Yksin olematta yksinäinen

Eilen illalla tuli puheeksi erään ystävän kanssa Skypessä se, kuinka lähdin tänne jättäen ystäväni Suomeen. Vanhempien palattua kotiin tuli asia puheeksi toiselta näkökantilta perheen äidin kysyessä, onko minulla ollut täällä tarpeeksi sosiaalisia suhteita. Kun mietin asioita, niin hämmästyksekseni tajusin, että vaikka olen vapaa-ajallani melko lailla yksin, niin en tunne itseäni yksinäiseksi. Täällä on kaiketi ollut niin paljon tekemistä ja ihmeteltävää, etten ole ehtinyt ikävöidä kovin paljoa, ja sosiaalinen media on helpottanut oloa, kun voi jakaa Suomen ystävien ja perheen kanssa ajatuksia. Täällä Amsterdamissa en ole varsinaisesti ystäviä löytänyt, enkä sitä ole vielä kaivannutkaan, sillä poikien kanssa olemisen jälkeen kaipaan monesti omaa rauhaa. Tarvittaessa löydän kyllä puhelimestani useammankin numeron, joihin voin ottaa yhteyttä seuran kaipuussa.

Tänään ei ole ihmeempää tapahtunut. Vapaapäivä kului aika lailla lukiessa, toissaviikon saarnaa kuunnellessa, kaupassa poiketessa ja elokuvan parissa. Sanoisin, että lähes kaikki täällä katsomani elokuvat (lasten leffoja lukuunottamatta) ovat tavalla tai toisella olleet negatiivisia. Se tuntuu vaikuttavan mielialaan ja ajatukset lähtevät helposti kulkemaan omia polkujaan. Kaipaan komedioita. Ja yksi muutamalla eurolla ostamani komediakin osoittautui enemmän draamaksi. Pian pysyttäydyn poikien leffahyllyn antimissa; sieltä ainakin löytyy piristävää katsottavaa!

Iltaruolla tulin syöneeksi kesäkurpitsaa ja sieniä, joita en kylläkään suosi edelleenkään; muuten oli hyvä ruoka. Piristävä makukokemus löytyi verimakkarasta. Oli kuulemma ranskalainen herkku, jota hollantilaiset eivät niinkään syö, sillä äidiltä oli kysytty sitä ostaessa, tietääkö hän mistä se on tehty. Maistui aika lailla tutun suomalaiselta mustaltamakkaralta, joskin se oli mössömpää. Voisin joku kaunis lauantai käydä itsekin ostamassa sitä markkinoilta. :)