Pitkä ja kuuma viikonloppu sekä loman alku

Viime viikolla keskiviikon aamu oli vähän kankea, vaikka olin saanut edelliseltä au pairilta luvan tulla töihin tuntia myöhemmin (hän siis vietti yön lasten kanssa alakerrassa), koska edellinen ilta rannalla oli venähtänyt suunniteltua pidemmäksi. Päivästä kuitenkin muodostui oikein mukava, kunhan se pääsi vauhtiin. Kymmenen aikaan otin eväät ja pojat bakfietsin kyytiin ja suuntasin Amstelparkiin, jonne olin luvannut viedä hoidokkini jo edellisellä viikolla. Bakfietsin rikkinäinen rengas vain oli siirtänyt suunnitelmaamme muutamalla päivällä.

Puistossa pojat halusivat ensin käydä ostamassa kolikoita, joita he juoksivat tunkemassa sisälle ajettaviin kilpa-autoihin, kauko-ohjattaviin rekkoihin, palomies-ruiskuihin, kaivinkoneeseen ja veneisiin. Minäkin pääsin veneeseen, koska 3-vuotias ei sellaisella vielä saanut yksin mennä. Kummankin käytettyä kaikki kolikkonsa siirryimme liukumäelle, mistä kuitenkin palasimme piakkoin vielä ostamaan muutamat lisäkolikot, jotta junaratakin tulisi testattua.

Laitteiden jälkeen leikimme hippaa isolla telineellä, ruokimme sorsia, kävimme pensaslabyrintissa, söimme jäätelöt ja kiersimme puistoa sekä kävellen että junalla. Kotiin piti lähteä, kun kummallekin iski vessahätä, eivätkä puiston vessat kelvanneet. Mutta kello oli kuitenkin vartin yli kolme, kun saimme bakfietsin kodin pyörätelineeseen. Sen jälkeen minä sainkin painella unille ja pojat jäivät vieraamme hoiviin. Myöhästyin urban dance –tunniltani hieman, koska missasin ensimmäisen bussin ja ottaessani vasta seuraavan, missasin myös vaihtobussini muutamalla minuutilla. Seuraava vaihtobussi olisi tullut vasta puolen tunnin kuluttua, joten pohdin, pitäisikö kävellä perille. Lopulta päädyin menemään jollakin bussilla puoleen väliin matkaa ja kävelin perille myöhästyen vartin verran. Tunti kuitenkin oli hauska, kun jatkoimme locking-koreografiaa.

Torstaina hoidin 5-vuotiaan kanssa pikkuveljen tarhalle ja kävimme kaupoilla, minkä jälkeen minä jätin pojan toiselle au pairille ja kävin pitkästä aikaa harjoittelemassa salsaa kaverini kanssa. En ollut tanssinut salsaa ollenkaan moneen viikkoon, joten oli kiva päästä vetämään tanssikengät jalkaan. Iltapäivällä minä jäin lomalaisen kanssa kotiin leikkimään ja pelaamaan. Kun hän ehdotti Playmobileilla leikkimistä, niin minä sanoin, että se alkaa jo hieman kyllästyttämään, kun on aina sama leikki. Tunnin verran me kuitenkin touhusimme kilteillä ja tuhmilla pikku-ukoilla, kunnes vaihdoimme Lasten Monopolyyn. 5-vuotias on hyvin hyvin kilpailuhenkinen ja huono häviämään, mutta hän pysyi pelissä ja suhteellisen hyvällä mielelläkin, vaikka minä aloin olla rikkaampi ja omistamaan suurimman osan paikoista. Oikea suhtautuminen on kaiken a ja o. Kun hän päätyi ”välipala”-ruutuun ja joutui maksamaan, niin minä aina laukaisin jotakin kuten ”hei, ihan kohta on ruoka, ei enää kannata välipalaa ottaa”. Tai kun minä sain kaikista maksuista kertyneen ison rahapotin itselleni ja huomasin tuskastuneet kasvot, niin pohdin ääneen: ”Kuinkahan paljon tässä oikein on?” ja ”Kuka nämä kaikki rahat tänne on laittanut?” Tai kun poika osui kerta toisensa jälkeen minun minigolf-ruutuuni, niin totesin: ”Sinä et sitten jaksa odottaa ensi viikkoa, kun lupasin silloin mennä Amstelparkiin minigolfaamaan.” Ja lapsi vain nauroi kerta toisensa jälkeen. :) Peli piti keskeyttää siksi aikaa, että haen pikkuveljen kotiin ja söimme iltaruoan. 3-vuotiaskin olisi halunnut liittyä peliin, mutta kehoitin olemaan tulematta enää niin loppuvaiheessa. Illalla pääsin vielä toista kertaa saman päivän aikana salsaamaan, kun kävin Westergasfabriekin Summer Breeze –partyssa. Kolmas kerta toden sanoo, sillä pääsin vihdoin näkemään ulkolattiankin, joka oli kyllä turhan täynnä väkeä mahtavan sään takia. Viime partystani oli kulunut varmaan lähemmäs neljä viikkoa. Ja oli jälleen kerran hauska huomata, kuinka paljon tanssin lomassa näin tuttuja naamoja.

Perjantaina vietin jo viikonloppuani, koska myös perheen isä ja äiti ottivat sen vapaaksi ja koko perhe pakeni ikkunaremonttia suunnaten rannalle viikonlopuksi nauttimaan 30 asteen keleistä. Minä kävin ulkona aamupäivällä, mutta puistoilu jäi lyhyeen kuumaan paahteen takia. Tulin kuitenkin pitkästä aikaa poimineeksi kimpun luonnonkukkia pöydälle koristeeksi. :) Päivällä ystävällinen naapurin rouva kutsui minut jääteelle ja rupattelemaan hetkeksi, ja lopun päivää nautin lomafiiliksestäni, joka minulla oli ollut aamusta asti.

Yli 30 asteen lauantai kului suurilta osin sisätiloissa ja illemmalla pääsin pyörähtämään Haarlemin Ikeassa. On se aina hauskaa ja inspiroivaa kulkea Ikean käytäviä pitkin! Sunnuntainakin tuli oltua pitkälti laiskasti sisällä, kunnes iltapuolesta pääsin uimarannalle. Olin kaivannut sitä koko viikonlopun, mutta vasta lauhempana ja sateisempana sunnuntaina toteutin tämän toiveeni.

Maanantaina aloittaessani työt pojat olivat kiukkupeikkojen vallassa, mutta puolen tunnin jälkeen he onneksi olivat iloisia ja helppoja. Lähdimme pian aamiaisen jälkeen ulos, jotta keittiö saatiin raivattua uusien ikkunalasien laittoa varten ja kävelimme aluksi ranskalaiseen leipomoon hakemaan vähän syötävää, sillä kotona oli kaikki lopussa. Jatkoimme matkaa Tropenmuseumille, missä eniten intoa herättivät televisiot, nappulat sekä erityisesti laivapeli. Musiikkihuoneeseen emme tällä kertaa ehtineet, koska perheen isä tuli puoli kaksi hakemaan 3-vuotiaan rokotettavaksi ja isoveli liittyi heidän seuraansa. Minä sain rauhan kauppareissulleni ja odottelin miesväkeä kotiin parin tunnin ajan viihtyen suuren osan ajasta netissä surffaillen, kunnes nettiyhteys katosi täysin. Muuntajamme oli mennyt rikki, joten en päässyt blogianikaan vielä päivittämään.

Puoli viideltä katsoin taas lasten perään katsellen heidän leikkiänsä ja mennessäni hippaa (mistä veljekset alkoivat villiintyä), kunnes perheen isä pyysi, että lopetamme sen. Ehdotin puoliksi leikilläni, että kun kerran sadekin oli vähän hellittänyt, voimme vaikka juosta korttelin ympäri. Ja tämähän sitten toteutettiin! Ihmiset katsoivat meitä vähän hämillään, kun juoksimme kosteassa säässä hippaa leikkien koko korttelin ympäri. :D Keittiö kun kerran oli kaaoksen vallassa, niin tilasimme pizzaa iltaruoaksi ja söimme sen poikien huoneen lattialla, minkä jälkeen jätin vessajutuille nauravat ja villiintyvät pojat toisen au pairin hoitoon lähtiessäni itse valmistautumaan illan tanssitunnille. Opettaja innostui vatsalihasliikkeiden tekemisestä ja muutenkin tunti sai minut hikoamaan aiempaa enemmän. Osittain ehkä johtuen siitä, että pitkästä aikaa saatoin olla aivan täysillä mukana päästyäni viimeinkin tautini ylitse. Erityisen dance hall - tunnistamme teki myös se, että meillä oli katsoja, jonka minäkin tunsin.

Tiistai oli jälleen leppoisa päivä hoidokkini ollessa tarhassa ja iltapäiväkerhossaan. Minä saatoin nauttia päivänokosista ja kuumasta auringosta katolla, ennen kuin hain 5-vuotiaan pois puoli neljän aikaan, sillä hän kyseli kovasti aamusta, milloin tulen hakemaan. Hän kun ei olisi halunnut mennä sinne ollenkaan. Onneksi he olivat melkein koko päivän Olympiastadionilla urheilemassa ja hän oli hyvällä tuulella mennessämme puistoon jonglööripallojani heittelemään sekä kumilenkki-koruja tekemään. Tarhalta poikkesimme indonesialaisessa ravintolassa hakemassa ruokaa, jonka menimme kotiin syömään, koska puistoon olisi pitänyt ottaa niin monet lautaset sun muut mukaan. Koska keittiö, olohuone, vierashuone ja lastenhuone olivat remontin alla, meidän oli pakko syödä vanhempien makuuhuoneessa. Illalla autoin vielä perheen äitiä siivoamaan poikien- ja vierashuoneet nukkumakuntoon ja aamulla verhosin makkarin sängyn ja lipaston.

Keskiviikkona painelin aamulla ennen kuutta alas jatkamaan uniani ja sainkin nukahdettua, ennenkuin pojat heräsivät vasta vartin yli seitsemän. Aamupäivästä otimme suunnan Amstelparkiin, missä kävimme ensimmäistä kertaa minigolfaamassa. Olin etukäteen miettinyt, haluanko mennä sinne kummankin pojan kanssa, koska se saattaisi olla 3-vuotiaalle vielä vähän hankalaa, mutta yllätyin, kuinka hyvin ja iloisesti kummatkin hoidokkini löivät palloa tuskastumatta kertaakaan vaikeammillakaan radoilla. Välillä pojat pistivät kummatkin minua paremmaksi, ja nuorimmainen sai pariinkin otteeseen hole-in-one’in! Jätskien, labyrintin ja kiikkulaitteiden jälkeen yhden maissa meidän oli pakko lähteä kotiin, kun auringossa oli niin hirveän kuuma. Kotona keskityin korujen tekoon poikien leikkiessä autoillaan, kunnes nappasin heidätkin mukaan yhteisen leikin käydessä turhan vaikeaksi. Neljän jälkeen olin vapaa ja illalla suuntasin taas Science Parkiin tanssimaan. Netinkin saimme takaisin loppupäivän aikana.

Eilen minua odottivat alhaalla valmiit pojat, jotka toinen au pair oli laittanut kuntoon, joten aamupalani jälkeen heitin 3-vuotiaan tarhaan edellisen au pairin lähtiessä vanhemman lapsen kanssa omille teilleen. Minä suuntasin viimeinkin kaverini vetämälle spinning-tunnille, jolle olin halunnut mennä jo pitkän pitkän aikaa. Vaihdettuani ratikkaa Amsterdam Centraalilla huomasin Ijburgiin vievässä raitiovaunussa, että au pair –kännykkäni ei enää ollut missään lähettyvilläni. Hyppäsin pois heti ensimmäisellä pysäkillä ja palasin keskusasemalle ottaen ensimmäisen ratikkalinjani seuraavan paikalle saapuvan vuoron. Kysyin kuskilta, pystyykö hän ottamaan yhteyden edelliseen vaunuun, jonne puhelimeni luultavasti oli jäänyt, mutta sain kieltävän vastauksen. Kuljettaja antoi minulle kaksi vaihtoehtoa: joko tulen sillä ratikalla linjan toiseen päähän ja käyn tarkistamassa edellisen vuoron, tai sitten voin parin päivän päästä käydä kyselemässä löytötavaratoimistosta. Vaikka spinning jäikin sen takia väliin, niin päätin hypätä ratikan kyytiin. Matkan aikana pyysin eräältä mieheltä hänen puhelintansa lainaksi testatakseni soittaa omaani, mutta kukaan ei vastannut siihen. Jäin paria pysäkkiä ennen pääteasemaan pois ja odotin takaisin keskustan suuntaan kääntynyttä edellistä raitiovaunua. Vaikka olinkin pahimmasta jännittyneisyydestä päässyt eroon, niin oli totinen helpotus, kun kuski ojensi minulle tutun kapulan. Kävin sitten vain vähän harjottelemassa salsaa ystäväni kanssa, koska koko kuntopyöräilytunti oli jo ohi, kun pääsin salille. Iltapäivällä palasin töihin korttia pelaamaan, illalla uudestaan poikien pariin tunnin tauon jälkeen ja päivän päätteeksi lähdin salsailemaan lisää. Haarlemin party oli yllätykseksemme siirretty Zandvoortin rannalle, mutta jatkoimme matkaa sinne asti, koska tanssijalka vipatti ja minä en ollut vielä koskaan päässyt tanssimaan rannalla. Se oli huippua, vaikka ulkolattia oli aivan liian pieni!

Tänään oli viimeinen työpäiväni ennen kesäloman alkua ja se alkoi poikien kiukuttelulla. Pääsimme kuitenkin yhdeksältä ulos ovesta ja menimme ”hiekkalaatikkopuistoon”, missä oli edessä 110 vauhdinantoa keinussa, hippaleikkiä liukumäkitelineellä, saippuakuplia sekä isossa roolissa tänään pulujen jahtausta. Kaupan kautta kotiin sanomaan heipat pariviikkoiselle vieraallemme ja hetken hengähdystauon jälkeen lähdimme taas ulos uhmaten sade-ennusteita. Koska pojat villiintyivät ennen lähtöä, sanoin, että menemme ensin Vondelparkiin energiaa purkamaan, koska Amsterdam Expon lego-näyttelyssä ei voi riehua. Pojat lupasivat olla kiltisti, joten vein heidät suoraan näyttelyyn sillä ehdolla, että lähdemme heti, jos he eivät käyttäydy. Kierros meni hyvin, vaikkakaan pikkuveli ei jaksanut kuunnella kuulokkeittensa selostusta teoksista. Isoveli sen sijaan oli enemmän kuin innokas valitsemaan aina oikein numeron. Paras osa odotti meitä kuitenkin lopussa, missä sai rakennella itse legoilla ja pelata lego-pelejä. ;) Sitten vain tihkusateen läpi kaupan ja vaatepesulan kautta kotiin ja lomalle! Lomalle! Miten niin tämä vuosi on vähän niinkuin ohi!? Noh, onhan tässä vielä lomani ja reilun viikon verran töitä vielä loman jälkeen, ennenkuin Suomeen palaan.

Antwerpenissa & purjehtimassa

Perjantaina viimeisenä työjuttunani lakkasin kummankin pojan kynnet. Isoveli muistutti minua, että olin edellisenä päivänä kuvannut lakata kirkkaanpunaisella hänen kyntensä ja pikkuveli innostui myös asiasta. Vielä tänäänkin sain ihastella punaisia varpaita ja sormia, kun menin aamulla alas. :D

Lauantaina tuli käytyä rajan takana, kun suuntasin erään ystävän kanssa Belgiaan, Antwerpeniin. Lähtiessämme Amsterdamista ilma oli kuuma, mutta perille päästyämme piti vetää sukkahousut shortsien alle ja kulkea huppari päällä pienessä tihkusateessa vähän aikaa. Oli jotenkin erikoista mennä toiseen valtioon, mutta silti kaikkialla ympärilläni näin ja kuulin hollanninkieltä. Harhailimme kaduilla ihmetellen paikallisia katuja, kirkkoja ja kauppakeskittymiä, kunnes osuimme vanhan kaupungin isolle toriaukiolle, missä pidimme evästaukoa. Mieleni teki ostaa jotakin jälkiruokaa torin kojuista, joissa myytiin ihanan näköisiä herkkuja, mutta se unohtui kun satuimme kulkemaan katumuusikkojen ohi. Torin laidalla soitti kolmen valkovenäläisen ryhmä ja erityisen mielenkiintoisen ja yleisöä houkuttavan esityksestä teki naisen soittama soitin, jonka nimestä en ole aivan varma. Jos joku tietää, niin saa kertoa. Siinä oli aivan huisi ääni, erityisesti taitavan soittajan käsissä! Jäimme seuraamaan soittajia muutamien kappaleiden ajaksi, minkä jälkeen väsynyt mieleni oli tipotiessään. Ja lisää piristyin, kun jäimme vanhan kaupungin katujen keskellä vohvelikioskille syömään aivan mahtavan makuiset suoraan paistosta tulevat vohvelit. :) Ennen kotiinlähtöä jäimme vielä nauttimaan pienestä viheralueesta ja suihkulähteistä kaupungin melskeen jälkeen.

Sunnuntaina aamupäivällä lähdin ystäväni kanssa hänen läheisen ystävänsä purjeveneelle. Pääsin elämäni ensimmäistä kertaa sellaisen kyytiin ja vaikken purjeita hoidellut, niin ainakin sain muutamaan otteeseen olla vastuussa kurssin pitämisestä. Amsterdamin keskusaseman takaa ajaessamme meinasi sade iskeä, mutta heti päästyämme avarammille vesille aurinko paistoi täydeltä terältä ja me saimme nauttia ihanasta luonnonrauhasta, jota ainakin minä olin kaivannut. Muutamia ylitse lentäviä lentokoneita lukuunottamatta ainoa ääni oli veden loiske ympärillämme ja tunnit kuluivat rattoisasti, vaikken tehnyt lähestulkoon mitään. Kuuden maissa rantauduimme Markeniin, viehättävään turistikylään, joka oli kuitenkin rauhallinen. Siellä söimme päivällisen, minkä jälkeen veneen omistaja palasi "lomakotiinsa" ja me jäimme odottamaan Amsterdamiin vievää bussia. Jälleen yksi ihana viikonloppu takana!

Sain Markenissa yhden elämäni kivoimmista kaakaoista. :)

Maanantaiaamuna mennessäni alas oli kuin olisin astunut sisään johonkin eri taloon. Olohuone ja vierashuone olivat tyhjiä lukuunottamatta joitakin isompia huonekaluja, jotka olivat suojien alla, ja poikienkin huone oli hyvin tyhjä. Keittiössäkin oli pöytä siirretty seinän viereen, vaikka se puoli talosta hoidellaan ikkunoiden osalta vasta ehkä ensi viikolla. Aamutelevisio oli pojilla vaihtunut ipadeihin, koska olohuone oli remonttimiesten hallinnassa. Aamiaiseni jälkeen katselimme hetken välioven ikkunoiden läpi työmiesten puuhailua ja sitten pelasimme Lasten Monopolya. 3-vuotias lopetti pelaamisen pariinkin otteeseen, mutta isoveli jaksoi pelata loppuun asti, mistä olin yllättynyt, koska minä voitin sen. Aina aiemmin hän on alkanut kiukutella, jos ei näytä itse voittavan. Pelin jälkeen viikonloppuna kylään tullut entinen au pair liittyi hetkeksi seuraamme, kunnes lähdin poikien kanssa puistoon. Hoidokkini eivät vielä oikein osaa itse ottaa keinuissa vauhtia, joten sain olla työntämässä heitä ja jossakin vaiheessa 5-vuotias halusi vauhtia ensin 100 kertaa, sitten 20 kertaa ja lopulta 100 kertaa. Noh, hyvää numeroharjoitustahan se oli ja aikaakin sai kulumaan. ;) 200 vauhdinantoa en enää lähtenyt toteuttamaan, vaan siirryimme hiekkalaatikolle kaivamaan tunnelia traktoreille. Sain huhkia kymmenen minuuttia putkeen ahkerasti ja tunnelin valmistuttua kesti kaksi minuuttia ennen kuin vanhempi hoidokkini päätti romauttaa sillan... Toisen tunnelin kaivuu jäi kesken, kun pojat halusivat, että hautaan heitä hiekkaan. Parin tunnin kohdalla veljekset halusivat siirtyä puiston toiseen osaan leikkimään palloilla, joten veimme hiekkalaatikkolelut kotiin ja minä kysyin toiselta au pairilta, josko hän jaksaisi ottaa pojat haltuunsa. (Hän siis oli tullut tänne kylään näiksi pariksi viikoksi myös auttamaan minua.) Minä sain kahden jälkeen painella päiväunille, joilta heräsin vain syömään ja tanssitunnilleni. Hieman harmitti, etten vieläkään viitsinyt olla täysillä mukana tunnilla, koska opettaja oli päättänyt tällä viikkoa toteuttaa minun toiveeni harjoitella lockingia. Aina siitä lähtien, kun sain tietää kyseisestä lajista, olen halunnut kokeilla sitä, ja vihdoin minulle on koittanut mahdollisuus testata sitä edes parin tunnin verran! ^_^

Tänään perheen isä vei 5-vuotiaan kerhoonsa ja minä hoidin nuoremman tarhaan. Isä hakee kummatkin pojat kotiin suhteellisen aikaisin, mutta minä menen vahtimaan heitä vasta neljältä. Oli siis sopivasti aikaa päivitellä kuulumisia ja ehdin ottamaan vielä päivänokoset, joita kaipaan pari tuntia liian lyhyiden yöunien jälkeen.

Ukkosmyrsky

Tiistain ratikkamatkalta jäi vielä mainitsematta, että 5-vuotias hoidokkini kysyi minulta aivan yllättäen: "Mistä ihmiset tuli, kun niitä ei vielä ollut?" Aluksi en edes käsittänyt, mistä hän puhuu, mutta tajuttuani kysymyksen vastasin, että Jumala on luonut ensimmäiset ihmiset. Sitten lapsi kysyi, mikä on Jumala. Se oli jo hieman haastavampi kysymys yks kaks vastattavaksi...

Keskiviikon työpäivä meni enemmän tai vähemmän hyvin päivän ollessa sateinen. Kävimme ulkona vain hakemassa suutarilta laukkuni hihnan ja jäimme vähäksi aikaa skeittipuistoon. Syvät lätäköt olivat pyörillä kulkevien poikien mieleen ja vesi roiskui joka suuntaan! Kummankin hurjastelijan kaaduttua kahdesti lähdimmekin kotiin vaihtamaan kuivat vaatteet päälle. Iltapäivällä kävin pitkäkseni olohuoneen sohvalle isoäidin leipoessa karjalanpiirakoita lasten kanssa, mutten ehtinyt nukahtaa, kun kuuntelin heidän keskustelujansa ja jossakin vaiheessa kuulin, kuinka isoäiti oli todella vihainen. Nousin ylös katsastamaan tilanteen ja kohtaamaan pääkokkimme vihaisempana kuin koskaan ennen minun nähteni sekä pojat, jotka juoksivat häntä pakoon itkien. Ilmeisesti tiskaamisesta innostuneet muksut olivat laittaneet märkiä astioita pellillä uuniin menoa odottavien piirakoiden päälle, mikä oli ollut viimeinen pisara jo märästä lattiasta valittaneelle isoäidille. Minä päädyin rauhoittelemaan 3-vuotiasta ja ehdotin veljeksille, että jos he käyvät kuivaamassa lattian, me voimme ottaa viimein esille pienet kumilenkit, joista olin puhunut jo pari päivää. Halusin antaa isoäidillekin hieman omaa rauhaa ja otin pojat omaan seuraani keittiön kautta olohuoneeseen. Pikkuisista kumilenkeistä tehtävät korut osoittautuivatkin poikien (ja minun) mielestä erittäin kivoiksi ja sovimme jatkavamme niitä vielä seuraavinakin päivinä, koska iltaruoka keskeytti puuhastelumme.

Pitkän pohdinnan jälkeen päätin viimein jättää urban dance -tuntini väliin, koska yskäni oli sen verran paha ja olo heikko, etten olisi mennyt tunnille muutenkaan kuin vain katselemaan. Halusin ottaa 1,5 tunnin unet ennen kuin pitäisi valmistautua illan Hollanti-Argentiina -otteluun, mutten nukahtanut tunnin aikana ja viimeinen puolituntinen meni television katseluun. Mielenkiintoisin löytämäni ohjelma oli hollanninkielinen Paavo Pesusieni. Illan matsi tuli katsottua jälleen kahvilassa, mutta tällä kertaa hyvin rauhallisessa sellaisessa yhteensä noin kymmenen hengen voimin. Ja hyvä niin, sillä edellisten otteluiden kaltainen meno olisi ollut liikaa minulle sinä iltana. Harmikseni peli venyi taas rangaistuspotkuihin asti ja kaiken kukkuraksi kannustamani joukkuen koki kisojen ensimmäisen tappionsa ja päätyy taistelemaan pronssimitalista huomisessa ottelussa. Voipi olla, että jää peli minulta katsomatta, koska vakiseurani ei sitä ainakaan meinaa seurata. Pitäisi kysellä muita ja pitäisi jälleen kerran valvoa, sillä se alkaa vasta iltakymmeneltä.

Lajittelimme poikien eurokolikot maittan.

Torstaina tarhalainen lähti hyvin hoitopaikkaansa, kunhan isoveli suostui lähtemään lopulta mukaan saattamaan (mikä tapahtui vain, koska minä sanoin, että muuten täytyy tulla illalla minun mukaani hakemaan veljeä kotiin). Me kaksi muuta jäimme kotimatkalla taas hetkeksi skeittipuistoon, missä katselimme radio-ohjattavaa autoa, jota ohjasi pieni poika, mutta kymmenen minuttin jälkeen sain seurata 5-vuotiasta ulos portista. Minä vaadin ulos jäämistä, joten kävimme kotona vain hakemassa eväitä ja tavaroita ja suuntasimme "traktori-puistoon" pelaamaan tennistä, leikkimään Peter Pania ja Kapteeni Koukkua, syöttelemään jalkapalloa ja tekemään kumilenkki-koruja. Jalkapalloilu sai yskäni palaamaan, joten yritin ottaa lopun päivää vieläkin rauhallisemmin. Liikuntaa päädyin kuitenkin vielä harrastamaan, kun kävimme bakfietsin kanssa uimahallilla kysymässä, onko uimatunteja vielä ja saatuamme kieltävän vastauksen kävimme vaihtamassa bakfietsin omiin pyöriimme ja poljimme Vondelparkiin. Kun lapsi kysyi kolikoita laitteisiin, keksin sanoa, että hän voi kyllä käyttää omia rahojaan jos haluaa. Ja hänhän halusi. :) Hyvä, että edes nyt keksi tämän uuden idea, että pojat voivat halutessaan laittaa omia rahojaan menemään, jos minä en anna. Lainata kyllä voin.

Viime yönä heräsin kolmen aikaan kamalaan ukkosmyräkkään. Valehtelematta verhojen välistä välähteli 1-2 sekunnin välein jatkuvalla syötöllä ja jyrinän säestyksellä, ja vaikka tykkäänkin ukkosesta (ainakin salamoiden katselemisesta), niin se oli jo hieman pelottavaa. En pystynyt nukahtamaan ukkosen takia uudelleen, joten nousin, kävin vessassa ja katselin hieman jo laantuvaa ukonilmaa takaisin ylös palatessani. Sitten vasta keksin, että voisin yrittää ottaa siitä videota ja hain älypuhelimeni. Jossakin vaiheessa koetin ottaa kuvia ja painoin välillä summamutikassa laukaisunappia monta kertaa peräkkäin saadakseni kivan kuvan. Jälkeenpäin sain poistella parisataa turhaa otosta, mutta seassa oli muutama mainio kuva! Tunnin verran hereillä oltuani pääsin viimein takaisin unten maille..

Tänään aamulla siivoojien saapuessa lähdimme poikien kanssa viemään bakfietsia korjattavaksi, koska sen kumi oli puhki. Kysyin perheen isältä, tietääkö hän, moneltako vakikorjaa saapuu työpaikalleen ja sain vastaukseksi, että luultavasti aikaisin (eli ennen lähtöaikaamme, yhdeksää). Lyhyellä matkallamme 3-vuotiaan pyörän takarengaspuhkesi myös ja siitä alkoi epäonnemme... Korjaamolle päästyämme luin ovesta, että se aukeaa vasta kymmeneltä, joten jätimme kaikki kolme pyörää sen edustalle ja päätimme käydä nostamassa Albert Heijnista rahaa maksamista varten. Kaupan ovessa oli puolestaan lappu, että se on kiinni vesivahingon takia, joten jouduimme etsimään toisen ottomaatin. Kysyin kukkakauppiaalta lähintä ja hän kertoi tien päässä olevan pankin, jonka seinästä saa käteistä. Tämä ottomaatti oli kuitenkin pois käytöstä ja jatkoimme koulun viereiselle pankille. Pojat jaksoivat onneksi hyvin kävellenkin, kun saivat keräillä isoja keppejä matkan varrella. Kuljimme rahojen kanssa takaisin korjaamolle, joka ei ollut vieläkään auki, vaikka kello oli jo puoli 11. Sitten luin tarkemmin ovessa olevan alemman lapun, jossa kerrottiin, että lomien aikana se on auki vain lauantaisin. Viesteilin perheen isän kanssa ja hän kertoi viereisellä kadulla olevasta toisesta korjaamosta, missä onneksi saimme viimein pyörät korjausmiesten käsiin. Ja englantia puhuvien sellaisten! Vakikorjaajamme kun ei sitä oikein puhu... Pidimme piknikin läheisellä nurmikolla ja jatkoimme traktoripuistoon. Pyörityslaite oli päivän juttu ja erityisen kiva siitä tuli kuran takia. Laite ja sen alusta olivat yöllisen sateen jäljiltä yhtä kuravelliä ja pian olivat pojat juuri sen näköisiä kuin sanoivat olevansa: kuramonstereita! Annoin heidän jatkaa leikkiään, koska he olivat jo superlikaisia ja heillä oli superkivaa. Kotona mentiin sitten suoraan kylpyyn ja suihkuun ja minun aikani kului rattoisasti vaatteita, kenkiä ja lattioita puhdistaessa, ennenkuin isoäiti palasi kauppareissultaan sopivasti kaiken ollessa taas puhdasta. Iltapäivällä olin enemmän tai vähemmän poikien kanssa heidän leikkiessään enemmän keskenään ja isoäidin puuttuessa heidän kinasteluihinsa yhtä paljon kuin minä. Mutta melko kiltisti he ovat olleet normaaliin nähden koko viikon.

Pöytäfutista ja lääkärillä käynti

Viime torstaina sain koulupäivän loputtua viedä kakkosluokkalaisen zumbatunnille. Tai oikeastaan se oli harjoittelua seuraavan päivän esitystä varten, jonka lapset esittivät koulussa opettajalleen ja ykkösluokkalaisille. Gagnam Style -tanssi näytti hauskalta, kuten näytti tunnin jälkeinen jalkapalloilukin, johon poika halusi liittyä. Soitin vain isoäidille, joka lupasi hakea tarhalaisen kotiin voidaksemme jäädä puistoon pidemmäksi aikaa. Oli rentoa vain istuskella nurmikolla ja penkillä ja nauttia auringosta hoidokkini pelatessa muiden lasten kanssa. Harvinaista herkkua! Illalla lähdin tapaamaan yhtä kaveriani kahvilaan, jossa oli pöytäjalkapallo. Olimme sopineet, että joskus meidän täytyy ottaa matsi sellaisella ja vihdoin löytyi sopiva sauma. Pelit olivat tasaisia ja vietimmekin reilun tunnin latoessamme uusia ja uusia 50-senttisiä pöytään saadaksemme uusia palloja, kunnes paikalle saapui muita halukkaita pelaajia.

Perjantaina aamulla viedessäni 5-vuotiasta kouluun, hän kysyi minulta, mennäänkö me suoraan koulusta tennikseen, vaikka tiedossa onkin lyhyt koulupäivä. Minä yllätyin tästä tiedosta ja varmistin joltakin vanhemmalta, onko lukuvuoden viimeinen koulupäivä todellakin lyhyempi kuin normaalisti. Sain tietää, että poika pitäisi hakea tasan kahdeltatoista. Siispä puolelta päivin kävin 3-vuotiaan kanssa hakemassa koululaisen ja suuren määrän kuvistöitä ja jatkoimme steppien kanssa suoraan Vondelparkiin, missä nautimme kolikkolaitteista, jäätelöistä, leikkipuistosta ja pomppulinnasta kuumassa säässä niin, että olimme kotona vasta kolmen aikaan. Tennistunnille ei riittänyt enää kaiken jälkeen energiaa, joten skippasimme sen ja keskityimme kokoamaan koulusta saatua hienoa perhosta.

Jalkapallointoilua Albert Cuypstraatilla.

Viikonloppuna autoin kaveria arkisissa asioissa, esimerkiksi auton siivoamisessa. Oli kiva viettää aikaa ystävän kanssa eri tavalla kuin mitä yleensä tulee vietettyä (kuten elokuvissa, kahvilassa tai tansseissa). Lauantai-iltana kello kymmenen paikallista aikaa oli tiedossa Hollannin jalkapallo-ottelu, joka tuli katsottua taas kahvilassa, joskin eri paikassa kuin viimeksi. Seura, johon päädyin, oli parasta mahdollista, koska mukana oli innokkaita kannustushuutojen huutajia ja koko kahvilan äänekkäimpiä ihmisiä. Rangaistuspotkuihin venynyt tasainen 0-0 -peli oli hieman turhan pitkä väsyn alkaessa painaa, mutta toisaalta oli hauska seurata pitkästä aikaa niin pitkälle päätyvää peliä, eritoten, kun kannustamani joukkue lopulta vei voiton. Huomista semifinaalia odotellessa! :) Lähtiessäni kahvilasta ystävän kyydillä olimme huvittuneita, kun tajusimme, että isoilla teillä oli ruuhkaa yhden jälkeen yöllä. Sunnuntaina pääsin syömään herkullista irakilaista ruokaa, joka antoi kivan idean minullekin ruoanlaittoon.

Eilen aamulla päätin viimein lähteä käymään lääkärillä, koska "flunssani" on jatkunut kesäkuun alusta asti ja viikonloppuna sain kaiken päälle vielä ikävän yskän. Kun kerroin lääkärille ongelmani, hän kysyi, miksi tulin vastaanotolle. Vastasin, että syksyllä kärsiessäni samanlaisesta taudista sain sieltä toimivan lääkityksen ja tämän jälkeen lääkäri antoi minulle antibioottikuurin. Kotona olin yhdeksältä alkaen työpäiväni molempien poikien kanssa tuntia myöhemmin. Ennen yhtätoista lähdin veljesten kanssa Vondelparkin puusta rakennetulle kiipeilytelineelle, missä kohtasimme useampiakin suomalaisia Rölli-Menninkäis-hippamme lomassa. Kävimme kotona vessassa tarkoituksenani jatkaa heidän kanssansa apteekkiin hakemaan lääkkeitäni, mutta pojat (erityisesti isoveli) eivät olleet kovin halukkaita liittymään seuraani, vaan he halusivat jäädä tyhjään kotiin isoäidinkin ollessa ostoksilla. Lopulta keksin sanoa, että jossen saa lääkkeitäni ja riittävää lepoa, niin minun täytyy seuraavana päivänä levätä enemmän ja hakea iltapäiväkerholainen myöhemmin kotiin. Se tehosi. Apteekkireissu meni hyvin, vaikka rahaa piti käydä metsästämässä paristakin paikasta ja nälkä alkoi iskeä itse kullekin. Palatessamme isoäiti olikin jo kotona laittamassa meille lounaan pöytään.

Ennen työpäiväni loppumista pelasin vielä wiillä 5-vuotiaan kanssa pikkuveljen katsellessa lyhyttä dvd:tä. Yllättäen Wii Playn peleistä ei tällä kertaa osunut pelattavaksemme tankkipeli, vaan pelasimme monia muita. Puolen tunnin jälkeen lopettaessamme ja tilanteen ollessa minulle 15-1 ei lapsi enää kestänyt jatkuvaa häviämistä, vaan alkoi itkeä ja huutaa. Tämä viimein loppui, kun isä sanoi, että jos hän on kiltisti lopun iltaa ja seuraavan päivän, hän voi pelata toisen puolituntisen kanssani. Vein pojat vielä tunniksi jalkapallokentälle isän jutellessa ikkunaremonttimiehen kanssa. Ensi viikolla täällä on siis aika hässäkkä, kun meille vaihdetaan uudet ikkunat. Päiväunilta oli vaikea herätä, mutta sairaudestani huolimatta minun piti lähteä urban dancen kesäkurssin ensimmäiselle tunnille vähintäänkin ilmottautumaan sille. Kivan piristyksen tuntiin toi myös se, että myös pöytäjalkapalloa pelaava kaverini oli päättänyt tulla sinne mukaani. Nytpä ainakin on aina juttuseuraa siellä! :)

Kiva kulkea tällaisen alueen läpi. Lapsi ei onneksi tiedä, mitä ne olivat..

Eilen illalla sovimme, että 5-vuotias ei mene ollenkaan iltapäiväkerhoonsa, joten siivoojien tullessa tänä aamuna lähdin kummankin hoidokkini kanssa tarhalle, jonne jätimme nuoremman ja vanhemman kanssa jatkoin suutarin kautta Amsterdam Museumiin. Ratikkamatkalla totesin pojalle, että on hauska viettää päivää vaihteeksi vain hänen kanssansa, koska yleensä olen paljon enemmän 3-vuotiaan seurassa. Vastaukseksi lapsi kertoi, ettei halunnut mennä iltapäiväkerhoon, koska ei tykkää siitä ja koska hän halusi olla minun kanssani. Joskus nämä pojat totisesti saavat hymyn huulilleni! Museoreissu sujui ongelmitta, kuten sujui kuivahedelmäostokset ja Wiillä pelaaminenkin. Sen jälkeen sainkin painella nukkumaan, kunnes lomalainen tuli herättämään minut, että pikkuveli pitäis pian hakea kotiin. Päivän negatiiviset puolet olivat jatkuva sade (ja Suomessa on sitten juuri nyt helle!) sekä heikko olo. Ehkä tämä tästä, kun saan antibioottikuurin loppuun...

Hainhampaita ja sauvasirkkoja kädelläni

Tiistaina kävin koululla kolmen aikaan, mutta takapihalla odottikin perheen äiti, joka sanoi, että hän ottaa pojat ja että minua tarvitaan vasta varttia vaille neljä. Panin pitkäkseni puoleksi tunniksi, minkä jälkeen lähdin poikien kanssa heidän toiveestaan jalkapalloa pelaamaan. Koska kenttä oli varattu, niin aluksi seurasimme isompien poikien peliä, johon 5-vuotiaskin lopulta liittyi hetkeksi, ja sitten saimmekin pian maalit omaan käyttöömme kolminpeliä varten. Menimme peliä, jota näin vanhemman hoidokkini pelaavan maanantaina koulun pihalla kavereidensa kanssa: yksi on maalivahtina ja kaksi muuta yrittää saada maalin päästäkseen olemaan vuorostaan torjujan asemassa. Aika kivasti meni puolentoista tunnin ulkonaoleilu, vaikka välillä meinasi vähän porua syntyä, kun ei nuorempi saanut tehtyä maalia tai kun hän ei onnistunut torjumaan palloa maalissa ollessaan. Sitten olinkin vapaa ja pikaisen iltaruoan jälkeen suunnistin American Book Centeriin, jonne saapui puoli seitsemältä kirjailija, jonka kirjan ostin viime viikolla. Olin kuvitellut, että hän pitää jonkin puheenkin, mutta tapahtuma oli vain kirjojen signeerausta, joten jäin vielä kiertelemään suurta kauppaa ystäväni kanssa, jonka kanssa olimme sopineet tapaavamme paikan päällä.

Jatkoimme kirjakaupasta ystäväni amerikkalaiselle ystävälle kylään, jota hän ei ollut nähnyt vähään aikaan ja joka sattui asumaan lähistöllä. Tämä ystävä, hänen poikansa sekä kylässä oleva ystävänsä olivat todella mahtavaa seuraa! Minusta oli kivaa sekin, että vihdoinkin saatoin kommunikoida jonkun kotini ulkopuolisen lapsen kanssa täällä enemmänkin, kun tiesin hänen puhuvan englantia. Vaikka noin 9-vuotias (?) poika oli hieman ujo, niin hän oli silti halukas opettamaan minua tekemään pienistä kumilenkeistä sormuksen, näyttämään meille tanssivideoitaan ja sauvasirkkansa (jonka minäkin uskaltauduin ottamaan kädelleni kävelemään) ja halasi niin täysillä meitä meidän lähtiessämme. Kaikki kolme uutta tuttavaani olivat lämpimiä ja rentoja ihmisiä ja toivon vielä näkeväni heidät tämän kesän aikana. Ennen lähtöämme saimme yllätyksenä ystäväni ystävän pojalta lahjaksi kaksi hain hammasta kumpikin. Huisia!

Hitusen oli puistattavaa pidellä sitä omalla kädellä... (kuva on netistä)

Eilinen pikku-ukkoleikki jäi onneksi lyhyeen, koska koululainen pääsi jo puoli yksi keskiviikon takia. Ihmettelin, kun luokka tyhjeni, mutta minun hoidokkini ei ollut tullut ovesta ulos. Hän oli jäänyt (villiluonteisen) kaverinsa kanssa kokoomaan palapelit kasaan ja ihmettelin hieman, kun nämä normaalisti niin liikkuvat pojat tekivät keskittyneinä hämmentävän samankaltaisia palapelejä. Ne olivat oikeasti haasteellisia koota oikeisiin alustoihin! Koulun pihalla kivoimmaksi leikiksi muodostui piste, jonka säännöt ovat osittain vielä hieman hämärät nuoremmalle hoidokilleni, vaikka hän sitä innolla leikkiikin mukana. Loppuvaiheessa 3-vuotias etsi monta kertaa peräkkäin omasta tahdostaan, vaikka olisikin saanut meidän pisteemme, mutta sehän passasi meille kahdelle muulle! :) Kotona kahden jälkeen oli edessä leipomista, koska minua oli pyydetty leipomaan keksejä kouluun lahjaksi opettajille. Shakkiruuduista tuli omatekoisen näköisiä mutta hyvänmakuisia. Leikkiä en ehtinytkään enää ennen iltaruokaa ja ruoan jälkeen isoäiti antoi minulle luvan mennä yläkertaan. Nukkumaan pääsin jo vähän yhdeksän jäljestä.

Eilinen oli myös melkoinen uutispäivä! Aamulla lukiessani Aamulehden nettisivuja silmiini sattui ilmoitus, että pääsykokeista on tullut tuloksia ja kävin heti tarkistamassa, löytyykö sieltä tuttu nimi. Ja ilokseni pikkuveljen nimi komeili sisäänpäässeiden joukossa. Aamupäivällä otin pitkästä aikaa yhteyttä myös Suomen kämppikseeni ja kyselin hänen kuulumisiaan. Ilmeni, että hänkin oli saanut opiskelupaikan alalta, josta on haaveillut useamman vuoden, ja sain samalla tietää, että yhteinen ystävämme on alkanut seurustella. Kun otin yhteyttä tähän toiseen ystävään, niin hän kertoi minulle, että tämä uusi poikaystävä on tanssinut samassa tanssikoulussa kuin minä tanssin viime vuonna Suomessa ollessani ja naama oli tuttu, vaikka nimeä en olisi muistanut. Samoillakin tunneilla olemme olleet. Olin hieman yllättänyt, kuinka paljon uutisia sattuu samalle päivälle ja ihmettelin sitä ääneen myös perheen isoäidille. Ei mennyt kauaa tämän jälkeen, kun äitini laittoi viestiä, että serkkuni oli juuri saanut toisen lapsensa! :)

Tennistä ja jalkapalloa seuraamassa

Perjantaina päätin lähteä kotiin jäävän pojan kanssa museoon, koska keli ei ollut kovin puistoystävällinen. Halusin välttää aiemmin pojan kanssa kiertämiäni paikkoja, joten määränpääksi muodostui Amsterdam Museum, jossa olen kerran käynyt itsekseni. Matkalla museolle tulin jälleen kerran sanoneeksi lapselle, että kolmen kuukauden päästä hänkin menee kouluun (hurjaa!) ja hänen vastauksensa oli nokkela ja hauska: "Sit sinä meet yksin eläintarhaan." Niin... Voi olla, että seuraava au pair joutuu kulkemaan yksin eläintarhassa ja museoissa, kun kumpikin poika viettää päivät koulussa. ;)

En ollut tiennyt ennen, että kyseisessä museossa on lapsille tehty pieni reitti, mutta nyt tuli sekin käytyä läpi. Ja se oli kiva, sekä 3-vuotiaan että minun mielestäni! Lapsi nautti erityisesti siitä, että sai rannekkeellaan aina kuunneltua pienen tarinan vanhasta ajasta eri nurkkauksissa, ja minä nautin eniten kaikista vanhan ajan tavaroista ja tunnelmista, jotka reitillä välittyivät (koska en ymmärtänyt hollanninkielisiä selostuksia). Jatkoimme lasten kierrokselta hetkeksi vielä muuhun museoon, jossa pienokaisella riitti aluksi mielenkiintoa, sillä monia asioita oli esillä videoiden muodossa. Pienenä yksityiskohtana museolta jäi mieleeni, kun satuimme lipastoon sisään rakennetun nukketalon kohdalle ja kävimme läpi sen huoneita. Kun osoitin yhtä lokeroa ja sanoin: "Tässä on olohuone", niin lapsi esitti kysymyksen: "Missä on televisio?" Ei tainnut olla televisioita siihen aikaan, jota kyseinen nukketalo kuvasi... :D Veitettyäni alkupäivän pikkuveljen kanssa hain itsekseni isoveljen koulusta ja vein hänet tennistunnille, jonne yleensä äiti menee mukaan, mutta hän sattui olemaan reissussa. Poikaa laiskotti lähteä omalla pyörällä, joten lupauduin lähtemään liikkeelle bakfietsilla, jos hän hoitaisi lukon. Tennistunti on hoidokkini lisäksi 3-4 muulle tuttavan pojalle, joista tällä kertaa oli mukana kaksi. Aika hyvin jaksoivat kaikki kolme lasta keskittyä, vaikka välillä vähän into tahtoi lopahtaa. Enkä ihmettele, koska koko tunti oli hyvin opetusmaista tekniikan harjoittelua. Ei kai nyt sellaiseen jaksa vähän rauhattomampi 4- tai 5-vuotias keskittyä niin kauaa..?!

Lauantaina zumbasta palatessani istuin ratikan takapenkille ja laitoin valkoiset luurit korvilleni kuunnellen tavalliseen tapaan musiikkia kotimatkani ajan. Samalta (eli linjan ensimmäiseltä) pysäkiltä kyytiin tuli myös kolmehenkinen perhe 6-7-vuotiaan tytön kanssa. Tyttö suunnisti tyhjän ratikan läpi myös takapenkille ja istui aivan viereeni vanhempien jäädessä istumaan vastapäätä minua. Jo tämä oli hassua, mutta entistä huvittuneempi olin, kun äiti otti laukustaan hyvin samankaltaiset valkoiset korvalaput kuin omani ja antoi ne tytölle. Varmsti luulivat kaikki myöhemmin ratikkaan sisälle astuvat, että me kaksi olimme samaa seuruetta. Iltapäivällä tapasin ystäväni ja kävimme hänen ystäviensä luona hyvin rauhallisella seudulla. Paikka vaikutti siltä, että se olisi ollut ylellinen kesämökki, koska rauhallinen alue koostui vain muutamista taloista ja heti takapihan vierestä alkoi vesi, jonka rantaan oli parkkeerattu isäntiemme venekin. Voisin haluta samanlaisen kodin itsellenikin... Illalla tuli vielä käytyä ensimmäistä kertaa lauantaina järjestettävässä Haarlemin aseman salsa partyssa.

Sunnuntaina päivän kohokohta oli ehdottomasti illan Hollanti-Mexico -jalkapallo-ottelu, jota seurasin ystäväni ja hänen ystävänsä kanssa Marie Heinekenpleinin kahvilassa. Oli hauskaa päästä seuraamaan paikallista fanitusta yleiselle paikalle ja oli se ihan erilaista, kuin aiemmat ottelut, joita olin katsellut kotona tai Language Cafessa. Aina kun pallo liikkui lähelle Mexicon maalia, niin monen ison television kahvilassa ja sen terassilla (jossa mekin olimme) alkoi kuulua kannustushuutoja. Tunnelma oli ehkä vähän hiljainen, kun pelissä ei tuntunut tapahtuvan oikein mitään ja se latistui entisestään, kun Mexico teki maalin ja peliaika lähestyi loppuaan. Kun sitten Hollanti onnistui laukomaan muutamaa minuttia ennen pelin loppua tasoitusmaalin, niin koko kahvila räjähti! Ihmiset pomppivat, juhlapaperisuikut lentelivät ympäriinsä, lautaset putoilivat pöydiltä lattialle... Ja samaa tapahtui varmaan koko aukiolla, jossa oli siis useampiakin kahviloita ja monta skriiniä myös niiden ulkopuolella. Ja vähintään joka toinen ihminen piti yllään jotakin oranssia. Itsekään en ollut poikkeus tästä. ;) Kun peliajan kuljettua jo yli 90 minuutin ja kun hollannin pelaaja kampattiin rangaistusalueella, niin kahvila räjähti uudestaan. Kova jännitys piti kaikki hiljaisina, kun pallo laitettiin pilkulle, ja mikä meiniki olikaan, kun verkko heilahti ja Hollanti siirtyi johtoasemaan!! Odotan jo seuraavaa peliä, joka on edessä lauantaina, koska minulle on luvattu, että pääsen seuraamaan sitä todella kovin fanien kanssa.

Eilinen meni ihan kivasti, vaikka aamun puistoilu jäi lyhyeen vesisateen takia ja reilun tunnin mittainen dublo-playmobile-leikki sai silmäni melkein menemään kiinni. Iltapäivä oli kuitenkin parempi. Maalasimme vesiväreillä 3-vuotiaan kanssa ennen koululla käyntiä, koulun pihalla 5-vuotias pelasi melkein koko tunnin jalkapalloa parin luokkakaverinsa kanssa minun mennessäni hippaa pikkuveljen kanssa saadakseni hänetkin vähän liikkumaan pitkän sisällä oleskelun jälkeen, ja kotiin palattuamme maalasimme / askartelimme kaikki kolme. Isoveli halusi maalata yhteisen kuvan kanssani, mutta lopulta hän teki oikeastaan kokonaan yksin kuvan luolassa olevasta lohikäärmeestä ja ritarista. Sylissä istuminen taisi riittää huomion saamisesta. :) Illalla suunnistin vielä zumba-tunnille, koska muutama viikko sitten Pariisin reissun takia minulla oli yksi ylimääräinen tunti käytettävänä.

Tänä aamuna en vienyt 3-vuotiasta tarhaan, vaan hän jäi kotiin itsekseen leikkimään, kunnes nappasin hänet mukaan kauppakierrokselle. Kotona hän sai vielä hetken leikkiä, ennenkuin puoli yksi kotona töitä tehnyt isä otti hänet mukaansa ja he lähtivät koululle, minne perheen äitikin suuntasi. Pojalla kun on tänään ensimmäinen kouluun tutustumispäivä. Hassua... Hän on vielä niin pieni!