Pöytäfutista ja lääkärillä käynti

Viime torstaina sain koulupäivän loputtua viedä kakkosluokkalaisen zumbatunnille. Tai oikeastaan se oli harjoittelua seuraavan päivän esitystä varten, jonka lapset esittivät koulussa opettajalleen ja ykkösluokkalaisille. Gagnam Style -tanssi näytti hauskalta, kuten näytti tunnin jälkeinen jalkapalloilukin, johon poika halusi liittyä. Soitin vain isoäidille, joka lupasi hakea tarhalaisen kotiin voidaksemme jäädä puistoon pidemmäksi aikaa. Oli rentoa vain istuskella nurmikolla ja penkillä ja nauttia auringosta hoidokkini pelatessa muiden lasten kanssa. Harvinaista herkkua! Illalla lähdin tapaamaan yhtä kaveriani kahvilaan, jossa oli pöytäjalkapallo. Olimme sopineet, että joskus meidän täytyy ottaa matsi sellaisella ja vihdoin löytyi sopiva sauma. Pelit olivat tasaisia ja vietimmekin reilun tunnin latoessamme uusia ja uusia 50-senttisiä pöytään saadaksemme uusia palloja, kunnes paikalle saapui muita halukkaita pelaajia.

Perjantaina aamulla viedessäni 5-vuotiasta kouluun, hän kysyi minulta, mennäänkö me suoraan koulusta tennikseen, vaikka tiedossa onkin lyhyt koulupäivä. Minä yllätyin tästä tiedosta ja varmistin joltakin vanhemmalta, onko lukuvuoden viimeinen koulupäivä todellakin lyhyempi kuin normaalisti. Sain tietää, että poika pitäisi hakea tasan kahdeltatoista. Siispä puolelta päivin kävin 3-vuotiaan kanssa hakemassa koululaisen ja suuren määrän kuvistöitä ja jatkoimme steppien kanssa suoraan Vondelparkiin, missä nautimme kolikkolaitteista, jäätelöistä, leikkipuistosta ja pomppulinnasta kuumassa säässä niin, että olimme kotona vasta kolmen aikaan. Tennistunnille ei riittänyt enää kaiken jälkeen energiaa, joten skippasimme sen ja keskityimme kokoamaan koulusta saatua hienoa perhosta.

Jalkapallointoilua Albert Cuypstraatilla.

Viikonloppuna autoin kaveria arkisissa asioissa, esimerkiksi auton siivoamisessa. Oli kiva viettää aikaa ystävän kanssa eri tavalla kuin mitä yleensä tulee vietettyä (kuten elokuvissa, kahvilassa tai tansseissa). Lauantai-iltana kello kymmenen paikallista aikaa oli tiedossa Hollannin jalkapallo-ottelu, joka tuli katsottua taas kahvilassa, joskin eri paikassa kuin viimeksi. Seura, johon päädyin, oli parasta mahdollista, koska mukana oli innokkaita kannustushuutojen huutajia ja koko kahvilan äänekkäimpiä ihmisiä. Rangaistuspotkuihin venynyt tasainen 0-0 -peli oli hieman turhan pitkä väsyn alkaessa painaa, mutta toisaalta oli hauska seurata pitkästä aikaa niin pitkälle päätyvää peliä, eritoten, kun kannustamani joukkue lopulta vei voiton. Huomista semifinaalia odotellessa! :) Lähtiessäni kahvilasta ystävän kyydillä olimme huvittuneita, kun tajusimme, että isoilla teillä oli ruuhkaa yhden jälkeen yöllä. Sunnuntaina pääsin syömään herkullista irakilaista ruokaa, joka antoi kivan idean minullekin ruoanlaittoon.

Eilen aamulla päätin viimein lähteä käymään lääkärillä, koska "flunssani" on jatkunut kesäkuun alusta asti ja viikonloppuna sain kaiken päälle vielä ikävän yskän. Kun kerroin lääkärille ongelmani, hän kysyi, miksi tulin vastaanotolle. Vastasin, että syksyllä kärsiessäni samanlaisesta taudista sain sieltä toimivan lääkityksen ja tämän jälkeen lääkäri antoi minulle antibioottikuurin. Kotona olin yhdeksältä alkaen työpäiväni molempien poikien kanssa tuntia myöhemmin. Ennen yhtätoista lähdin veljesten kanssa Vondelparkin puusta rakennetulle kiipeilytelineelle, missä kohtasimme useampiakin suomalaisia Rölli-Menninkäis-hippamme lomassa. Kävimme kotona vessassa tarkoituksenani jatkaa heidän kanssansa apteekkiin hakemaan lääkkeitäni, mutta pojat (erityisesti isoveli) eivät olleet kovin halukkaita liittymään seuraani, vaan he halusivat jäädä tyhjään kotiin isoäidinkin ollessa ostoksilla. Lopulta keksin sanoa, että jossen saa lääkkeitäni ja riittävää lepoa, niin minun täytyy seuraavana päivänä levätä enemmän ja hakea iltapäiväkerholainen myöhemmin kotiin. Se tehosi. Apteekkireissu meni hyvin, vaikka rahaa piti käydä metsästämässä paristakin paikasta ja nälkä alkoi iskeä itse kullekin. Palatessamme isoäiti olikin jo kotona laittamassa meille lounaan pöytään.

Ennen työpäiväni loppumista pelasin vielä wiillä 5-vuotiaan kanssa pikkuveljen katsellessa lyhyttä dvd:tä. Yllättäen Wii Playn peleistä ei tällä kertaa osunut pelattavaksemme tankkipeli, vaan pelasimme monia muita. Puolen tunnin jälkeen lopettaessamme ja tilanteen ollessa minulle 15-1 ei lapsi enää kestänyt jatkuvaa häviämistä, vaan alkoi itkeä ja huutaa. Tämä viimein loppui, kun isä sanoi, että jos hän on kiltisti lopun iltaa ja seuraavan päivän, hän voi pelata toisen puolituntisen kanssani. Vein pojat vielä tunniksi jalkapallokentälle isän jutellessa ikkunaremonttimiehen kanssa. Ensi viikolla täällä on siis aika hässäkkä, kun meille vaihdetaan uudet ikkunat. Päiväunilta oli vaikea herätä, mutta sairaudestani huolimatta minun piti lähteä urban dancen kesäkurssin ensimmäiselle tunnille vähintäänkin ilmottautumaan sille. Kivan piristyksen tuntiin toi myös se, että myös pöytäjalkapalloa pelaava kaverini oli päättänyt tulla sinne mukaani. Nytpä ainakin on aina juttuseuraa siellä! :)

Kiva kulkea tällaisen alueen läpi. Lapsi ei onneksi tiedä, mitä ne olivat..

Eilen illalla sovimme, että 5-vuotias ei mene ollenkaan iltapäiväkerhoonsa, joten siivoojien tullessa tänä aamuna lähdin kummankin hoidokkini kanssa tarhalle, jonne jätimme nuoremman ja vanhemman kanssa jatkoin suutarin kautta Amsterdam Museumiin. Ratikkamatkalla totesin pojalle, että on hauska viettää päivää vaihteeksi vain hänen kanssansa, koska yleensä olen paljon enemmän 3-vuotiaan seurassa. Vastaukseksi lapsi kertoi, ettei halunnut mennä iltapäiväkerhoon, koska ei tykkää siitä ja koska hän halusi olla minun kanssani. Joskus nämä pojat totisesti saavat hymyn huulilleni! Museoreissu sujui ongelmitta, kuten sujui kuivahedelmäostokset ja Wiillä pelaaminenkin. Sen jälkeen sainkin painella nukkumaan, kunnes lomalainen tuli herättämään minut, että pikkuveli pitäis pian hakea kotiin. Päivän negatiiviset puolet olivat jatkuva sade (ja Suomessa on sitten juuri nyt helle!) sekä heikko olo. Ehkä tämä tästä, kun saan antibioottikuurin loppuun...