tiistai 27. elokuuta 2013

Pyykkiä ja omaa aikaa

Aamulla oli aikainen herätys, kun piti olla alhaalla jo kello 7 isän lähtiessä työmatkalle ja äidin ollessa omalla työmatkallaan. Onnistuin ilman ongelmia saamaan kummankin pojan liikeelle valmiina ja ajoissa koulua ja tarhaa varten. Sen jälkeen olikin tiedossa omaa aikaa, joten laitettuani pyykkikoneen pyörimään (pääsin pesemään peitonkin, kun nuoremmalle oli sattunut vahinko) lähdin lenkille. Suihkun jälkeen menin alas tekemään ruokaa ja päästämään siivoojat sisälle. Ruoan kanssa halusin katsoa jotakin kevyttä, ja sitähän täällä riittää, kun menee lasten dvd:iden hyllylle! Kaiketi innostuin perjantaisesta elokuvasta jonkin verran, koska päädyin valitsemaan taas Madagaskaria. :D


Ruoan jälkeen otin päiväunet, pesin lisää pyykkiä ja lähdin käymään kaupassa. Pian olikin jo aika hakea pojat kotiin. Katselin hymyillen, kuinka nuorempi pojista taiteli steppilaudallaan (eli potkulaudalla, jossa on kaksi eturengasta) mm. kyykyssä. Ja jälleen kerran viime viikon tapaan pojilla meinasi tulla yhden talon kohdalla kinaa, kummalta puolelta mennään. Onneksi he innostuivat ajatuksesta, että mennään vuoroviikoin kummaltakin puolelta. :)

Äiti tuli kotiin pian meidän jälkeemme, ja yllättäen kotiin päästyä hyvällä tuulella haetut pojat pistivät pystyyn kunnon huutokonsertin. Mikään ei tuntunut kelpaavan. En voi kuin nostaa hattua näille vanhemmille, jotka pitkien työpäiviensä jälkeen saavat vastaansa väsystä ja huomionhakuisuudesta kitisevät lapset.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti