Junamatka meni vähän tokkurassa, mutta perille Maastrichtiin päästyäni pääsin ihmettelemään kaupungin kauniita jouluvaloja. Oli hauskaa kävellä suuren jouluvaloilla koristellun sillan ylitse, kun ilmassa oli hieman vettä ja keskellä siltaa soitti haitaristi. Jostakin syystä tuntui ihan kuin olisin ollut keskellä jotakin vanhaa Audrey Hepburn -elokuvaa. :D Jouluvalot jatkui ja lisääntyivät kävellessäni kohti keskustan merkittäviä paikkoja. Osasin ilman karttaa (jota en kotona löytänyt viime reissuni jäljiltä) kahdelle suurelle aukiolle, joiden kuvittelin olevan näkemisen arvoisia näin joulun alla. Ja erityisesti Vrijthof oli käymisen arvoinen! Koko aukio oli täynnä joulukojuja, joiden lisäksi sinne oltiin pystytetty luistinkenttä ja suuri maailmanpyörä, ja joka puolella soivat joululaulut. Pääsin jopa hieman joulutunnelmaan. :)
Takaisin rautatieasemalle päin palatessani annoin sillan haitaristille kolikon, mitä en yleensä tee kenenkään katumuusikon kanssa. Mutta hän vain loi niin ihanan tunnelman, että ansaitsi sen. Pikaisen syömisen jälkeen kävelin rautatieaseman kautta Mecc-hallille. Ihmettelin, kun siellä oli niin vähän väkeä, vaikka kello oli jo vähän ylikin 7 ja 90's Forever -tapahtuman piti alkaa seitsemältä. Kysyttäni eräältä järjestyksenvalvojalta suuntaa asia selkisi minulle; bileet alkoivatkin vasta kello 9... Istuin sitten ulkona eräälle penkille lukemaan pariksi tunniksi.
Päästessäni viimein sisälle sain kummastuneen katseen laukkuja tutkivalta valvojalta hänen löytäessään ostamani kuivatut mangot. :D Sain onneksi pitää ne, vaikka vesipulloni lensikin roskikseen. Väsy ja vilu eivät saaneet minua nauttimaan kaikesta niin paljoa kuin olin etukäteen ajatellut ja aloin pohtimaan vaihtoehtojani: 1) Lähden takaisin kotiin kymmenen tienoilla illan viimeisellä suoralla junalla, jota olin ajatellut aiemminkin. 2) Jään pippaloihin pidemmäksi aikaa ja otan myöhemmän junan, jolla tulo vaihtoineen kestää tuplasti suoraan reittiin verrattuna. 3) Jään pippaloihin ja jään yöksi Maastrichtiin. Noh, yöpaikkaa minulla ei ollut, enkä uskonut sellaista löytäväni kovin helposti keskellä yötä. Eikä minulla ollut mukana yökamppeita, enkä oikeastaan halunnut kävellä kaupungilla majapaikkaa etsimässä, koska uudet kenkäni eivät olleet mukavimmat mahdolliset pitkiin kävelyihin. Ja fiilikseni oli sen verran maassa, että minua ei kiinnostanut jäädä tahalteen viivyttelemään nukkumaanmenoa, ainakaan kun junassa pitäisi olla nii kauan. Joten... Vaikka jäivätkin ysärimusat aivan kesken, niin totesin parhaaksi vaihtoehdoksi lähteä kotiin juurikin sillä junalla, jota olin alun alkaenkin ajatellut.Junamatkan yritin taas nukkua, mutta ensimmäiseltä pysähtymispaikalta nousi mukaan äänekästä porukkaa, joista yksi alkoi selailemaan kännykkänsä soittoääniä läpi. Tunginkin sopivasti mukana olleet korvatulpat korviini, kunnes jossakin välissä huomasin porukoiden kadonneen vaunusta. Taisin torkahtaa pari kertaa pieneksi toviksi. Viimeistäänkin Amsterdamiin päästyäni totesin sen olleen hyvä idea lähteä ajoissa takaisin kotiin. Ainakin opin reissusta sen, etten enää lähde vastaaviin yksinäni ilman seuraa.
Tänäänkin minun oli tarkoitus saada seuraa siitä ranskalaisesta tytöstä, jonka tapasin kotibileissä jokin aika sitten. Hän kuitenkin laittoi aamulla viestiä, että on hieman kipeä, eikä lähde minnekään. Pitänee keksiä jotakin muuta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti