Iltapäivällä haettuani vanhemman pojan koulusta sai nuorempi herättyään myöhäisiltä päiväunilta pienen kiukunpuuskan. Hieman jännitti lähteä yksin poikien kanssa tilanteen vähän rauhoituttua puistoon kuluttamaan energiaa kauniiseen hellesäähän. Aluksi sain pelata toisen kanssa pesäpalloa samaan aikaan kun toisen kanssa tennistä. Toimi jopa ilman kummempaa sählinkiä! Sitten innostuttiin ihan toisesta leikistä. Olimme vuoron perään Peter Paneja ja Kapteeni Koukkuja. Kapteeni Koukku halusi aina olla myös Peter Pan, ja muiden Petereiden "kuoltua" (eli kaadutua maahan), Koukusta tuli uusi Pan. Ainakin saivat pojat juosta. :D

Illalla ruuan jälkeen jäin lasten viereen katselemaan Madagaskar 3 -leffan. Olinkin halunnut sen nähdä! :) Oikein hyvä elokuva, aikuisiakin nauratti useampaan kertaan. Mutta kaikkein hauskinta oli, kun lopputekstien musiikki sai temmattua kummankin pojan sohvalta lattialle tanssimaan. En näköjään ollutkaan aivan puhki saanut heitä puistossa kulutettua. :D
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti