Perjantaina päätin lähteä kotiin jäävän pojan kanssa museoon, koska keli ei ollut kovin puistoystävällinen. Halusin välttää aiemmin pojan kanssa kiertämiäni paikkoja, joten määränpääksi muodostui Amsterdam Museum, jossa olen kerran käynyt itsekseni. Matkalla museolle tulin jälleen kerran sanoneeksi lapselle, että kolmen kuukauden päästä hänkin menee kouluun (hurjaa!) ja hänen vastauksensa oli nokkela ja hauska: "Sit sinä meet yksin eläintarhaan." Niin... Voi olla, että seuraava au pair joutuu kulkemaan yksin eläintarhassa ja museoissa, kun kumpikin poika viettää päivät koulussa. ;)En ollut tiennyt ennen, että kyseisessä museossa on lapsille tehty pieni reitti, mutta nyt tuli sekin käytyä läpi. Ja se oli kiva, sekä 3-vuotiaan että minun mielestäni! Lapsi nautti erityisesti siitä, että sai rannekkeellaan aina kuunneltua pienen tarinan vanhasta ajasta eri nurkkauksissa, ja minä nautin eniten kaikista vanhan ajan tavaroista ja tunnelmista, jotka reitillä välittyivät (koska en ymmärtänyt hollanninkielisiä selostuksia). Jatkoimme lasten kierrokselta hetkeksi vielä muuhun museoon, jossa pienokaisella riitti aluksi mielenkiintoa, sillä monia asioita oli esillä videoiden muodossa. Pienenä yksityiskohtana museolta jäi mieleeni, kun satuimme lipastoon sisään rakennetun nukketalon kohdalle ja kävimme läpi sen huoneita. Kun osoitin yhtä lokeroa ja sanoin: "Tässä on olohuone", niin lapsi esitti kysymyksen: "Missä on televisio?" Ei tainnut olla televisioita siihen aikaan, jota kyseinen nukketalo kuvasi... :D Veitettyäni alkupäivän pikkuveljen kanssa hain itsekseni isoveljen koulusta ja vein hänet tennistunnille, jonne yleensä äiti menee mukaan, mutta hän sattui olemaan reissussa. Poikaa laiskotti lähteä omalla pyörällä, joten lupauduin lähtemään liikkeelle bakfietsilla, jos hän hoitaisi lukon. Tennistunti on hoidokkini lisäksi 3-4 muulle tuttavan pojalle, joista tällä kertaa oli mukana kaksi. Aika hyvin jaksoivat kaikki kolme lasta keskittyä, vaikka välillä vähän into tahtoi lopahtaa. Enkä ihmettele, koska koko tunti oli hyvin opetusmaista tekniikan harjoittelua. Ei kai nyt sellaiseen jaksa vähän rauhattomampi 4- tai 5-vuotias keskittyä niin kauaa..?!
Lauantaina zumbasta palatessani istuin ratikan takapenkille ja laitoin valkoiset luurit korvilleni kuunnellen tavalliseen tapaan musiikkia kotimatkani ajan. Samalta (eli linjan ensimmäiseltä) pysäkiltä kyytiin tuli myös kolmehenkinen perhe 6-7-vuotiaan tytön kanssa. Tyttö suunnisti tyhjän ratikan läpi myös takapenkille ja istui aivan viereeni vanhempien jäädessä istumaan vastapäätä minua. Jo tämä oli hassua, mutta entistä huvittuneempi olin, kun äiti otti laukustaan hyvin samankaltaiset valkoiset korvalaput kuin omani ja antoi ne tytölle. Varmsti luulivat kaikki myöhemmin ratikkaan sisälle astuvat, että me kaksi olimme samaa seuruetta. Iltapäivällä tapasin ystäväni ja kävimme hänen ystäviensä luona hyvin rauhallisella seudulla. Paikka vaikutti siltä, että se olisi ollut ylellinen kesämökki, koska rauhallinen alue koostui vain muutamista taloista ja heti takapihan vierestä alkoi vesi, jonka rantaan oli parkkeerattu isäntiemme venekin. Voisin haluta samanlaisen kodin itsellenikin... Illalla tuli vielä käytyä ensimmäistä kertaa lauantaina järjestettävässä Haarlemin aseman salsa partyssa.
Sunnuntaina päivän kohokohta oli ehdottomasti illan Hollanti-Mexico -jalkapallo-ottelu, jota seurasin ystäväni ja hänen ystävänsä kanssa Marie Heinekenpleinin kahvilassa. Oli hauskaa päästä seuraamaan paikallista fanitusta yleiselle paikalle ja oli se ihan erilaista, kuin aiemmat ottelut, joita olin katsellut kotona tai Language Cafessa. Aina kun pallo liikkui lähelle Mexicon maalia, niin monen ison television kahvilassa ja sen terassilla (jossa mekin olimme) alkoi kuulua kannustushuutoja. Tunnelma oli ehkä vähän hiljainen, kun pelissä ei tuntunut tapahtuvan oikein mitään ja se latistui entisestään, kun Mexico teki maalin ja peliaika lähestyi loppuaan. Kun sitten Hollanti onnistui laukomaan muutamaa minuttia ennen pelin loppua tasoitusmaalin, niin koko kahvila räjähti! Ihmiset pomppivat, juhlapaperisuikut lentelivät ympäriinsä, lautaset putoilivat pöydiltä lattialle... Ja samaa tapahtui varmaan koko aukiolla, jossa oli siis useampiakin kahviloita ja monta skriiniä myös niiden ulkopuolella. Ja vähintään joka toinen ihminen piti yllään jotakin oranssia. Itsekään en ollut poikkeus tästä. ;) Kun peliajan kuljettua jo yli 90 minuutin ja kun hollannin pelaaja kampattiin rangaistusalueella, niin kahvila räjähti uudestaan. Kova jännitys piti kaikki hiljaisina, kun pallo laitettiin pilkulle, ja mikä meiniki olikaan, kun verkko heilahti ja Hollanti siirtyi johtoasemaan!! Odotan jo seuraavaa peliä, joka on edessä lauantaina, koska minulle on luvattu, että pääsen seuraamaan sitä todella kovin fanien kanssa.Eilinen meni ihan kivasti, vaikka aamun puistoilu jäi lyhyeen vesisateen takia ja reilun tunnin mittainen dublo-playmobile-leikki sai silmäni melkein menemään kiinni. Iltapäivä oli kuitenkin parempi. Maalasimme vesiväreillä 3-vuotiaan kanssa ennen koululla käyntiä, koulun pihalla 5-vuotias pelasi melkein koko tunnin jalkapalloa parin luokkakaverinsa kanssa minun mennessäni hippaa pikkuveljen kanssa saadakseni hänetkin vähän liikkumaan pitkän sisällä oleskelun jälkeen, ja kotiin palattuamme maalasimme / askartelimme kaikki kolme. Isoveli halusi maalata yhteisen kuvan kanssani, mutta lopulta hän teki oikeastaan kokonaan yksin kuvan luolassa olevasta lohikäärmeestä ja ritarista. Sylissä istuminen taisi riittää huomion saamisesta. :) Illalla suunnistin vielä zumba-tunnille, koska muutama viikko sitten Pariisin reissun takia minulla oli yksi ylimääräinen tunti käytettävänä.
Tänä aamuna en vienyt 3-vuotiasta tarhaan, vaan hän jäi kotiin itsekseen leikkimään, kunnes nappasin hänet mukaan kauppakierrokselle. Kotona hän sai vielä hetken leikkiä, ennenkuin puoli yksi kotona töitä tehnyt isä otti hänet mukaansa ja he lähtivät koululle, minne perheen äitikin suuntasi. Pojalla kun on tänään ensimmäinen kouluun tutustumispäivä. Hassua... Hän on vielä niin pieni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti