Talven kylmimpiä päiviä

Eilen aamulla mietin taas itsekseni, että "ajattele, lapsi, nyt niitä etuuksia, jota sinulla on". Koululaisen ja vanhempien lähdettyä katseli tarhalainen vielä hetken televisiota. Anniina Balleriinan alkaessa hän sanoi haluavansa katsella jonkin toisen ohjelman, jonka isoveli oli kuulemma yksin (pikkuisen ollessa ilmeisesti vielä nukkumassa) katsonut samana aamuna. Aluksi vain kerroin, että nyt tulee mitä tulee, eikä sille voi mitään. Kun huuto ja itku vain jatkui, tsekkasin, josko pystyisin kelaamaan taaksepäin. Pystyihän sillä, mutta vain pienen tuokion verran. Valitus jatkui koko Balleriina-ohjelman läpi, mutta Smurffien vallatessa ruudun poika onneksi rauhottui. Illalla hain tarhasta niin hyvällä päällä olevan pojan, joka hymyili koko kotimatkan. Vastapainoksi sitten isoveli oli vihaisella päällä ja halusi törkkiä jokaista kohdalleen osuvaa. Tajusin kysyä, oliko joku "ollut hänelle tuhma". Selvisi, että pientä kärhämää oli syntynyt iltapäiväkerhossa yhden hyvän ystävän kanssa. Toivoin vain, ettei hänen mielialansa vaikuttaisi pikkuveljeen, mitä ei onneksi käynytkään. Kotona odottikin jo iltaruokaa valmistava isä, ja minä pääsin ajoissa salsatunnille. Olen kyllä kiitollinen perheen vanhemmille, jotka yrittävät aina mahdollistaa tanssiin pääsemiseni tavalla tai toisella. :)

Tänään pääsin jälleen kerran kiirehtimään hockeyhyn. Sinne ei vain näköjään ole mahdollista ehtiä ajoissa ilman kiirettä. Sinänsä vessaan meno on hyvä syy venyttää kotoa lähtöä, mutta miksi kumpikin pojista päätti mennä sinne juuri silloin, kun olisi jo pitänyt lähteä ovesta ulos? Unohdin ottaa leluja nuoremmalle mukaan, mutta kamerani oli tarpeeksi viihdykettä. ;) Kylmästä säästä (+3) ja tuulesta huolimatta pojat halusivat jäädä viereiseen puistoon hetkeksi, mistä suuntasimme kauppaan. Kokemuksieni perusteella olisin halunnut välttää kauppareissun kummankin pojan kanssa, mutta pakko se oli, kun maito oli loppu. Onneksi se olikin ainoa asia ostoslistalla, joten koria tai kärryjä ei tarvittu. Helpotus, kun pääsimme hyvillä mielin kaikki ovesta takaisin ulos!

Pukiessani tarhaikäistä kiinnitin huomiota hänen paitansa lappuun: "girls". Ai niin kuin että punainen = tytöille, vai mitenkä?

Kotona pojat olivat innostuneita poliisi-leikistä erityisesti, kun olivat aiemmin päivällä huomanneet käsiraudat eteisen hyllyllä. Ensin minun piti kuitenkin tehdä kotitöitä, mutta niiden aikana iski pikkuveljeen kiukkukohtaus, eikä hän halunnut antaa leikkimitaleita veljelleen. Minähän hain sellaisen 3-vuotiaan vastusteluista huolimatta. Käsiraudat tuottivat toisen kinaamisen kohteen. (Pitänee hankkia toisetkin..) Lopulta hiljensin talon ottamalla nuoremman syliini ja muistuttamalla, että otin joskus kuvan meistä kahdesta roolivaatteissa. Sitten istuimmekin kaikki kolme lattialla selaamassa kamerani kuvia läpi hyvän tovin, ennenkuin minun täytyi laittaa ruoka tulemaan. Loppujen lopuksi 5-vuotiaalla oli varmaan minua suurempi rooli ruoanlaitossa; hän innostui täysillä, ja ruoan jälkeen jopa tiskasi ja alkoi pyyhkimään kaikkea mahdollista koko talossa. :D Viimeinen innostus pojilla oli tänään kolikoiden parissa. Isoveli kokosi eteisen rahalippaan kolikoita pinoihin erotellen erisuuruiset eurot sekä muunmaalaiset rahat. Pikkuveljen kanssa kokosimme vain torneja, ennen kuin isä tuli puoli kahdeksan maissa.

Vaikka päivän mittaan taas mietin, kuinka jaksan tämän päivän ja tämän kevään, niin jäi siitä loppuviimeksi melko positiivinen olo. Aika kultaa muistot, ja hyvin nopeasti. :D Ja olivathan pojat aika herttaisia suuren osan päivästä!

IJ-Hallen Huge Flea Market & laskettelua

Lauantaina ei tapahtunut mitään erikoista normaalista poikkeavaa, mutta sunnuntaina päätin suunnata Facebookista bongaamaani tapahtumaan. Amsterdamin au pairien ryhmässä oli julkaistu tiedote eilen pidettävästä suuresta kirpputorista Pohjois-Amsterdamissa. Ajattelin, että voisin kerrankin kokeilla lähteä muiden au pairien mukana jonnekin, sillä en ole aikaisemmin jaksanut. Olin hyvissä ajoin Centraal Stationilla sovitulla paikalla, minne lähdin itsekseni tietämättä ollenkaan, miltä muut au pairit näyttävät ja kysymättä kenenkään yhteystietoja varmuuden varalle. Ajattelin, että kyllä minä nyt bongaan sieltä 40 hengen tyttölauman kuitenkin. No, enpä sitten bongannut. Olin joka tapauksessa päättänyt mennä kirppikselle, joten kävin tarkistamassa paikan ja bussiyhteydet sinne ja painelin omia aikojani tapahtumaan. Päästyäni paikan päälle hämmästyin aluksi 4,50 euron sisäänpääsymaksua ja sitten hämmästelin sitä pöytien määrää. Ulkona oli jo joitakin myyntipisteitä, mutta niiden lisäksi kaksi suurta hallia oli täynnä vaatteita, leluja, koruja, levyjä, kenkiä, astioita ja kaikennäköistä muuta tavaraa. Kierreltyäni 1,5 tuntia alkoi osa myyjistä jo kerätä kasaan kamppeitaan kellon lähestyessä viittä. Ehkä oli loppujen lopuksi hyvä, etten mennyt sinne aikaisemmin, koska nytkin sieltä tarttui mukaan pari paitaa sekä mm. musiikkia. :)

Tänä aamuna sain nukkua pidempään perheen äidin pitäessä vapaapäivää. Liityin kuitenkin hänen sekä poikien (koulusta oli vapaata) seuraan laskettelureissulle. Ajoimme autolla reilun puoli tuntia Zoetermeeriin SnowWolrdiin ja matka sujui melkoisen mukavasti, jossei ota huomioon pikkuveljen oksentamista juuri ennen perille pääsemistä. Mutta... Pääsin ensimmäistä kertaa tänä talvena näkemään kunnolla lunta!! Ja pääsin laskettelemaan suksilla pitkästä aikaa; viime kerrasta on jo ainakin kolme vuotta. Sisähallissa oli vierekkäin kaksi kunnon mäkeä ja yksi pieni lastenmäki. Perheen äiti otti nuoremman pojan ja minä katsoin vanhemman perään. Hän osasi lasketella todella hyvin! Hän osaa kääntyä, jarruttaa, väistää muita ja uskaltaa vieläpä hyvin tulla alas (myös pienestä hyppyristä). Hissien kanssa tuli enemmän ongelmia, kun poika onnistui kaatumaan ensin sompahississä ja sitten myös köysihississä. Liukuhihnahissi oli kaikista helpoin, mutta sillä ei päässyt ylös asti. Niinpä lopun aikaa poika tuli minun jalkojeni välissä ylös, mikä todella alkoi tuntua minulla käsissä. Viimeisellä kerralla köysihississä mennessämme en jaksanut pitää tiukasti kiinni loppuun saakka, vaan köysi alkoi luistaa hanskoistani niin, että lopulta emme edenneet enää, vaan täytyi päästää irti.

Pääsin testaamaan myös 3-vuotiaan kanssa menoa sekä ylös että alas. Ja onnistuihan se. Reilun tunnin jälkeen etsimme rakennuksesta kolmannen ison rinteen ja se olikin iso. Aivan normaalin laskettelurinteen veroinen! Nuorempaa lasta emme sinne päästäneet ja vanhempikin laski osittain jäisen rinteen vain kerran. Muiden lähtiessä jo kenkiä vaihtamaan laskin minä sen vielä muutamaan otteeseen itsekseni. Oli hämmentävää katsella ikkunasta maisemaa, jossa näkyi puoliksi vihreitä peltoja, samalla kun nautti lumisista rinteistä. :D Kotimatka oli hiljainen kaikkien ollessa uupuneita ja kummatkin veljeksistä nukahtivatkin. Minä pääsin kauppareissun jälkeen vapaalle. Hyvä päivä!

Kolmatta kertaa eläintarhaan

Tänään koululainenkin meni jo kouluun, joten tiedossa oli normaaa pikkuveljen kanssa olemista. Aamulla siivoojien tullessa ehdotin 3-vuotiaalle muutamia paikkoja, jonne lähteä antaen heille tilaa ja rauhaa, ja poika valitsi kohteeksi eläintarhan. Aika hyvin olen jo oppinut, missä mikäkin eläin majailee siellä, mutta yhä edelleen onnituin tekemään myös uusia löytöjä. Kuljimme lapsen toiveiden mukaisesti yhdeltä eläimeltä toiselle ja lopuksi poikkesimme hevoslaitteilla. Ne tuntuivat olevan melkein mielenkiintoisin asia, vaikka olivatkin pois käytöstä.

"Mitä ne tekee?"

Yksi omia suosikkejani.

Tämä näytös ei jaksanut poikaa kiinnostaa sitten alkuunkaan.

Varovaisesti sormet suuhun, ettei se puraise. :D

Kotona emme ehtineetkään kuin tunnin verran leikkiä ja siitäkin ajasta osa meni siihen, kun lapsi seurasi sohvan pystyasentoon kääntänyttä isäänsä, joka kiinnitti osat toisiinsa. Kun perheen äiti saapui koululaisen kanssa, muuttui hyvällä päällä ollut pikkuvelikin silmin nähden. Kyseessä ei ollut mikään kiukkukohtaus pahimmasta päästä, mutta yleisilme oli heti erilainen. Johtuiko sitten äidin vai veljen läsnäolosta, tai sitten alkavasti väsymyksestä, sitä en tiedä... Omalla ajalla sain vihdoin toteutettua jo parin päivän suunnitelman ja otettua päivänokoset. Illasta vielä bachata-kurssin viimeiselle tunnille.

Pitkiä palkitsevia päiviä

Eipä ole taas ollut aikaa kirjoitella, kun pari viime iltaa on mennyt tanssin parissa, eikä päivisinkään ole paljoa omaa aikaa ollut. Tiistaina nyt oli omaa aikaa, sillä vaikka tarhalainen oli edelleen kotona tautinsa takia, niin isoäiti katsoi hänen peräänsä lähes koko päivän. Kävin vain illalla noukkimassa iltapäiväkerhosta toisen pojan kotiin iltaruoalle ja sitten lähdinkin jo salsa-tunnille. Parin tunnin pyörähtelyn jälkeen jatkoin vielä erään kurssilaisen kanssa eteenpäin tarkoituksena mennä Leidsepleinin Salsa Partyyn, mutta se olikin peruttu. Onneksemme tunnin kuluttua alueella aukaisi ovensa myös paikka, joka kuulemma on joka päivä auki soittaen salsa-musiikkia.

Pitkälle venynyt ilta väsytti seuraavana aamuna, mutta parin teekupillisen jälkeen touhusin niin paljon, ettei siinä ehtinyt tuntea enää väsymystä. Koululainen oli yöllä yskinyt ja valvonut paljon, joten hänkin oleskeli koko päivän kotosalla kanssamme. Ensin piirtelimme poikien kanssa pidemmän aikaa (joskin pikkuveli siirtyi omiin leikkeihinsä kyllästyttyään melko nopeasti). Päätin piirtää piraatin ja 5-vuotias hoidokkini innostui matkimaan minua siinä todella hyvin ja hän jatkoi samaa piraattilaivankin osalla. Sitten osat vaihtuivat ja minä sain olla se, joka tekee perässä toista matkien. Ja minä sitten en ollut se, joka keksi nimetä kaikki ruumiin osat, vaan toteutin ainoastaan pojan pyyntöjä. Oli meillä hauskaa! :D Oikean puoleisessa kuvassa on poikien omasta päästä taiteilemat piirrokset.

Mukavaa vaihtelua ennen normaaleja leikkejä oli myös pelailutuokiomme. Ensin pelasimme Kimblen kaltaista peliä, jonka aikana huomasin isoveljen kilpailuvietin. Pelattuamme kaksi erää kahdestaan ja hänen voitettuaan ne kummatkin oli hänen vaikea hillitä itseään hävitessään sekä minulle että veljelleen kolmannen erän. Ehkä oli hyvä, että hän sattui voittamaan jälleen neljännen kierroksen. Lautapelin jälkeen vuorossa oli palapelejä sekä minulle uusia toisiinsa kiinnitettäviä palasia, joista innostuin itsekin.

Onnistuin välttämään pikku-ukkoleikit, sillä jäädessäni välipalan jälkeen siivoamaan poikien peli-/askartelukaappia pojat painelivat keskenään huoneeseensa, eivätkä kysyneet minua kertaakaan mukaan. Ja kiltisti he leikkivätkin, kunnes väsymys sai pikkuveljessä aikaan kunnon huuto-tuokion. En tiedä, kuinka kauan sitä kesti, mutta ainakin 20 minuuttia hän huusi yksin huoneessaan (isoveljen lähdettyä pois), eikä halunnut isoäitiäkään lohduttamaan. Lopulta kuitenkin isoäiti sai hänet sieltä olohuoneen sohvalle nukkumaan ja minä olin sillä välin ottanut toisen hoidokkini vesivärien pariin. Tulipa viimein testattua joitakin yliopiston kuviksen tunneilla harjoiteltuja kikkoja. Ja lopputuloksissa pidin enemmän pojan tekeleistä kuin omistani, joten otin vain paremmista kuvia. ;)

Ennen iltaruokaa sain sanoa heipat Suomeen palaavalle isoäidille, mutta iloksemme perheen isä palasin samaan aikaan kotiin, joten saatoin lähteä ruoan jälkeen jälleen tanssimaan. Uusi harjoittelukaveri ja uudet sarjat. Paljon on vielä opittavaa.

Tänä aamuna arvasin mitä tuleman pitää, kun sain tietää, että pikkuveli menee tarhaan ja isoveli jää vielä kotiin toipilaana. Olipa taas haastetta saada lapsi lähtemään ovesta ulos tai edes laittamaan ulkovaatteita päälle! Yhdessä isän kanssa puimme hänet pitäen poikaa vuorotellen sylissämme. Itkuiselle lapselle oli turha yrittää ehdottaa pyörän tai stepin mukaanottamista, joten päätin yksinkertaisesti kantaa hänet perille saakka, vaikka sateenvarjoa ei voinut oikein pidelläkään samaan aikaan.

Koululaisen kanssa päivä sujui todella hyvin. Kun katsastin ipadilla päivän sääennusteen Forecan nettisivuilta, niin poika innostui. Hän kyseli, mitä kaikki viivat ja palkit tarkoittavat ja sitten tarkistimme myös mm. Suomen ja Amerikan säätilat. Lapsi halusi myös testata kirjoittaa Googlen hakukenttään "Peter Pan" ja annoin hänen selata kuvat aiheesta. Kun yhdessä kuvassa Wendy antoi pusun Panin poskelle, totesi lapsi: "Tässä näyttää, et ne suukottelee." Jotenkin erikoinen ilmaus 5-vuotiaalta. :D Ehdimme leikkiä ritarilinnalla ja pikku-ukoilla hetken ennen lounasta ja kauppareissua, minkä jälkeen palasimme leikin pariin. Minä sain leikkiä sekä kilteillä ritareille, tuhmilla ritareilla että piraateillta, koska hän halusi olla vain papukaija, joka käyttää tykkejä. Vaikka leikki alkoi pian toistaa itseään ja käydä lopulta hieman pitkästyttäväksikin, niin oli se paljon mukavampaa (jo vaihtelunkin takia) kuin mihin olen tottunut nuoremman veljen kanssa käyttämään aikaa. Leikin juoni ja sen valmistelu (kuten että kaikilla piti olla miekka kädessä ennenkuin voimme aloittaa itse leikkimisen) olivat selvästi harkitumpaa. Välipalan jälkeen sainkin jo aloittaa makaronilaatikon teon ja siinähän se aika meni, kunnes isä saapui tarhalaisen kanssa päivälliselle, minkä jälkeen pääsin vapaalle. Tänään en lähde tanssimaan, vaikka kaikki perheen miehet sitä minulta kysyivätkin.

Ostosten vaihtamista kuitilla tai ilman

Olenpas nyt ollut huolimattomalla päällä. Viime viikon lopulla ostin vääränlaisia vaippoja Etoksesta. Kuitti oli jo ehtinyt lentää perjantain roskien viennin mukana ulos, mutta lauantaina onnistuin vaihtamaan pakkauksen oikeanlaiseen malliin ilman kummempia ongelmia. Tänään sitten ostin vääränlaista maitoa ja lähdin kokeilemaan, pystyisinkö vaihtamaan nekin. Kumma kyllä saatoin painella Albert Heijnin info-tiskille ja myyjien pienen keskinäisen pohdiskelun jälkeen sain kuitin avulla palauttaa kolme maitopurkkia. :)

Muutoin tänään oli "normaalimpi" työpäivä monien todella helppojen päivien jälkeen päätyessäni moneksi tunniksi poikien leikkeihin. Lounaan jälkeen heikkona hetkenäni kysyin isoäidiltä, passaisiko minun mennä ottamaan päiväunet ennen koululaisen hakemista, mutta sain hyvin jyrkän kieltävän vastauksen ja pakottauduin takaisin 3-vuotiaan pikku-ukkoleikkiin mukaan. Pian kuitenkin se osoittautui enemmän piristäväksi kuin väsyttäväksi puuhaksi, koska meillä oli poikkeuksellisesti mukana myös ruokatavaroita, ja sainhan minä pienen tauon isoveljeä hakiessani. Välipalan jälkeen minulla oli sitten kaksi poikaa seurana, mutta leikki alkoi vasta hieman myöhemmin. Ensin keräsimme kaikki aamupäivän ja viikonlopun leikkien lelut paikoilleen (mikä sujui todella näpsäkästi ja hyvillä mielin) ja sitten kuskasin isoveljen kanssa kasan pahvilaatikoita paperinkeräykseen. Kyllä, paperinkeräykseen. Hollantilaisilla on kumma tapa kierrättää.

Loppupäivä menikin sitten eläinleikeissä. Ensin oli vuorossa se leikki, jonka kehitimme joskus syksyllä, jossa peitän pojat peitoilla ja heistä tulee aina joitakin uusia eläimiä. Jos sieltä paljastuu hurja karjuva tai kiukkuinen eläin, heitän peitteen äkkiä takaisin päälle ja toistan saman, kunnes sieltä löytyy suloinen kissanpentu. Tämä leikki vaihtui kuin lennosta yleisempään kissaleikkiin, jossa minä olen äitikissa ja pojat ovat vauvojani. Tällä kertaa sain toimia pitemmän aikaa myös odottavana äitinä, kun kumpikin pojista halusi syntyä viimeiseksi jäädäkseen viimeiseksi minun "mahaani" eli syliini. :D

Juuri ennen iltaruokaa veljekset saivat vielä päähänsä kasata kaikki tavarat huoneensa lattialle isoksi keoksi, johon loppuviimeksi päätyi myös kirjahyllyn sisältö. Huhhuijaa sitä sekamelskaa! Onnistuivat he äitinsä avustuksella melkein kaiken keräämäänkin, ennenkuin Anne tuli ja keräsi loput lattialle jääneet lelut pois vietäväksi.

Sinterklaasilta saadut ritarimiekat lähtivät ainakin minun vieminäni tänään ensimmäistä kertaa jäähylle.

Kipeät pohkeet koti-ikävän kaverina

Perjantainen juoksulenkki teki tehtävänsä ja ovat olleet jalat kipeitä nyt pari päivää. Perjantain bachata sekä lauantainen zumba-tunti ja bileet olivat varmasti omiaan lisäämään venyttelyn tarvetta. Eilen illalla oli siis meidän tanssikoulun kaksos-opettajien syntymäpäivä-party. Olin saanut tanssikoululta mainoksen juhlista ja etsin netistä oikean paikan ja päätin lähteä sinne metrolla, koska se oli niin kaukana. Jätin lompakosta kaikki kortit kotiin ja otin vain sopivan verran käteistä, sillä metrolla voi kulkea ratikka-kortin avulla. Löydettyäni mainoksessa nimetyn ravintolan sain kuulla, että juhlat oli siirretty. Hieman tuntuu tökkivän tuo informaation kulku tanssikoulullamme... Olisin kuulemma voinut Bijlmer ArenAn asemalta kätevästi hypätä junan kyytiin ja mennä oikeaan osoitteeseen, mutta olin juurikin sopivasti jättänyt kortit kotiin, enkä voinut käyttää lippu-automaatteja. Lisäksi teki mieleni palata kotiin ihan jo katsastamaan tarkka paikka netistä, joten 1,5 tunnin turha reissu päätyi takaisin lähtöruutuun.

Kotona tulin karttaa tutkittuani siihen tulokseen, että minun kannattaa ennemmin lähteä pyörällä liikenteeseen kuin julkisilla. Enpä ainakaan ole riippuvainen niiden yö-aikatauluista takaisin suunnatessani. Juhlissa oli ihan hauskaa ja pääsin mm. seuraamaan piñatan rikkomista sekä kokeilemaan tanssimista eri ihmisten kanssa. Täytyy sanoa, että lähden Salsa Partyihin mieluummin kaverin kanssa kuin yksin, koska outojen miesten kanssa tanssiessa tulee vastaan myös outoja kuvioita, joita voi olla haastavaa seurata. Oli kuitenkin kivaa, kun vanha tanssinopettajani pyysi minua myös kerran tanssilattialle. :)

Tänään nukuin (yllätys yllätys) normaalia pidempään, enkä mitään kummempaa ole tehnyt enkä ole sellaista myöskään suunnitellut tekeväni. Rauhallinen päivä, ainakin ulkoisesti. Tuossa hetki sitten iski nimittäin jokin henkinen ahdistus täällä oloa kohtaan. Halusin vain takaisin Suomeen. Ehkä voisin mennä hetkeksi haukkaamaan raitista ilmaa katolle ja ihmetellä vaikka ohi lentäviä koneita. Joskus niitä kyllä menee melkoisen tiheästi.

Tanssiminen on ihanaa!

Tykkään tanssimisesta!!! Ja meidän tanssikoululla on niin kivoja ihmisiä! ^_^

Lyhyet työpäivät

En kyllä voi valittaa parista viimeisestä työpäivästä, vaikka minua pyydettiinkin poikkeuksellisesti viemään 5-vuotias kouluun kumpanakin päivänä. Vaikka pikkuveli ei sairautensa takia mennyt eilen tarhaan, ei minun silti tarvinnut kuin käydä kaupassa koululla käynnin jälkeen ja pääsin vapaalle. Siinäpä se aika meni mm. kenkäostoksilla ja iltaa odotellessa, kun tarkoitus oli lähteä tanssimaan. Kaveri kuitenkin laittoi viestiä, että on kipeänä, joten jäin sitten vain kotiin haahuilemaan, vaikka pari kertaa meinasinkin lähteä ratikoilla reissaamaan ilman sen kummempaa määränpäätä. Mielestäni on vain kiva istuskella ratikoissa ja katsella kaikkea ohi kiitävää, varsinkin nyt kun otin joululomalta mukaani mp3-soittimeni, joka onkin nyt kulkenut useasti mukana taskussa.

Tänä aamuna minua tosiaan pyydettiin jälleen koululla pyörähtämään, minkä kyllä tein ilomielin, sillä hoidokkini oli reippaalla päällä, ja koska minua pyydettiin tulemaan töihin sen jälkeen vain klo 13-15. Lähdin sitten aamupalan syötyäni ties kuinka pitkästä aikaa lenkille. Musiikki toi kivan piristyksen juoksemiseenkin, ja yritän taas saada lenkkeilystä säännöllisemmän tavan. Aamupäivän aikana sain viestin, ettei minua tarvitakaan enää loppupäivänä, joten suuntasin sitten keskustaan, missä menin Amsterdam Museumiin. Minuutin-parin mittaiset videonpätkät halutulla kielellä (suomea ei valitettavasti ollut) auttoivat kiinnostumaan Amsterdamin historiasta yllättävän paljon. Jossakin vaiheessa siellä törmäsin ystävälliseen kiinalais-mieheen, jonka kanssa kuljimme jonkin matkaa melko samaa vauhtia ja vaihdoimme silloin tällöin pari sanaa. Ihan mukava piristys yksinäiseen museo-reissuun. :)

Tämä teos oli kolmiulotteinen. Erittäin upeaa jälkeä!

Eksyin kellarin aarrekammioon?

Uloskäynti-käytävä oli hurjan räikeä!

Toinen työviikko on nyt ohitse ja täytyy sanoa, että tällä viikolla on ollut jo paljon vähemmän koti-ikävä. Silti odotan jo innolla seuraavaa Suomen visiittiä. :D Tänä iltana pääsen toiselle bachata-tunnilleni nauttimaan lisää Amsterdamin hyvistä puolista!

Piraatteja

Eilen aamulla tarhalainen oli todella hyvällä päällä ja hänen pukemisensa ja tarhaan viemisensä oli suorastaan kivaa. Sain arvuutella, pitäisikö hänet päiväkodin sijasta viedä eläintarhaan tai sikafarmille, sillä äänet eivät muistuttaneet pientä poikaa ollenkaan. Meillä oli kummallakin hauskaa! :D Vapaani meni kierrokseen Albert Cuypstraatilla, jonne lähdin taas kenkäostoksille. Miten ihmeessä kaikki kengät hajoavat samaan aikaan?!

Illalla käytyäni tarhalla päätin jättää tarhalaisen kotiin, ennenkuin kävin hakemassa isoveljen iltapäiväkerhosta, koska pojan yskä oli käynyt aiempaa pahemmaksi. Illalla palattuani tanssitunnilta kuulinkin, että naapurin mummo (joka on entinen lastenlääkäri) oli käynyt ja kuumettakin oli reilunpuoleisesti. Tanssitunti oli uuden kurssin ja jälleen seuraavan tason ensimmäinen tunti, jota veti minulle uusi opettajapari. Myös kurssilaisissa yli puolet olivat uusia naamoja, mutta mukavaa ja hyvin tanssivaa porukkaa oli. Toivottavasti pääsen seuraavinakin viikkoina. Tiistai-illat kun tuppaavat olemaan sellaisia, että olen töissä, mutta tällä viikolla perheen isoäiti mahdollisti lähtemiseni.

Tänä aamuna nuorempi veljeksistä vain harhaili ympäriinsä hiljaisena, eikä innostunut syömään. Minä lähdin pian aamupalani jälkeen kauppaan Dam-aukion Albert Heijniin, jonne minut lähetettiin ostamaan siellä myytäviä jalkapalloja. Päästyäni ratikalla perille jäin ihmettelemään monien muiden ihmisten tavoin kuninkaanpalatsin edustalle sen pihaan ajavia mustia autoja, jotka olivat varustetut eri maiden lipuilla. Mikähän tapahtuma siellä oli..?

Iltapäivän hockey-reissu sujui normaalia sutjakammin, kun mukana oli vain yksi poika. Riehakas ja kilpailuhenkinen luonne tuntuu haittaavan jonkin verran harrastuksessa käyntiä, tai ainakin opettajaa ja muita hockeylaisia. Tämä tapaus ei sinänsä häirinnyt muita, mutta sai minun ajatukseni juoksemaan: Yhdessä vaiheessa tuntia opettaja antoi kaikille lapsille ilmapallot, joita piti pomputella mailallaan samalla seisoen koko ajan renkaan sisällä paikoillaan. Hoidokilleni moinen näytti olevan mahdotonta ja hän pamautti palloa aina täysillä, minkä seurauksena pallo lensi niin kauas, että hänen täytyi kulkea sen perässä paukautellen sitä yhä uudestaan. Aloin miettiä, mitä opettajan pitäisi siinä tilanteessa oikeasti tehdä. Tottakai merkittävä ympäriinsä harhaileminen ja lujaa mailalla huitominen saattaa muut lapset hieman vaaraan, mutta jos lapsi on hyvin vilkas, niin eikö hänen ole parempi antaa liikkua enemmän ja pitää hauskaa?

Tyylinäyte ohjeita noudattavalta.

Puistoon jäänti hockeyn jälkeen jäi sateen takia haaveeksi, joten palasimme sieltä suoraan kotiin ja piankos oli lapsi kyselemässä, tulisinko leikkimään. Päätin tällä kertaa olla nopea ja ehdotin heti piraatti-roolileikkiä välttääkseni ainaisen pikkuautoilla ja -ukoilla leikkimisen. Kokosimme olohuoneeseen majan ja hetikohta oli minun päässäni huivi ja hänen päässään kapteenin lakki, ja eikun seilailemaan uudella laivallamme! Tai oikeastaan nukkumaan, koska hoidokkini oli raahannu sinne pari tyynyä. Nuoremman tultua kotiin lääkäristä jouduin luovuttamaan hänelle oman miekkani, minkä jälkeen kyselin kapteeniltani, mistä saisin uuden miekan. (Puisia lelumiekkoja on siis yllättäen se tasan kaksi, eli kummallekin pojalle.) Käynti lelulaatikoilla ratkaisi ongelman: sain Playmobil-piraatilta minimiekan lainaksi. :D Enimmän aikaa vain oleskelimme laivassa tai kuljeskelimme ympäriinsä ilman kummempaa merirosvoilua, mutta yhden kerran tuli esille piraattien todellinen idea. Kun halusimme ruokaa, niin minun piti käydä ensin jättämässä leluruokalaatikko keittiöön isoäidin luokse, mistä merirosvo-kapteeni sen kävi varastamassa. Leikki oli oikeasti mukavaa ajanvietettä, varmasti otamme uusiksi joskus!

Ensimmäisen viikon jälkeen

Sunnuntai meni omalla vauhdillaan ilman kummempia. Ensimmäinen (joskin hieman vajaa) viikko loman jälkeen oli ohitse ja edelleen oli hieman tympeää ajatella, että on taas palannut tänne. Vaikka täällä on omat kivat puolensa, niin niihin on vaikeaa keskittyä, kun iskee kaipuu Suomeen kaikkien ihmisten ja asioiden luokse. Onneksi on kuitenkin nykyaika, jolloin voi viestitellä netin kautta, ja sainhan minä eilen puhelinsoitonkin äidiltä. :)

Tämänpäiväinen työpäivä meni ihan kivasti. Aamulla kotiin jäänyt poika leikki hyvän tovin itsekseen edes pyytämättä minua mukaan, joten saatoin keskittyä Anne Frankiin ja isoäidin kanssa keskustelemiseen. Lopulta päädyin pojan touhuihin vasta yhteisen kauppareissun ja lounaan jälkeen vasta yhden jälkeen, ja silloinkin teimme jotakin normaalista poikkeavaa: rakensimme majan. Itse rakastin pienenä majojen tekoa, mutta eipä tullut koko syksyn aikana sitä tehtyä näiden poikien kanssa. Saatuani seinät tilkittyä liityin hoidokkini seuraan sisälle ja luimme (katselimme) Richard Scaryn kirjaa taskulampun valossa. Ennen koululle lähtöä ehdimme vielä kymmenisen minuttia kuluttaa ikkunalaudan pikku-ukkojen parissa.

Isoäiti sai hetken rauhaa, kun jäin veljesten kanssa koulun pihalle reiluksi puoleksi tunniksi, eikä se meno kovin villiä ollut kotiin tultuakaan, kun pojat saivat tekstarien vaihdon jälkeen isältään luvan pelata ipadeilla. Puolen tunnin kuluttua laitettiin nuoremman kiukuttelun säestämänä laitteet pois ja minä päätin hieman kertailla japanin kanji-merkkejä ulkomuistista. Vanhempi poika innostui istumaan syliini ja kopioimaan koukeroita omalle paperilleen, kuten hän teki myös piirustusteni kanssa. Tykkään paljon hänen lohikäärmeestään. :)

Tanssia, tanssia, tanssia

Torstaina oli syksyn torstaita lyhyempi työpäivä, sillä minun ei tarvinnut hakea kuin tarhalainen kotiin. Hollantilainen lastenvahti hoiti koululaisen hakemisen jatkaen tämän kanssa uintiharrastukseen, jonka vanhempi hoidokkini aloitti. Kun olin astunut ovesta ulos lähtiessäni illalla tarhalle, saapui uimakoululainen juuri samaan aikaan kotiin, ja yllätyksekseni hän halusi välttämättä mukaani pikkuveljeä hakemaan. Eipä siinä muuta kuin polkupyörä pojalle mukaan, ja sain matkaseuraa. :) Illalla oli tiedossa vuoden ensimmäinen Salsa Party, jonne menin erään tanssikursseilta tutun kanssa. Paikan päällä tunnistin hänen lisäkseen ainakin kolme muuta ihmistä tanssikoululta. Jännittävää, kun alkaa jo törmäilemään tuttuihin täällä! :)

Eilen sain ajatuksen lähteä museoon nuoremman pojan kanssa, koska meillä oli aikaa. Lopulta äidin lähdettyä töihin aamulenkkinsä jälkeen sain lapsenkin innostumaan (tai ainakin lähtemään mukaan). Minulle oltiin syksyn aikana monta kertaa mainostettu Rijksmuseumia, joten päätin viimein katsastaa sen, kun kerran oli rattaatkin mukana (joiden avulla siis pystyisi kätevästi ohittamaan pitkän jonon). Vaikka museot ovat minun makuuni usein turhan kuivia ja tylsiä, niin riitti siellä mielenkiintoisiakin teoksia. Hoidokkini valitettavasti alkoi hokea kotiinlähtöä jo 45 minuutin kuluttua sisälle pääsystä. Yksi kerros jäi kokonaan kiertämättä, mutta ainakin Rembrandtin Yövahti on nyt nähty.

Tämän teoksen kohdalla ihmettelimme, kuinka oikeanpuolimmaisella on kuin Sinterklaasin hattu ja keppi. :D

Reilun tunnin kiertelyn jälkeen poistuimme museosta ja palasimme kotiin lounaalle. Pojalle maistui yllättäen isoäidin makkarakeitto, jota oli parina edellisenä päivänä niin vaikea syödä. Ota nyt sitten noista pojista selvää... Siivoojien tullessa kello olikin jo niin lähellä kolmea, että suuntasin 3-vuotiaan kanssa koulun pihalle, jonne jäimme kolmistaankin leikkimään. Päivän lempparipaikaksi muodostui kiipeilyteline, jonka huipulta voi pudottautua alas. 5-vuotias tiesi jo homman nimen ja piankos oli nuorempikin halukas kokeilemaan. Avustuksellani hänkin pudottautui suorilta käsiltä hietikolle telineen keskelle. "Jeeee!" Into oli huipussaan, kunnes kerran alastulo hieman epäonnistui, minkä jälkeen hän tyytyi vain kiipeämään ylös minun syliini.

Kotimatkalla isoveli tuntui testaavan taas niin monta kertaa rajojaan, etten jaksanut ymmärtää, mistä se yhtäkkiä iski. Kodin edustalla törmätessämme äitiin pojat olivat kuitenkin molemmat aivan ihania. Saimme nauraa monta kertaa! Mutta jälleen sisälle päästyä jostakin ilmestyi jättimäinen kiukkpeikko, joka valtasi vanhemman pojan. Siinä kohtaa minulle kuitenkin koitti viikonloppu ja painelin ylös ottamaan päivätorkut. Herätys soitti kuuden jälkeen lopulta onnistuttuani nukahtamaankin hetkeksi, mutta silti vaivuin pian uudestaan unten maille. Havahduin kahdeksalta, jolloin tuli melkein kiirus syödä ja pakata kamppeet mukaan elämäni ensimmäistä bachata-tuntia varten. Keskiviikkona tanssikoululle miettiessäni mukavan sihteerin kanssa tuntijärjestelyitäni hän ehdotti, että tulisin mukaan bachata-kurssille, jossa on vajetta naisista. Onneksi kyse oli alottelijoiden kurssista, joten pysyin melko hyvin mukana, vaikka se oli jo viides tunti muille.

Koska viikon tanssitunnit eivät saaneet jalkojani kipeiksi, niin suuntasin vielä tänään aamupäivällä zumbaan. Tuntia normaalisti vetävä ystäväni on vielä lomillaan, joten pääsin kokeilemaan toisen ohjaajan sarjoja. Kesti aina vähän aikaa napata liikkeet, sillä opettaja ei niitä vaivautunut pahemmin etukäteen esittelemään, mutta hiki tuli. Pikaisen lauantai-markkinoilla ja kaupassa käynnin jälkeen loppupäivän päätinkin viettää kotosalla katsellen mm. toisen Hayao Miyazakin elokuvista, jotka minulle toimitettiin tänne syksyllä.

Oho, kun tuli taas pitkä päivitys! Pitäisi kai kirjottaa tiheämmin, jos meinaa näin paljon jaaritella. Löytyisi vain sopiva sauma...

Tavallisia ja uusia leikkejä

Aamu meni kummasti niin, että kello oli jo yli puoli 11, ennenkuin päädyin hoidokkini leikkeihin mukaan. Eipä siinä "tarvinnut" leikkiä kuin suunnilleen tunnin verran ja pian sen jälkeen hain koululaisen kotiin. (Ja olipa ihanan rentoa mennä koululle yksin, kun saatoin jättää nuoremman pojan kotiin isoäidin hoiviin siksi aikaa!) Ennen koululle lähtöä nauroin taas itsekseni 3-vuotiaan tavalle pyytää juustoa enemmän kuin yksi siivu: "Saanko hirveen paljon juustoo?" :D

Ehdimme aamupäivällä tutustua pojan keräämiin luonnonmateriaaleihin ja hän itse pääsi ottamaan taas kuvia innoissaan.

Lounaan jälkeen nappasin kummatkin pojat mukaani hockeyhyn. Jossakin vaiheessa tuntia kyseistä lajia harrastava suojattini alkoi murjottaa ja ohjaaja otti hänet sivulle seisoskelemaan. Kun menin kysymään, mikä häntä vaivasi, sain vastaukseksi, ettei hän yksinkertaisesti enää vain tykkää hockeysta. En saanut häntä menemään leikkeihin ja peleihin mukaan enää ennen taukoa, mutta sen jälkeen lupaus videoimisesta sai hänet yrittämään. Ja pian sieltä löytyi ihan oikeata riemuakin. Toivottavasti se murjotus ja pelaamattomuus oli vain yksittäinen huono hetki lajin parissa! Pikkuveli viihtyi koko tunnin pikkuautojensa parissa.

Harrastuksen jälkeen jäimme vielä viereiseen puistoon leikkimään ja menimme taas kiipeilytelineillä hippaa. Se on kyllä piristävää vaihtelua muutoin yleisimpiin leikkeihimme! Reilun tunnin jälkeen minua ei huvittanut enää leikkiä heidän kanssaan (mitä silti jatkoin, vaikkakin vähäisemmällä innolla) ja johtuiko sitten koti-ikävästä vai mistä, mutta teki mieli itkeä. Sinnittelin ja löysin lopulta uuden innon kodin edustalle päästyämme, missä jäimme leikkimään pyöreillä "kivillä" (en tiedä, mitä ne oikeasti olivat) mm. mini-jalkapalloa. Sitten tarvitsikin enää katsella poikien kanssa hetki isoäidin avaamaa televisiota ja syödä, ja sitten kohti tanssikoulua! Tarkoitukseni oli mennä ilmaisille testitunneille Salsa Beginners 3 - ja Salsa Semi 3 -tunneille, mutta ensimmäiselle ei tullut tarpeeksi porukkaa, joten menin samaan aikaan pidettävälle Salsa Beginners 1 -tunnille. Oli hieman hämmentävää, mutta ihan mielenkiintoista, olla aivan alottelijoiden kurssilla. :)

"Tulikiviä", koska "niitä voi raapia toisiaan vasten ja siitä tulee tulta". Ice Agesta opittua?

Kevään ensimmäiset työt, shoppailut ja danssailut

Aamu lähti liikkeelle syksyn tapaan herätyksellä seitsemän tienoilla ja kahdeksan maissa alas poikia pukemaan. Koululaisen laitto sujui hyvin ja tarhalaisenkin kanssa näytti lähtevän ilman ongelmia arki käyntiin. Huuto kuitenkin pääsi, kun television laittoi kiinni ennenkuin sieltä tuli "Mickey Mouse", joka aina katsottiin syksyllä ennen tarhaan lähtöä. Tänään sitä ei kuitenkaan tullut, ainakaa samaan aikaa kuin viime vuoden puolella, joten sain taiteilla lähtöhaluttoman pojan valmiiksi ulkovaatteisiin. Onneksi siivooja tuli helpottamaan urakkaani hieman, sillä hoidokkini ujostelee häntä edelleen. Matkalla tarhalle mieli oli jälleen iloinen meillä kummallakin.

Vapaa-ajallani lähdin shoppailemaan, koska onnistuin päivää ennen joululomaani hajoittamaan talvikenkäni täällä. Onneksi tajusin ratikassa istuessani, ettei minun tarvitsekaan mennä keskustaan saakka, koska torikadulta löytyy halpojen hedelmien lisäksi myös halpoja kenkiä. Pian sattuikin silmiini kivan ja lämpimän näköiset yksilöt ja sisältä kaupasta löytyi kaikkea muutakin mukavaa. Kassahenkilö vain onnistui hämmentämään minua. Laskin ostoksieni summaksi 56 euroa, mutta myyjä sanoi 65. Vastasin siihen kysyvään sävyyn: "56 euroa?" Myyjä laski tuotteiden hintoja vähitellen yhteen: "... 40.. 50.. 65." Sitten tajusin, että hollantilaiset sanovat saksalaisten tapaan ykköset ennen kymmeniä ja päätin vain hiljaa odottaa ja tarkistaa loppusumman ruudulta ennen maksamista. Ihan oikein se oli 56, joten menivät vain kielten tavat luetella nuemeroita sekaisin. Syksyllä ei tullutkaan shoppailtua kovin montaa kertaa, mistä syystä tuntui hieman erikoiselta nyt poiketa useampaankin kauppaan sisälle ihan vain ajankuluksi ja avoimena halvoille löydöille.

Poikia hakiessani kotimatka meni ihan hyvin (koska menimme pikkuveljen toivomaa puolta sen erään tietyn talon kohdalla?), mutta kotona ilmeni pientä jumpittelua. Ruokapöydästä pitää mainita eräs hetki: Vanhempi hoidokeistani lauleskeli jotakin hollanninkielistä laulua, mihin pikkuveli kommentoi: "Se on isin kielellä, ei Annen ja mummin kielellä." Kysyin sitten pojilta, osaavatko he joitakin suomenkielisiä lauluja. Pienen pohdinnan jälkeen isoveli heitti: "I like to move it, move it.." :D Kyllä sieltä lopulta tuli pätkä suomalaista joululauluakin, mutta pikkuisen tuntuu olevan hukassa nuo suomalaiset laulut. Siinäpä minulle lisää tavoitetta tälle puolelle vuodelle!

Saatuamme kauppalähetyksen kotiinkuljetuksena ja autettuani pahimman ryysiksen selvittämisessä lähdin tutulle tanssikoululle testaamaan salsan seuraavan tason ilmaistunnin. Siellä oli minulle vain yksi tuttu kasvo edellisiltä kursseilta, mutta oli mahtavaa päästä tanssimaan joka tapauksessa. Se (ja shoppailu) auttoi pääsemään ainakin lopuksi iltaa koti-ikävästä, joka minua on vaivannut aina tänne palaamisesta saakka.

Paluu Amsterdamiin

Eipä voi muuta sanoa, kuin että kaksi ja puoli viikkoa Suomessa menivät nopeasti. Luntakaan ei ehtinyt tulemaan sen enempää kuin mitä nyt pari kertaa näin sitä ilmassa satelevan rännän seassa ja alkulomasta sitä oli paikoitellen maassa pienen pieninä kasoina siellä täällä. Pidemmäksikin aikaa olisin voinut Suomenmaahan jäädä, mutta se olisi ehkä tehnyt takaisin paluusta vieläkin hankalampaa. Loman alkaessa odotin toisaalta jo paluuta Amsterdamiin, mutta päivien kuluessa nähdessäni kaikkia tärkeitä ihmisiä kaipuuni Hollantiin väheni vähenemistään. Tänään istuessani lentokoneeseen olo oli melkein haikeampi kuin syksyllä ensimmäistä kertaa Suomesta lähtiessäni. Onneksi heti Schipholin lentokentällä minua odotti äitinsä kanssa kaksi hymyilevää poikaa ja "Anne"-huuto. Arkeani tuli helpottamaan myös samalla lennolla tänne saapunut perheen isoäiti. Tiedossa taas makoisia viikkoja! ;)

Lomasta jos mainitsee lyhyesti, niin kotiin päästyäni tuli vietettyä joulunaika siellä ja aattona herkkulakkoni loppuessa söin liikaa suklaata. Muutamat kavereista ehdin nähdä aatonaattona vilaukselta lahjoja vaihdettaessa, ja joitakin ystäviä pääsin näkemään enemmänkin, kun vuoden viimeiset päivät vietin kirkon joululeirillä, missä toimin kouluikäisten ryhmän opettajana. Mielenkiintoinen, mutta positiivinen, kokemus. Leirifiilistä tuli pariksi päivää häiritsemään omat henkilökohtaiset murheeni, mutta uutta vuotta vietin jo hyvillä mielin. Enkä muuten muista toista vastaavaa lagaus-päivää kuin uuden vuoden päivä oli. Järkevin asia, jonka saimme aikaan, oli mennä pelaamaan minun kämpilleni Wiitä. Ja lentopallopeliä pelatessa seurasin mieluummin ystävieni ilmeitä ja eleitä kuin televisioruutua. Mahtavaa viihdettä! :D Viimeiset lomapäivät menivät sitten ystävien tapaamiseen ja pääsin mm. katsastamaan kaksi uutta asuntoa. Monta ystävää jäi kokonaan näkemättäkin, mutta ehkä ensi visiitillä... Ja ihan viimeiset pari yötä vietin taas Helsingissä, mistä oli lyhyt matka siirtyä lentokentälle, eikä lentokentän bussin myöhässä oleminen sitten lopulta ollutkaan niin paha asia. Sain kentälle päästyä siirtyä suoraan laukun jättämisen jälkeen jonon perälle ja marssia koneeseen.


Lentokoneessa sain yllätyksekseni tutun vierustoverin, kun Amsterdamissa tapaamani suomalaistyttö palasi myös samalla lennolla. Toisella puolellani istuvan hollantilaismiehen kanssakin tuli loppumatkasta pari sanaa vaihdettua, vaikka väsy alkoi jo painaa. Kotimatkalla olin iloinen, että meidät haettiin kentältä autolla, koska sade oli hetkittäin aivan karsea. Kuin joku olisi oikeasti kaatanut saavista vettä! Lämpötila oli yli kymmenen, mutta eipä tehnyt silti mieli lähteä tutun tanssikouluni ilmaistunneille.

Tähän kevääseen lähden hieman eri lähtökohdista kuin viime syksyyn. Nyt ovat jo perhe ja lähiympäristö tuttuja, ja olen löytänyt muutaman tavan löytää sosiaalisia kontakteja. On jotenkin helpompi olla; en tarvitse karttaa enää lähes ollenkaan mukaani, saan selvästi paremmin selvää perheen isän englannista, perheen äiti tuntuu läheisemmältä juteltuani asioista hänen kanssansa loppusyksystä, ja olen poikien kanssa aina vain enemmän oma itseni ja uskallan tehdä erilaisia juttuja heidän kanssaan. Ja ne muutamat harvat kaverini antavat intoa toimia täällä, vaikka koti-ikävä painaisi.

Eihän sitä ikinä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tavoitteitani tälle keväälle ovat mm. Amsterdamin reuna-alueiden tutkiminen, muihin Hollannin kaupunkeihin tutustuminen, uusien (sekä vanhojen) tanssien harrastaminen, hollanninkielen hieman ahkerampi opettelu, sekä vuosi sitten yliopistossa harjoiteltujen taitojen testaaminen poikien kanssa. Kohti uusia seikkailuja!

P.S. Kiitos kaikille lukijoille! Olen yllättänyt, kuinka moni sitä on kertonut seuraavansa ja ihan aktiivisestikin.