Tänään oli melkoisen hyvä päivä! Aamuinen kiukuttelukin siitä, ettei tahdo mennä kouluun, hoitui vanhempien taholta. Itse jäin yhdeksän maissa kahdestaan nuoremman pojan kanssa. Hän olikin oikein reippaalla päällä, kun totesin voivani leikkiä, kunhan on saatu astiat laitettua ja hän on tehnyt aamutoimet loppuun. Päivävaatteet ja harjatut hampaat ilmestyivät pikapikaa, ja sain apulaisen sekä tiskikoneen tyhjennykseen ja täyttöön että pöydän pyyhkimiseen. :) Sitten olikin tiedossa kaksi tuntia leikkimistä. Suuri osa ajasta tuli käytettyä ikkunalaudan autoleikkiin, joka on yksi poikien suosikeista. (Itse meinasin välillä jo kyllästyä kokonaan...)
Päiväunille laittokin hoitui näpsäkästi, kun kysyin, lupaako poika mennä kiltisti unille, jos leikimme hetken hänen toivomaansa "kissaleikkiä". Hän itse käpertyi ykskaks kesken leikin sänkyynsä kissana. :) Hiljainen tunti meni nopeasti, ja sen jälkeen lähdimme kaupan ja postin kautta puistoon, jossa harjoittelimme pesäpalloa ja tennistä sekä leikimme poliiseja. Lisäksi hoidokkini jaksoi hetken pyöräillä. On muuten paljon kätevämpi tapa opetella pyöräilyä täällä näkyvillä polkimettomilla pyörillä kuin kolmipyörillä; tasapaino kehittyy! Puistosta sitten jatkoimme tunnin kuluttua matkaa koululle hakemaan vanhempaa veljeksistä. Tämän jälkeen ei minun tarvinnutkaan kuin lähinnä antaa pojille välipalaa, ja minut tuli vapauttamaan päivän urakasta eräs hollantilainen tyttö, jota perhe käyttää myös melko usein.
Lähdin itsekseni selvittämään reittiä, jota eilen pyöräilimme yhdessä toisen au pairin kanssa. Nyt löydän tarvittaessa suurelle kahvila-aukiolle ja aasialaisten ravintoloiden kadulle. Päädyin pyörälenkin loppupuolella Dam-aukiolle, jonka laidalla komeilee kuninkaan palatsi. Siellä minut pysäytti parikin feissaria, joista toinen luovutti heti, kun sanoin, etten puhu hollantia, mutta toinen yritti englanniksi saada minusta tukijaa eläinaktivisteille. Eipä saanut.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti