torstai 5. syyskuuta 2013

Huh hellettä!

Tänään oli "normaalimpi" päivä. Aamulla vein tarhalaisen hoitopaikkaansa, ja sitten päivän ohjelmaan kuului kakun leipominen. Ja tämä puolestaan tarkoitti, että ohjelmaan kuului myös kakkuvuoan ostaminen. Siispä pienen ostoslistan suunnittelun ja kynsien lakkauksen jälkeen kauppoihin ja eilen hyväksi todettua mangojäätelöä ostamaan! Jäätelö totisesti oli tämän päivän ruoka, koska lämpötila lähenteli kolmeakymmentä ja aurinko paistoi melkein kirkkaalta taivaalta... Ostosreissun aikana kohtasin yllättäviä keskusteluhetkiä: ensin ratikkaa odottaessa joku mies tuli kysymään Museumpleinin sijaintia ja tiedusteli, minkämaalainen olen, kun en puhu hollantia. Lopuksi hän sanoi voivansa etsiä minulle töitä, kuten on kuulemma tehnyt monen venäläisen kanssa. Ei kiitos, työ löytyy jo! Toisen keskustelun kävin puhelinmyyjän kanssa, joka totesi myös olevansa halukas ottamaan käyttöönsä puhelimen, jonka laskuja ei joudu itse maksamaan. :D

Takaisin kotiin tultuani päädyinkin kakun tekemisen sijaan lukemaan ja piirtämään syntymäpäiväkorttia. Haettuani koululaisen kotiin vatkasimme yhdessä munat minun ohjatessani laitteen käyttöä ja hänen keskittyessään turbo-napin painamiseen. Äiti tuli pian hakemaan pojan johonkin musiikkikerhoon ja itse ehdin juuri paistaa kakkupohjan (sekä maistaa sen raakaversiota) ja aloittaa iltaruoan teon ennen tarhalla käyntiä. Kotimatkalla sain puhelinsoiton Suomesta; oli kiva jutella kuulumisia puhelimella eikä vain viesteillä. Kotona tein ruuan loppuun ja söin kolmistaan poikien kanssa (ja ilmeisesti makaroonipata maistui, koska edes jatkuvassa käytössä olevaa ketsuppia ei pyydetty). Ja oli muuten erikoista löytää itsensä laittamasta ruoan sekaan tavaraa purkista, jonka kyljessä lukee "valkoisia papuja tomaattikastikkeessa"! Syömisen jälkeen (äidin lupauksen mukaan) toinen pojista valtasi Wiin ja toinen dvd-soittimen. Sain tänään vielä kokeilla lasten laittamista nukkumaan. Toinen simahti melkein heti, toinen vänkyili yli yhdeksään, jolloin isä tuli kotiin.

Tuoreita marjoja ja hedelmiä löytyy aina keittiöstä! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti