Lomalle Suomeen syksyä muistellen

Tätä tekstiä kirjoittelenkin jo Suomessa kotona perheeni luona. Onpa jännää olla täällä taas!

Keskiviikkoinen työpäiväni oli totuttua keskiviikkoa pidempi, mutta ei haitannut minua; olihan se syksyn viimeinen kunnon työpäivä! Touhusin aamupäivän nuoremman kanssa, kunnes kävimme hakemassa vanhemman koulusta puolen päivän jälkeen. Kiirehdimme välipalan jälkeen hockey-paikalle poikien ajaessa pyörillään ja minun juostessani heidän mukanansa. Perille päästyä vastassamme oli lukittu ovi, eikä kukaan vastannut ovikellon soittoomme. Turha oli ollut kiireemme. Mutta eipä se mitään, sillä jäimme viereiseen leikkipuistoon touhuamaan ja pääsin testaamaan ensimmäistä kertaa sen kiipeilytelineitä. Niissä oli kiva juoksennella ja kiipeillä itsekin hippaa leikkiessämme ja yritin kannustaa poikiakin esimerkiksi hyppäämään alas matalimmilta korkeuksilta. Vanhempi innostuikin kokeilemaan alastuloa muutamista kohdin, mutta pikkuveli arasteli vielä telineellä hieman.

Siellä puistossa ollessamme innostui 3-vuotiaskin ensimmäistä kertaa ottamaan minun kamerallani kuvia. Hämmästyin, kuinka hän otti sen oikeaan otteeseen ja kuvatkin olivat todella hyviä. Saatan antaa kamerani lainaan toistekin. Jossakin vaiheessa pojat halusivat siirtyä puiston toiseen päähän, jossa on vihreitä mäennyppylöitä, jotta saattoivat pyöräillä niitä pitkin. Yllätyksekseni he ottivat kontaktia muihin puistossa olleisiin lapsiin, sillä yleensä he tulevat (tai ainakin nuorempi heistä) ujosti minun luokseni, eivätkä puhu toisille lapsille. Nyt he pyöräilivät toisten kanssa ja juttelivat ja osasivat jopa ratkaista törmäys-tilanteet keskenään. Katselin tätä kaikkea todella iloisin mielin. :)

Tämä on nuoremman hoidokkini ottama kuva.

Pari hauskaa kommenttiakin kuulin puistossa koululaisen suusta. Kun juuri kävelemään oppineelta näyttävä tyttö lähti puiston aidan aukosta ulos itsekseen, totesi hoidokkini aluksi, ettei sinne saa mennä. Kun tytön äiti lähti tämän perään, sanoi poika: "Nyt sen pomo tulee hakeen sen." Pääsinpä nauramaan! :D Toisen laukauksen kuulin, kun kysyin parin tunnin puistossa olemisen jälkeen, josko lähdettäisiin jo kotiin kun isikin tulee pian kotiin ja ihmettelee sitten, missä me olemme. Vastaus: "Eiku, sit sinä puhut isille ja isi tulee tänne." Tähän oli varmaan taustalla se, kun olin pari kertaa pyytänyt lastenvahtia liittymään seuraamme koulun pihalle. Ovat pojat nin kekseliäitä! :D Kotona tein ruoan ja aloitin laittautumisen siinä samalla. Vuoden viimeisen tanssituntini jälkeen jatkoin siis vuoden viimeiseen Salsa Partyyn. Tanssimista kerrakseen viimeiseen Amsterdamin iltaan tälle vuodelle! :)

Torstaina vein tarhalaisen hoitopaikkaansa, minkä jälkeen pääsin viimeinkin pakkaamaan laukkuja. Jäi ehkä pikkuisen viime tinkaan tavaroiden kasaaminen, mutta hyvin ehdin vielä käymään räätälillä ja suutarilllakin, ennenkuin sain kyydin lentokentälle puolelta päivin. Tuntui oudolta lähteä Suomeen. Koko syksyn urakka oli takana. Matkalla aloin jo melkein odottaa Amsterdamiin palaamista tammikuussa, mutta olin silti riemuissani päästessäni käymään kotona. Helsinki-Vantaan lentokentällä halatessani ensimmäistä tuttuani tuntui kuin en olisi koskaan sieltä lähtenytkään. Tuntui omituisen normaalilta nähdä kaikkia ihmisiä ja paikkoja, vaikka siitä oli yli neljä kuukautta. Ilmassa oli ilokseni myös lunta/räntää, eikä pieni kastuminen haitannut siinä vaiheessa, kun näki valkoista ilmassa.

Koululaisen teos oli pöydällä toivottamassa meille hyvät joulut. :)

Ensimmäinen yö Suomessa tuli vietettyä Helsingissä ja perjantaina pääsin lauleskelemaan joululauluja tuttujen seurakuntalaisten kanssa. Sitä olin kaivannut! Glögin nauttiminen toi myös omalta osaltaan kaipaamaani joulutunnelmaa. Lauleloiden jälkeen sitten juna-asemalle ja nokka kohti kotiseutua! Reilun parin viikon päästä taas alla oleviin maisemiin. Kiitos kaikille tästä syksystä! :)

Valmistautumista joululomalle lähtöön

Eilen aamulla nuorempi hoidokkini leikki yllättävän pitkään kyselemättä jatkuvasti, tulenko minä leikkimään. Sain lukea hyvän tovin Anne Frankin päiväkirjaa, ennenkuin oli pakko mennä laittamaan tiskit ja pyykit, minkä jälkeen oli yhteisen leikin aika, jota kesti parisen tuntia. Sitten kaupungille asioita hoitamaan ja pikaisen kotona käynnin jälkeen koululle isoveljeä hakemaan. Jäimme taas koulun pihaan, missä tuli vastaan useampiakin lapsia ilman ulkotakkia. He olivat leikkimässä vain ohuella pitkähihaisella. Päivä kyllä oli kieltämättä lämmin ja itsekin tarkenin ilman päähinettä ja hanskoja. Tunnin kuluttua saapui luoksemme minut vapauttava lastenhoitaja, joka antoi minulle mahdollisuuden lähteä zumbaan. Koska saan käydä kerran viikossa salillani, enkä tällä viikolla sattuneesta syystä pääse lauantain tunnille, niin hyödynsin ystäväni pitämän toisen zumba-tunnin.

Tänään ei muuta erityistä normaaliin tiistaihin verrattavaa tapahtunut kuin, että leivoin keksejä huomiselle koulun jouluruokailulle lapsia varten, sain lounasseuraa ja että en joutunut itse hakemaan poikia kotiin. Perheen isä teki töitä kotoa käsin, joten saatoin jäädä laittamaan päivällistä hänen kiertäessään tarhalla ja iltapäiväkerholla.

Olen kuunnellut nyt muutamana päivänä joululauluja, koska tuntuu, etten ole oikein muutoin vielä päässyt joulutunnelmaan. Ja pettymyksekseni olen kuullut, ettei Suomessakaan ole lunta, jota olen kovasti toivonut näkeväni, kun ylihuomenna sinne laskeudun. Jotakin piristävää ja jouluista löysin kylläkin pari päivää sitten laatikostani edellisten au pairien jäljiltä, kun käteeni sattui tähdistä koostuva valojohto. Pitäisi tässä kai jo alkaa katselemaan, mitä pakkaa mukaan Suomeen joululomalle...

Viikonvaihde kavereiden kera

Perjantaina lähdin nuoremman hoidokkini kanssa pikaisen puistossakäynnin (jossa puhaltelimme vain saippuakuplia) jälkeen kaupungille. En ollut ennen ajatellut asiaa, mutta hoituihan se tuliaisten hankkiminen rattaita työntäenkin. :) Kun ratikoilla reissaamisen jälkeen pistäydyimme vielä postissa, leipomossa ja parissa kaupassa, niin kello olikin jo melkein yksi, ennenkuin viimein pääsimme takaisin kotiin. Kolmelta menimme yhdessä isoveljeä hakemaan ja jäimme koulun pihalle leikkimään. On se vaan niin mahtava paikka! Pitkän aikaa sain vain seurata poikien menoa, kun he leikkivät yhdessä muiden paikalle jääneiden lasten kanssa. Liukumäki oli kaikkien suosiossa, ja ympärillä odottavat aikuiset saivat miettiä, milloin tilanteeseen täytyy puuttua... Muut lapset lähtivät kolmen vartin sisällä, minkä jälkeen nautimme pientä välipalaa istuen kiipeilytelineen päällä ja sitten olin itsekin mukana leikeissä. Melkein harmitti lähteä hollantilaisen lastenvahdin saavuttua paikalle (kunhan olin ensin soittanut hänelle ja pyytänyt tulemaan koululle), mutta halusin hyödyntää tilaisuuden harjoitella tanssimista vielä ennen joululomaani.

Kaiken menon keskellä olin välillä iloinen, että nuoremmalla oli jäänyt kypärä päähän pyöräilystä.

Lauantai-aamuna heräsin hieman normaalia lauantaita aikaisemmin, koska kävin hakemassa myös kaverini mukaan zumba-tunnille. Onneksi tiesin hänen olevan aina myöhässä, joten olin sopinut tapaavani hänet jo 9:15. Vartin odottelun jälkeen pääsimme liikkeelle ja olimme todella hyvissä ajoin perillä. Tunnin jälkeen jäin vielä harjoittelemaan tanssikaverini kanssa muutamia sarjoja, ja lähes kolmen tunnin urheilun jälkeen olinkin lopun päivää hieman väsynyt. Lähdin kuitenkin vielä lautapeli-tapahtumaan käytyäni nappaamassa aamuisen kaverini jälleen mukaani. Tällä kertaa sain odotella vielä aiempaa pidempään, mutta pääsin vilkaisemaan samalla hänen asuntoansa. Keskusasemalla saimme hyvän tovin etsiä oikeaa bussia, mutta lopulta pääsimme kumpikin testaamaan ensimmäistä kertaa linja-autolla kulkemista Amsterdamissa. Saavuimme pelipaikkaan melko myöhään, mutta pääsimme mukaan Saboteur-peliin pienen odottelun jälkeen. Kotimatkan käytimme neljen hengen voimin peliin, jossa pitää keksiä kaupunki, joka alkaa samalla kirjaimella kuin edellisen sanoma kaupunki loppuu. Tulipa testattua maantiedon osaamista! :D Päivä oli kaiken kaikkiaan todella hyvä!

Tänään kävin nykytaiteen museossa Stedelijkissä. Ihan en kaikkia töitä siellä ymmärtänyt, mutta seura piristi. Menin sinne siis sen ranskalaisen tytön kanssa, jonka tapasin täällä kotibileissä jokunen viikko sitten. Viimeinkin saimme toteutettua ensimmäisen tapaamisemme sen jälkeen. Kiva, kun on sosiaalista elämää! Vaikka alkusyksystä sellaista en erityisemmin kaivannutkaan, niin nyt kun sitä on, niin se tuntuu todella mukavalta. :)

Jostain syystä pidin tästä taulusta.

Helppoja työpäiviä

Eilinen työpäivä meni nopeasti. Lähdimme melkein heti aamiaisen jälkeen 3-vuotiaan kanssa kauppaan. Keksin syyn mennä puistoalueen kautta, ja pikkuinen pääsi taas pelästyttämään suuren parven lokkeja ja puluja. Kaupasta palatessamme jäimme hänen toiveestaan katselemaan kadunvarressa ikkunan kautta tapahtuvaa muuttoa. Ensin poika sanoi, että haluaa katsella koko kuorman purun, mutta 20 minuutin jälkeen hänkin oli valmis jatkamaan matkaa kotiin. Emme ehtineetkään sitten lounaan jälkeen leikkiä kuin vartin verran ennenkuin isoveli tuli kotiin lastenvahdin kanssa. Pojat lähtivät hollantilaisen tytön mukaan hockeyhyn ja minä jäin harjoittelemaan "double spiniä" tanssituntia varten, sillä opettaja antoi kaikille naisille hieman palautetta viime viikon tunnilla. Ei sitä kauaa pysty pyörimistä harjoittelemaan yhteen putkeen, ennenkuin pää on niin sekaisin, että jatkaminen olisi turhaa... Tanssitunti itse oli kuitenkin todella kiva! En muista ennen nauttineeni jokaisen kanssa tanssimisesta. Eilen tuntui sujuvan niidenkin miesten kanssa tanssiminen, joiden kanssa ennen tuntui olevan niin hankalaa. Edistystä huomattavissa! :)

Taitaa olla meidän aikuisten vika, mutta ompputarrojen käyttö on jäänyt viimeisen parin viikon aikana. Siitä huolimatta, kun olin tänä aamuna tyhjentämässä tiskikonetta, toistaiseksi vielä kotona oleva tarhalainen totesi hieman jopa vihaiseen sävyyn, että haluaa myös tehdä sitä. :D Siispä laitoimme yhdessä tiskit ja lähdimme vasta sitten tarhalle. Vapaa-aikanani lähdin keskustaan, missä törmäsin jälleen yhteen katuesiintyjään. Kovasti tämä englantilaismies puhui ja yritti innostaa (ympäriltään katoavaa) yleisöä, mutta itse esitys oli melko lyhyt. Erilaisista jonglööraus-välineistä kuitenkin pisteet!

Perheen isä oli tullut reissuni aikana kotiin työmatkaltaan ja hän haki koululaisenkin kotiin. Tai oikeastaan kaksi koululaista, sillä mukaan koululta tarttui hoidokkini kaveri. Minun roolini olikin aika vähäinen tämän jälkeen, kun isä oli kaivatumpaa seuraa, vaikka töitä tekikin. Haasteen kohtasin kuitenkin, kun isä oli lähtenyt tarhalaista hakemaan, sillä ruokaa tehdessäni lasten majasta alkoi kuulua itkua. Mitä siinä sitten tekee, kun oma hoidokki ei halua kysyä kaveriltaan, mikä tätä vaivaa, ja itse en puhu hollantia? Rauhoittelin sitten aikani poikaa, ja osasin itkun tauottua kysyä hollanniksi, onko kaikki hyvin. Pientä nyökyttelyä sain vastaukseksi. Pojan äidin tultua häntä hakemaan selvisi minulle, että poika ymmärtää hyvin englantiakin...

Iltaruoalla sain jälleen ihmetellä, miten nämä vanhemmat jaksavat. Jo pari viikkoa hyvällä päällä olleet pojat saivat ihme kohtauksia, kun isä oli paikalla. Mahtaa olla rankkaa palata monen päivän työreissulta ja, kun viimein pääsee poikiensa luo, saa tuollaisen vastaanoton...

Viikon päästä olenkin jo Suomessa! :)

Iltapainotteinen työpäivä

Aina se vaan jaksaa hymyilyttää minua, kun tarhalainen polkee pyöräänsä istuen tarakalla! :) Tänään siis näin mennen tullen tarhamatkoilla. Vapaa-aikaani käytin mm. torikatu Albert Cuypstraatilla käymiseen, missä olen ehkä turhankin harvoin käynyt. Siellä on kuitenkin paras ja halvin valikoima esimerkiksi hedelmiä ja vihanneksia.

Illalla kotimatkaamme piristi taivaalla loistava puolikuu. Tarhalainen kyseli monta kertaa, minne kuu on matkalla. Tajusin tämän kysymyksen ehkä vasta toisen pojan liityttyä seuraamme. Kuu kun vaikutti liikkuvan aina silloin, kun itse liikkui. Useamman kerran jouduin kertomaan, että kuu ei liiku ainoastaan silloin, kun vanhempi hoidokkini liikkuu, vaan se on katsojan liikkeestä kiinni. Ikävämpi puoli kotimatkalla oli se, että koin silloin päivän (onneksi) ainoan huutokohtauksen. Jälleen kerran se tuttu risteys, jossa olemme päättäneet kulkea vuoroviikoin ison talon kummaltakin puolelta. Ei tunnu tämä järjestely kelpaavan pikkuveljelle kuin joka toinen viikko, kun menemme hänen lempparipuoleltaan... Sain työntää pyörän päällä istuvan ja isäänsä huutavan lapsen kotiin.

Kotona kuitenkin kaikki meni hyvin. Teimme yhdessä pizzaa, jota perheen äiti oli minulle ehdottanut pari päivää sitten. Ajattelin sen olevan rattoisa ajanviettotapa, kun kerran jouduin olemaan lasten kanssa koko illan. Kivasti meni leipominen (vaikka siinä saakin olla koko ajan läsnä valvomassa ja neuvomassa) ja lapset jaksoivat odottaakin paistamisen ajan. Ehkä lastenlaulut Youtubesta auttoivat, sillä pojat tykkäsivät pitkin iltaa katsella myös laulujen videoita kaiken muun lomassa. Mutta hämmästyin oikeastaan, kun vanhempi hoidokkini totesi "Ihme ja kumma" -laulun alkaessa soida, ettei tunne sitä. Täytynee ottaa tavaksi tämä lastenlaulujen soittaminen. ;)

Nukutuskin meni suhteellisen sutjakasti, kun luin iltasadun, minkä jälkeen peittelin vanhemman vanhempiensa sänkyyn ja jäin nuoremman pedin vierelle ja aloin hyräillä "Lapin äidin kehtolaulua". Pian näyttivät pojan silmät olevan raskaat ja uskalsin lähteä pois huoneesta. Sitten vain odottelua, kunnes perheen äiti palaa kotiin ja pääsen itse yläkertaan nukkumaan..

3-vuotiaan taiteellinen silmä

En joutunut eilen olemaan koko päivää yksin, vaikka kaverini peruikin museo-reissun. Toteutimme viimeinkin toisen ystäväni kanssa lenkki-ideamme ja tapasimme Vondelparkin sisäänkäynnillä hänen tultuaan hieman myöhässä paikalle. Kiersimme puiston pariin kertaan, välillä juosten välillä kävellen, mutta koko ajan höpötellen. Tuntui mukavalta viettää aikaa omanikäisessä seurassa rennosti jutellen eri asioista. :)

Tänään työpäiväni ei onneksi alkanutkaan tuntia normaalia aiemmin perheen äidin peruttua työmatkansa. Eli kahdeksalta alas koululaista auttamaan! Päiväjärjestys nuoremman kanssa oli erilainen kuin yleensä, sillä leikkiin pääsimme vasta noin tuntia ennen koululaisen kotiintuloa. Ensin otimme esiin yön aikana tonttujen tuoman maalaussetin. Sitten hän halusi itse toteuttaa kauppareissun heti perään, ja se reissu venyi, koska kiersimme pulujen ja lokkien perässä taas pari puistoaluetta. Niin kätevää; minun ei erikseen tarvi keksiä aktiviteettia saadakseni hänet liikkumaan ulkona! Kotona luonaan ja kotiaskareiden jälkeen hän innostui ensimmäistä kertaa kamerastani ja kyseli kaikkien nappien tarkoitusta ja otti kuvia. Koululaisen kotiuduttua hollantilaisen lastenhoitajan kera minulle koitti vapaus.

Pidän tästä pojan ottamasta kuvasta.

Jouluinen Maastricht

Eilen kävin aamupäivästä zumba-tunnilla, jota veti ystäväni lisäksi eräs ulkomaalainen nainen. Hänen korreografiansa olivat hieman erilaisia, mikä oli ihan piristävää, vaikka pidänkin paljon myös ystäväni vetämistä kappaleista, jotka alkavat vähitellen avautua minulle paremmin. Zumban jälkeen tulin kotiin vain syömään ja pakkaamaan ja lähdin lauantai-markkinoiden kautta rautatieasemalle.

Junamatka meni vähän tokkurassa, mutta perille Maastrichtiin päästyäni pääsin ihmettelemään kaupungin kauniita jouluvaloja. Oli hauskaa kävellä suuren jouluvaloilla koristellun sillan ylitse, kun ilmassa oli hieman vettä ja keskellä siltaa soitti haitaristi. Jostakin syystä tuntui ihan kuin olisin ollut keskellä jotakin vanhaa Audrey Hepburn -elokuvaa. :D Jouluvalot jatkui ja lisääntyivät kävellessäni kohti keskustan merkittäviä paikkoja. Osasin ilman karttaa (jota en kotona löytänyt viime reissuni jäljiltä) kahdelle suurelle aukiolle, joiden kuvittelin olevan näkemisen arvoisia näin joulun alla. Ja erityisesti Vrijthof oli käymisen arvoinen! Koko aukio oli täynnä joulukojuja, joiden lisäksi sinne oltiin pystytetty luistinkenttä ja suuri maailmanpyörä, ja joka puolella soivat joululaulut. Pääsin jopa hieman joulutunnelmaan. :)

 

Takaisin rautatieasemalle päin palatessani annoin sillan haitaristille kolikon, mitä en yleensä tee kenenkään katumuusikon kanssa. Mutta hän vain loi niin ihanan tunnelman, että ansaitsi sen. Pikaisen syömisen jälkeen kävelin rautatieaseman kautta Mecc-hallille. Ihmettelin, kun siellä oli niin vähän väkeä, vaikka kello oli jo vähän ylikin 7 ja 90's Forever -tapahtuman piti alkaa seitsemältä. Kysyttäni eräältä järjestyksenvalvojalta suuntaa asia selkisi minulle; bileet alkoivatkin vasta kello 9... Istuin sitten ulkona eräälle penkille lukemaan pariksi tunniksi.

Päästessäni viimein sisälle sain kummastuneen katseen laukkuja tutkivalta valvojalta hänen löytäessään ostamani kuivatut mangot. :D Sain onneksi pitää ne, vaikka vesipulloni lensikin roskikseen. Väsy ja vilu eivät saaneet minua nauttimaan kaikesta niin paljoa kuin olin etukäteen ajatellut ja aloin pohtimaan vaihtoehtojani: 1) Lähden takaisin kotiin kymmenen tienoilla illan viimeisellä suoralla junalla, jota olin ajatellut aiemminkin. 2) Jään pippaloihin pidemmäksi aikaa ja otan myöhemmän junan, jolla tulo vaihtoineen kestää tuplasti suoraan reittiin verrattuna. 3) Jään pippaloihin ja jään yöksi Maastrichtiin. Noh, yöpaikkaa minulla ei ollut, enkä uskonut sellaista löytäväni kovin helposti keskellä yötä. Eikä minulla ollut mukana yökamppeita, enkä oikeastaan halunnut kävellä kaupungilla majapaikkaa etsimässä, koska uudet kenkäni eivät olleet mukavimmat mahdolliset pitkiin kävelyihin. Ja fiilikseni oli sen verran maassa, että minua ei kiinnostanut jäädä tahalteen viivyttelemään nukkumaanmenoa, ainakaan kun junassa pitäisi olla nii kauan. Joten... Vaikka jäivätkin ysärimusat aivan kesken, niin totesin parhaaksi vaihtoehdoksi lähteä kotiin juurikin sillä junalla, jota olin alun alkaenkin ajatellut.

Junamatkan yritin taas nukkua, mutta ensimmäiseltä pysähtymispaikalta nousi mukaan äänekästä porukkaa, joista yksi alkoi selailemaan kännykkänsä soittoääniä läpi. Tunginkin sopivasti mukana olleet korvatulpat korviini, kunnes jossakin välissä huomasin porukoiden kadonneen vaunusta. Taisin torkahtaa pari kertaa pieneksi toviksi. Viimeistäänkin Amsterdamiin päästyäni totesin sen olleen hyvä idea lähteä ajoissa takaisin kotiin. Ainakin opin reissusta sen, etten enää lähde vastaaviin yksinäni ilman seuraa.

Tänäänkin minun oli tarkoitus saada seuraa siitä ranskalaisesta tytöstä, jonka tapasin kotibileissä jokin aika sitten. Hän kuitenkin laittoi aamulla viestiä, että on hieman kipeä, eikä lähde minnekään. Pitänee keksiä jotakin muuta...

Itsenäisyyspäivän discot, vakoilut ja sekoilut

Lähdin aamupäivällä käymään Museumpleinilla ja poikkesin Stedelijk museumissa (nykytaiteen museo) ostamassa viimeinkin itselleni Museum Kaartin, jolla siis pääsee ilmaiseksi sisään useimpiin museoihin. Varmasti tulee kevään aikana poikettua ihan vain poikienkin kanssa niin monta kertaa eri paikkoihin (esimerkiksi uudestaan Nemoon), että tämä oli kannattava sijoituskohde.

Raju sää jatkui tänäänkin ja lenkki jäi taas väliin, mikä oli kyllä osittain senkin syytä, että lenkkikaverini sai kutsun työpaikkahaastatteluun. Pysyttelinkin paljolti omassa huoneessani, kunnes menin neljän maissa pitämään seuraa pojille perheen äidin soittaessa pari työpuhelua. Pojat olivat edelleen innoissaan leikkimässä eilen saaduilla ritarivälineillään. Päädyin aluksi leikkiin, jossa hoidokkini olivat vuorotellen tuhma ja kiltti ritari ja minä olin prinsessa, jota kiltti ritari suojeli tuhmalta. Ajatus oli isoveljen. :D Sitten pidimme taukoa, jolloin join teekupillisen ja kerroin hieman Suomen itsenäisyyspäivästä, ja sitten siirryimme leikkimään kestosuosikkina kissa-leikkiä.

Jossakin vaiheessa pojat innostuivat leikkimään pienillä taskulampuilla pimeässä talossa, ja hetken aikaa meillä oli disco. Sitten kerroin heille omasta suosikistani, kun olin lapsi ja oli pimeää. Vakoilusta. Kurkimme pimeän olohuoneen ikkunoista ulkona kulkevia ihmisiä, kunnes huomasimme taksin, josta nousi tuttu mies. Isän saapuminen sai pojat suorastaan räjähtämään ilosta! Ja isän saaman paketin pahvilaatikot olivatkin loppuillan leikki, ja lopulta askartelimme niistä taloja. :)

Sinterklaas-päivä

Aamulla menin aamupalalle tavallista arkea aikaisemmin, sillä lähdimme koko porukan voimin (pojat, isä, äiti ja minä) koululle, jonne saapui Sinterklaas. Aikataulut tuntuivat venähtäneen hieman, mikä ei odottajista ollut kivaa hirmuisessa tuulessa, mutta lopulta kohti koulua ajoi kanaalia pitkin vene, jonka kyydissä oli Sint Nicolaas muutaman Zwarte Pietin kera. Veneen rantauduttua jätimme koululaisen sisälle kouluunsa (jonne Sinterklaas meni viereilulle), ja minä päädyin töihin sen verran, että kuljetin tarhalaisen omaan hoitopaikkaansa ja kävin ruokaostoksilla.

Päivä muutoin meni omiin tekemisiini. Täksi päiväksi sovittu lenkki ystäväni kanssa siirtyi huomiselle myrskyn takia. Lentoja on peruttu kymmenittäin, Belgian rannikoilta on evakuoitu paljon ihmisiä, perheen mummolan reissu peruuntui... Iltapäivän ukkosesta minulla ei ollut hajuakaan ennenkuin kuulin siitä illalla perheen äidiltä. Satuin ilmeisesti juuri siihen aikaan olemaan Amstelveenissä pyörimässä kaupoilla. Ratikat sentään kulkivat hyvin sinne.

Seitsemän maissa illalla sain perheen äidiltä soiton. Hän pyysi, että voisin käydä kuskaamassa rappukäytävässä odottavan lahjakuorman oven taakse ja koputtamassa oveen. Sain siis leikkiä Zwarte Pietiä, joka kävi tiputtamassa Sinterklaasin lahjat perheelle ja kipitin äkkiä takaisin ylös, ennenkuin ovi ehdittiin avata. (Hollannissa ei siis anneta lahjoja jouluaattona, vaan näin 5.12.) Tämän jälkeen ei mennyt kauaakaan, kun vanhempi pojista kävi ovensuussa huutamassa minutkin lahjoja avaamaan. :) Sen lisäksi, että pääsin todistamaan poikien riemua erityisesti heidän uusista ritarimiekoistaan ja -kilvistään, sain itsekin muutaman paketin. Kaikkein hauskin niistä oli viereisen kuvan villasukat. Perheen äiti sanoi lukeneensa blogistani, että minulla on hieman ollut murheita, ja että nämä sukat ainakin piristäisivät päiviäni. Ja niin ne totisesti tekevätkin! :)

Olen tänään pitänyt hieman poikkeuspäivän herkkulakkoni suhteen. Popsin lahjaksi saamaani suklaata ja otin myös palan kakkua, jota perhe söi illalla. Tämän jälkeen koitan kuitenkin selvitä jouluun saakka suklaakalenterini voimin.

Lyhyt työviikko

Niin... Nyt on vasta keskiviikko, mutta viikonloppuni alkoi oikeastaan tänään iltapäivällä yhden jälkeen. Aamupäivä meni tyypilliseen tapaan, mutta monista aiemmista viikoista poiketen minä hain nuoremman pojan kanssa hänen veljensä koulusta. Minun oli tarkoitus myös viedä pojat hockeyhyn, mutta hollantilainen lastenvahti ehtikin tulla aiemmin kuin oli luullut, joten hän otti senkin reissun hoitaakseen. Minä lähdin viikon töideni loputtua iloisena kohti Primeraa (liikkeestä tuli mieleen R-kioski), josta hankin lipun lauantain 90's Forever -tapahtumaan. Maastricht kutsuu jälleen! Jää nähtäväksi, saanko tällä kertaa seuraa mukaan, sillä ystäväni on vielä kahden vaiheilla...

Yksi "kulttuurishokki", josta en ole vielä tainnut mainita blogissani, on pysäköiminen. Täällä on se ja sama, kummalle puolen tietä auton laittaa parkkiin ja mitenpäin. Jos siis sattuu näkemään toisella puolella kaksisuuntaista tietä vapaata pysäköimistilaa, niin senkuin vain koukkaa vastaantulevien kaistan yli ja jättää kaaran ajosuuntaan nähden väärinpäin! Joskus on niin hämmentävän näköistä nähdä yksisuuntaisellakin kadulla auto nokka väärään suuntaan pysäköitynä.

Ei minun päiväni...

Heräsin aamulla väsyneenä ja mieli oli vähän maassa. Ja hieman maassa se pysyikin päivän läpi. Päätin iltapäivällä lähteä käymään jossakin, jotta saisin muuta ajateltavaa, ja suuntasin ratikkapysäkille mennäkseni käymään ostoskeskuksessa, jonka joulukoristeluja isoäiti oli kehunut. Huonoa fiilistäni ei auttanut, kun ratikkaa ei näkynyt eikä kuulunut pitkään toviin. Kun oikealla linjanumerolla varustettu raitiovaunu vihdoin tuli, se oli niin täynnä, että päätin olla tunkematta enää sekaan. Vaihdoin suunnitelmaa ja päätin lähteä pyörällä Amstelparkiin lempipenkilleni rauhoittumaan ja nauttimaan raikkaasta säästä. Pienet vastoinkäymiset jatkuivat, kun erään ison risteyksen pyöräilijöiden liikennevalot eivät vaihtuneet vihreiksi ollenkaan, vaikka eri suunnista tulevat autot saivat uudelleen ja uudelleen vuoron mennä. Lopulta painelin päin punaisia. Päästyäni puiston sisäänkäynnille, joka on lähimpänä lempipenkkiäni, kohtasin seuraavan näyn:

"Tämä sisäänkäynti on suljettu talvikuukausien aikana"

Huokaisten jäin sitten vain toviksi istuskelemaan Amstel-joen varrella olevalle penkille ja katselin sukeltelevia nokikanoja sekä ohi melovia veneilijöitä, minkä jälkeen suuntasin takaisin kotiin hetkeksi ennen poikien hakemista. Saatuani tarhalaisen mukaani oloni koheni. Jo useamman päivän hyvällä päällä olleet pojat saivat minutkin iloisemmaksi, eikä ruoanlaitto, kotitöiden teko yhdessä tai Sinterklaas-ohjelman katseleminen olleet ollenkaan haastavia asioita. Ovat he välillä niin hellyyttäviä! Kiitos pojat.

Joulua odotellessa

Eilen menin aamupalalle vasta puolen päivän maissa venähtäneen illan takia. Muuta erityistä ei päivän aikana tapahtunutkaan; vain hieman pyöräilyä, television katsomista, piirtelyä ja juttelua netin kautta suomalaisten kavereiden kanssa.

Tänään touhusimme aamusta kotiaskareita nuoremman hoidokkini kanssa, kun tyhjensimme ja täytimme tiskikoneen ja lajittelimme melkoisen kasan pyykissä olleita vaatteita. Sitten leikkimään! Pikku-ukkoleikkiämme piristivät viime viikolla Sinterklaasilta saadut Sinterklaas- ja Zwarte Piet -hahmot, jotka kulkivat aidan takana katselevien ihmisten ohitse aivan kuin parin viikon takaisessa Sinterklaas-kulkueessa keskustassa. :) Päivän ulkoilu hoitui kätevästi liikkeestä toiseen kulkiessa tehdessämme ruokaostoksia ja käydessämme vaatepesulassa. Työpäiväni oli oikein mukava pojan ollessa hyvällä päällä aivan koko ajan, vaikkakin omat pienet murheeni toivatkin alkupäivään synkempää mieltä. Hyvä työpäivä kuitenkin auttoi ajamaan niitä ajatuksia pois. Yhdeksän maissa palaan vielä hetkeksi "töihin", sillä perheen äiti lähtee lenkille.

On outoa ajatella, että nyt on jo joulukuu. Aloitin eilen perinteeksi muodostuneen herkkulakon, poikkeuksena suklaakalenteri, jonka sain vähän aikaa sitten perheen äidiltä Suomen tuliaisina. Säätkään täällä eivät ole kovin jouluiset vielä lämpötilan oltua tänäänkin +8. Huomiseksi on luvassa hieman viileämpää, mutta pakkasesta ei ole tietoa öisinkään.