Paluu Amsterdamiin

Eipä voi muuta sanoa, kuin että kaksi ja puoli viikkoa Suomessa menivät nopeasti. Luntakaan ei ehtinyt tulemaan sen enempää kuin mitä nyt pari kertaa näin sitä ilmassa satelevan rännän seassa ja alkulomasta sitä oli paikoitellen maassa pienen pieninä kasoina siellä täällä. Pidemmäksikin aikaa olisin voinut Suomenmaahan jäädä, mutta se olisi ehkä tehnyt takaisin paluusta vieläkin hankalampaa. Loman alkaessa odotin toisaalta jo paluuta Amsterdamiin, mutta päivien kuluessa nähdessäni kaikkia tärkeitä ihmisiä kaipuuni Hollantiin väheni vähenemistään. Tänään istuessani lentokoneeseen olo oli melkein haikeampi kuin syksyllä ensimmäistä kertaa Suomesta lähtiessäni. Onneksi heti Schipholin lentokentällä minua odotti äitinsä kanssa kaksi hymyilevää poikaa ja "Anne"-huuto. Arkeani tuli helpottamaan myös samalla lennolla tänne saapunut perheen isoäiti. Tiedossa taas makoisia viikkoja! ;)

Lomasta jos mainitsee lyhyesti, niin kotiin päästyäni tuli vietettyä joulunaika siellä ja aattona herkkulakkoni loppuessa söin liikaa suklaata. Muutamat kavereista ehdin nähdä aatonaattona vilaukselta lahjoja vaihdettaessa, ja joitakin ystäviä pääsin näkemään enemmänkin, kun vuoden viimeiset päivät vietin kirkon joululeirillä, missä toimin kouluikäisten ryhmän opettajana. Mielenkiintoinen, mutta positiivinen, kokemus. Leirifiilistä tuli pariksi päivää häiritsemään omat henkilökohtaiset murheeni, mutta uutta vuotta vietin jo hyvillä mielin. Enkä muuten muista toista vastaavaa lagaus-päivää kuin uuden vuoden päivä oli. Järkevin asia, jonka saimme aikaan, oli mennä pelaamaan minun kämpilleni Wiitä. Ja lentopallopeliä pelatessa seurasin mieluummin ystävieni ilmeitä ja eleitä kuin televisioruutua. Mahtavaa viihdettä! :D Viimeiset lomapäivät menivät sitten ystävien tapaamiseen ja pääsin mm. katsastamaan kaksi uutta asuntoa. Monta ystävää jäi kokonaan näkemättäkin, mutta ehkä ensi visiitillä... Ja ihan viimeiset pari yötä vietin taas Helsingissä, mistä oli lyhyt matka siirtyä lentokentälle, eikä lentokentän bussin myöhässä oleminen sitten lopulta ollutkaan niin paha asia. Sain kentälle päästyä siirtyä suoraan laukun jättämisen jälkeen jonon perälle ja marssia koneeseen.


Lentokoneessa sain yllätyksekseni tutun vierustoverin, kun Amsterdamissa tapaamani suomalaistyttö palasi myös samalla lennolla. Toisella puolellani istuvan hollantilaismiehen kanssakin tuli loppumatkasta pari sanaa vaihdettua, vaikka väsy alkoi jo painaa. Kotimatkalla olin iloinen, että meidät haettiin kentältä autolla, koska sade oli hetkittäin aivan karsea. Kuin joku olisi oikeasti kaatanut saavista vettä! Lämpötila oli yli kymmenen, mutta eipä tehnyt silti mieli lähteä tutun tanssikouluni ilmaistunneille.

Tähän kevääseen lähden hieman eri lähtökohdista kuin viime syksyyn. Nyt ovat jo perhe ja lähiympäristö tuttuja, ja olen löytänyt muutaman tavan löytää sosiaalisia kontakteja. On jotenkin helpompi olla; en tarvitse karttaa enää lähes ollenkaan mukaani, saan selvästi paremmin selvää perheen isän englannista, perheen äiti tuntuu läheisemmältä juteltuani asioista hänen kanssansa loppusyksystä, ja olen poikien kanssa aina vain enemmän oma itseni ja uskallan tehdä erilaisia juttuja heidän kanssaan. Ja ne muutamat harvat kaverini antavat intoa toimia täällä, vaikka koti-ikävä painaisi.

Eihän sitä ikinä tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta tavoitteitani tälle keväälle ovat mm. Amsterdamin reuna-alueiden tutkiminen, muihin Hollannin kaupunkeihin tutustuminen, uusien (sekä vanhojen) tanssien harrastaminen, hollanninkielen hieman ahkerampi opettelu, sekä vuosi sitten yliopistossa harjoiteltujen taitojen testaaminen poikien kanssa. Kohti uusia seikkailuja!

P.S. Kiitos kaikille lukijoille! Olen yllättänyt, kuinka moni sitä on kertonut seuraavansa ja ihan aktiivisestikin.