Päivän suurimmat ongelmat syntyivät päiväunille menemisestä (täyttä
huutoa 10 min putkeen) sekä kauppareissusta, kun lastenkärryjä oli vain
yhdet ja halukkaita työntäjiä kaksi. Ja hetken aikaa sain kyllä etsiäkin kaikkia tarvikkeita oudosta kaupasta, erityisesti kun tuoteselosteet olivat monin paikoin vain hollanniksi. Muutoin voin sanoa vain lähinnä
nauttineeni olostani, mitä nyt moniin arkisiin asioihin on vielä
totuttelemista. Tuli koettua autoleikkejä, vessattamista (ollen hieman yllättynyt, kuinka nuorempi veljeksistä oli reipastunut siinä melkoisesti niiden kuuden viikon aikana, jotka olin poissa) ja kaikenlaista muuta pientä.Saatuani vapautuksen tältä päivältä kävin vielä yksikseni kaupassa hankkimassa erinäisiä tarvikkeita itselleni. Sillä reissulla tunsin oloni hyvinkin mukavaksi, kun ei tarvinnut stressata kenenkään rynnimisestä pyörien/autojen/ratikoiden alle tai ihmisten päälle, ja kun sai kulkea täysin omaa vauhtiaan ja ihmetellä katuja ja kaupan hyllyjä. Toivottavasti tämä hyvä fiilis jatkuu nukkumaan menemiseen saakka, sillä eilen illalla sänkyyn päästessä tajusin hetkellisesti, että olen jäämässä tänne oikeasti VUODEKSI (mitä nyt pari kertaa käyn Suomessa), ja se yhdistettynä monen yön univelkaan ei tuntunut yhtään mukavalta...

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti