päättänyt viettää kesälomanikin Euroopassa. Jännä juttu! Kun vuosi sitten olin suunnittelemassa tänne lähtöä, en halunnut miettiä Suomesta lähtemistä ja kaiken tutun ja rakkaan taaksejättämistä; nyt en halua miettiä tämän paikan jättämistä ja Suomeen palaamista.. :D

Life is beautiful

Viimeiset pari viikkoa täällä ovat olleet aivan mahtavia! Olisi ollut kiva kirjoitella jo aikaisemmin muistaakseni enemmän yksityiskohtia, mutta en vain ole löytänyt aikaa blogilleni kaiken menon ja muun seassa. Kai se on vain hyvä merkki... ;)

Reilun viikon takainen viikonloppu alkoi normaaliin tapaan zumballa, mutta se siitä normaaliudesta sen jälkeen. Loppu lauantai ja sunnuntai menivät aivan upeissa maisemissa Belgian puolella Ardennien vuoristoalueella. Paikka oli kuin elokuvista yöpymispaikan takapihan soliseva joki mukaan lukien. Voisin kuvailla metsäisiä kumpareita, tähtitaivasta (jota Amsterdamissa ei oikeastaan kunnolla näe), ulkoilmauima-allasta, vanhalta näyttävää kylää, ihania vesiputouksia sekä kaikenlaisia köysiratoja (joista en päässyt testaamaan kuin yhtä) ja kaikkea muutakin vaikka kuinka paljon, mutta ehkä on parempi olla käyttämättä koko loppuiltaa siihen....

Takapihan joki

Maanantaina rakensin 3-vuotiaalle majan, jossa pojat leikkivät yhdessä koulun jälkeen minun hoitaessani kotiaskareita, jotka ovat taas enemmän vain minun vastuullani isoäidin lähdettyä kolmen viikon visiittinsä loputtua takaisin Suomeen. (Ihmettelimmekin yhdessä, kuinka aika kuluu nopeasti, ja 5-vuotiaskin totesi, että tuntui kuin hän olisi tullut Amsterdamiin "kuusi yötä sitten".) Majassa leikkiessä alkoi pikkuveli itkeä ja totesin pariin otteeseen isoveikalle, että hänen on parempi lopettaa kiusaaminen. Päätin ottaa käyttöön "time outin" eli viiden minuutin rauhottumistuokion, jonka poika saa viettää yksinään huoneessaan, ja veinkin hänet lopulta sinne, kun olin antanut viimeisen varoituksen, joka kaikui kuitenkin tyhjille korville. Lapsi karkaili tämän tästä suljetusta huoneestaan ja sain viedä hänet sinne uudestaan ja uudestaan käynnistäen viisi minuttia aina alusta. Vaihdoin huoneen jossakin välissä vierashuoneeksi, jotta pikkuveli pääsisi poikien huoneeseen niin halutessaan, koska hän seurasi tilannetta pyörien lähettyvilläni. Lopulta kyllästyin karkailuun ja päätin, että on parempi vain pitää ovesta kiinni, eikä antaa pojan avata sitä ennenkuin aika on ummessa. Voi veljet, mikä ääni huoneesta lähti! Tajutessaan, ettei pääse enää karkaamaan, 5-vuotias kirkui ja alkoi heittämään ovea tavaroilla. Pariin otteeseen astuin huoneeseen sisälle ottamaan tavaroita pois, jolloin hän yritti taas karata ja löi minua leluhiirellään. Näin muuttui viisi minuuttinen rangaistus tuplamittaiseksi. Voin sanoa, että onneksi minulla oli nuorempi hoidokkinikin siinä vieressä, sillä saatoin välillä keskittyä vain juttelemaan normaalin rauhallisella äänellä hänen kanssaan...

Pyysin perheen äidiltä pari rasiaa Läkeroleja Suomen tuliaisina ja sain vähän enemmän..

Lopulta kymmenminuuttinen time out oli ohi ja päästin pojan ulos huoneesta suunnistaen itse lämmittämään iltaruokaa. Yhä testailevalla päällä oleva lapsi tuli häiritsemään ja yritti viedä makaroonit, jolloin uhkasin uudella viisiminuuttisella. Pieni käsi kävi aina lähellä pastoja liueten kuitenkin pois ennen koskettamista, kunnes lopulta poika tarttui niihin kiinni testailun kiilto silmissään. Eipä siinä muuta sitten kuin uudestaan vierashuoneen ovenkahvaa pitelemään ja kuuntelemaan, kuinka lapsi huusi olevansa nälkäinen... Iltaruoan jälkeen tilanne oli kokonaan rauhoittunut. Illasta perheen äidin tullessa kotiin minä lähdin yläkertaan valmistautumaan, sillä kaverini oli pyytänyt minua olemaan valmis lähtöön puoli kahdeksan. Tiedossa oli yllätys. Olin joskus maininnut tälle ystävälle, etten ollut vielä koskaan ollut Museumpleinin konserttitalossa ja että haluaisin siellä kuitenkin käydä, joten minua odotti rauhallinen parituntinen pianomusiikin parissa kuunnellessani nuoren Jan Lisieckin soittamia ja Chopinin säveltämiä kappaleita. Konsertin jälkeen pääsin vielä maistelemaan italialaista jäätelöä, noms~

Tiistaina illalla minun hommani oli vain laittaa iltaruoka valmiiksi hollantilaisen lastenvahdin hakiessa pojat kotiin. 5-vuotias ei osannut käyttäytyä ruokapöydässä ja pääsin harjoittelemaan time outia peräkkäisinä päivinä. Tällä kertaa minulla oli onneksi apua lastenvahdista ja saimme pyödän ympäri juoksevan lapset nopeammin kiinni. Syötyäni kävin kahvilassa nauttimassa tuoreesta minttuteestä, josta myös olen täällä innostunut, ja kävimme keskustelun vakavasta aiheesta erään ystäväni kanssa. En varsinaisesti nauttinut tilanteesta, mutta jälkeenpäin tunsin ystävyytemme syventyneen sen seurauksena.

Pienet lapset iloitsevat pienistäkin asioista ja sellaisista, joihin me aikuiset olemme tottuneet ehkä liikaakin. Tämän huomasin lajitellessani pyykkiä 3-vuotiaan kanssa. Hän otti kuivurista vaatteita pois ojentaen ne minulle laitettaviksi oikeisiin pinoihin ja sukista muodostui oikea ilon lähde. Aina sattuessaan ottamaan koneesta pois sukan, jonka pari oli jo pöydällä hän hihkaisi: "Joo, jee! Mä löydän kaikille parit." :D Illan tanssitunti oli jälleen antoisa päästessäni paremmin perille nykytanssinomaisen koreografiamme rytmityksestä ja liikkeistä.

Viime torstai oli helatorstai, joka on täälläkin vapaapäivä, kuten ilokseni oli myös perjantai. Minulla oli siis perheen vanhempien tapaan neljän päivän mittainen viikonloppu, jonka sitten tulinkin käyttäneeksi hyvin hyödyksi, sillä suuntasin ystäväni kanssa paikkaan, joka on ollut listallani, nimittäin Pariisiin. Jo noin viiden tunnin mittainen menomatka sujui hauskoissa tunnelmissa ja yksi erikoisimmista asioista oli se, kuinka ystäväni tykkää yhdestä minun Suomesta mukanani tuomasta cd:stä ja erityisesti yhdestä suomenkielisestä kappaleesta sillä levyllä. Hän ei siis itse ole suomalainen, kuten ei kukaan muukaan kavereistani täällä.





Kuten Beligian reissusta, voisin kirjoittaa tästä Pariisin matkastakin novellin... Nautimme kumpikin rauhallisuudesta ja hetkessä elämisestä, joten kovin suuria valmiita suunntelmia meillä ei sen tarkemmin ollut, vaan kuljeskelimme ympäriinsä ja käytimme aikaa siihen, mikä tuntui sillä hetkellä hyvältä. Perjantaina piipahdimme Napoleonin rakennuttamassa palatsissa, joka oli tehty sodassa loukkaantuneille, ja pääsimme todistamaan jotakin hautaussaattueen kaltaista siellä. Meinasimme käydä myös Eiffel-tornissa, mutta pitkät jonot eivät sillä hetkellä houkutelleet, ja päädyimme istuskelemaan tornin lähettyvillä olevalla penkillä. Opetin matkaseuralleni Sinikello nurmikolla -laulun sävelmän ja teimme siihen rytmitksiä suullamme ajaen penkillä istuneen vanhahkon miehen viereiselle penkille ilmeisesti hyräilyllämme... :D Kulkiessamme joen vartta meidät pysäytti tumma mies lankojensa kera. Tiesin, että hän pyytäisi rahaa saadessaan valmiiksi rannekorumme, mutta hän sattui olemaan hauska persoona, joten kuuntelimme "gulu gulu, bunga bunga, hakunamatata"-juttuja ja saimme kivat muistot. :)

Kivat ikkunat Invalides-palatsissa.

Seuraavana Pariisi-päivänä oli tarkoitus mennä heti aamusta Eiffel-tornille jo hieman ennen sen aukeamista, mutta kaipasimmekin enemmän unta, joten päivän ainoaksi suunnitelluksi paikaksi jäi Sacré Cœurin kirkko. Kun saavuimme paikan portaikolle, kuulimme kizomba-, salsa ja bachata-musiikkia. Kävimme kysymässä Punaisen Ristin pisteeltä, miksi siellä soi latinomusiikki ja meille kerrottiin 150-vuotispäivästä ja tunnin kuluttua alkavasta "salsa partysta". Palasimmekin kirkossa käynnin ja piirtelytuokion jälkeen kyseiselle paikalle ja liityimme muutamien muiden tanssijoiden sekaan. Mikä kokemus päästä tanssimaan salsaa, bachataa ja merenguee keskellä Parisiia Sacré Cœurin upea kirkko taustalla!! Illalla kävimme vielä testaamassa viihtyisän mutta kiireisen ravintolan, jossa hinta-laatu-annoskoko-suhde oli kaikki mahtavasti.

Välillä tunnelma oli niin pariisimainen, kuin suoraan elokuvista.

Sunnuntaina pääsin viimein toivomaani kohteeseen suunnistaessamme jälleen kerran Eiffelin juurelle. Jonottaa saimme monet kerrat, mutta oli huisia käydä taas astelemassa 279 metrin korkeudessa! Poislähtiessämme pääsin kummastelemaan, kuinka ihmiset selvittävät tilanteen, jossa eivät löydä parkkipaikkaa. Moisia pysäköimisiä ei Suomessa näe...

Matka Pariisiin tuli hieman yllättäen vastaani, mutta se oli ehdottomasti yksi vuoteni kohokohdista ja olen varma, etten olisi voinut käyttää näitä neljää vapaapäivää paremmin! Melkein kaikki paras on aina lähes suunnittelematonta.. ;)

Parkkeeraus hienosti keskellä risteystä kahden suojatien välissä...

Parkkeeraus yksinkertaisesti keskelle toista kaistaa. Mahtuuhan siitä ohitse...