Noitia, hämähäkkimiehiä, Darth Vadereita...

Aamulla alas mennessäni tarhalainen oli saanut taas "en halua tarhaan" -kohtauksen ja mennyt sänkyynsä peiton alle. Vaikka sainkin minibanaaneilla ja niiden mukana tulleella tarralla hänet houkuteltua sängystä keittiöön, niin saman virren veisaaminen jatkui edelleen vähän väliä. Pari kertaa jo mietin, joudunko hänet väkisin sinne viemään, mutta onneksi sain pojan vähitellen hyvälle mielelle ja ajallaan päiväkotiin asti. Se oli oikea onnistumisen elämys!

Hauska patsas Itä-Amsterdamissa.

Palattuani kauppareissulta kotiin huomasin, että keittiön liimapaperiin oli taas jäänyt kiinni hiiri. Päätin säästää itseäni ja jätin sen siihen illaksi perheen isän hoidettavaksi. En totisesti ollut halukas päästämään hiirtä päiviltä toistamiseen viime kerran jälkeen! Loppu päivän vapaa-ajastani meni ylimääräisiin tanssireeneihin. Eilen tanssitunnin jälkeen yksi kurssilaisista kysyi, olenko halukas harjoittelemaan myös tuntien ulkopuolella ja olenhan minä. Siispä sovimme tapaavamme tänään itäisessä Amsterdamissa sijaitsevassa liikuntapaikassa, missä hän sattuu olemaan töissä tuntien vetäjänä, joten saimme ilmaiseksi salin käyttöömme. Aluksi tuntui hieman oudolta mennä tapaamaan tätä puolituttua, mutta teki kyllä hyvää harjoitella omaa tahtiaan tunneilla tutuksi tulleita koreografioita. Kivana lisänä sain tietää, että hän vetää lauantaisin zumba-tunteja (joille olen halunnut jo parin vuoden ajan osallistua), ja minulle luvattiin ilmainen pääsy mukaan ylihuomiselle tunnille. Sitä odotellessa! :D

Mennessäni hakemaan 5-vuotiasta kotiin juttelin koulun pihassa tämän koulukaverin lastenhoitajan kanssa, joka kerran haki hoidokkinsa meiltä aiemmin syksyllä. Lopulta päädyimme lähtemään koko viiden hengen voimin meille (mukana oli siis myös kaverin pikkusisko), jotta pojat saivat toisistaan seuraa. Leikimme junaradalla, kunnes pojista tuli supermiehiä, jotka veivät meidät vankilaan. Ukuleleni tuntui kiinnostavan kovasti myös näitä kahta vierastamme. Kaverin pikkusisko omikin sen itselleen melkein koko kyläilyn ajaksi, minkä seurauksena se oli täysin epävireessä heidän lähdettyään. Virittelimme sitä oman hoidokkini kanssa pitkään ja hartaasti perheen isän soittaessa kotoa työpuhelun ja hakiessa tarhalaisen kotiin. Sentään onnistuimme lopulta samaan sen taas soittokuntoon!

Päivän kruunasi illan halloween-tapahtuma. En ole koskaan ennen päässyt näkemään livenä tätä amerikkalais-tyylistä halloweenin viettämistä, jossa lapset (ja aikuiset) pukeutuvat ja kiertävät keräämässä karkkia. Nyt on sekin koettu kulkiessani perheen isän lisäksi valolyhtyjä kantavien Spidermanin ja Supermanin kanssa noitien, merenneitojen, luurankojen, pupujen, hirviöiden ja monien muiden kummajaisten seassa.

Tultuamme kotiin pelkäsin, että ompputarrat eivät enää toimi, kun nuorempi ei halunnut aiemmista sanoistaan huolimatta täyttää tiskikonetta kanssani. Kun isoveljelle käytiin laittamassa tarra kiinni tiskikoneen tyhjentämisestä, niin nuorempikin halusi tarran kuitenkin saada ja vastahakoisesti seurasi minua keittiöön.

Miksi lienee tuolla on barbi...

Paljon (hyviä) kokemuksia

Hmmm.. Mistäköhän sitä taas alottaisi? Tuntuu, että tästä päivästä voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon!

Aamupäivä oli yhtä ulos ja sisälle ramppaamista. Heti aamupalan jälkeen lähdimme 3-vuotiaan kanssa puistoon harjoittelemaan tavalliseen tapaan pesäpalloa ja tennistä, mutta tarhasta eilen saadut saippuakuplat olivat piristävä lisä ajanviettoon. Erityisesti niiden tallominen ja ilmasta kiinni nappaaminen olivat pojan mieleen. Sisällä tulimme käymään vähäksi aikaa mm. vaihtamassa kuivat ja puhtaat housut, sillä puiston pyörimislaite (jonka pelkästä katselusta tuli minulle hieman huono olo) oli ollut kurainen. Sitten lähdimme kauppaan, koska halusin saada kauppareissun alta pois ennenkuin haimme koululaisen kotiin nopean välipalan jälkeen.

Edelleen koulusta palattuamme poikkesimme vain pikaisesti kotona tankkaamassa vähän lisää ja kiiruhdimme vauhdilla hockeyyn, josta myöhästyimme pikkuisen, vaikka itsekin juoksin osan matkasta. On se myönnettävä, että hoidokkini on melko hyvä kyseisessä lajissa, sillä esimerkiksi lyönnit lähtevät välillä hyvinkin suoraan eteenpäin. Pieni maltillisuus ja hieman vähäisempi kilpailuhenkisyys kruunaisivat kaiken. Kotiin palasimme vaatepesulan kautta hakiessamme korjatun takin, ja pojat saivat mukaansa sieltä tikkarit. Kotona isoveli oli avuliaalla päällä, sillä hän halusi laittaa meille kaikille välipalan kysellen melkein heti sisälle tultua, montako leipää me halusimme. Kuulin myös kaikkein kauneimmat sanat, mitä hän on kuulteni sanonut pikkuveljestään: "Minä tykkään siitä niin paljon, että teen sille ensiksi leivät." :) Kun hän tarjoutui kuorimaan omenanikin (mikä luonnistui hyvin noin kymmenessä minuutissa), niin minä levitin hänen leivilleen vastavuoroisesti pindakaasia (= maapähkinävoita, jota täällä yleensä syödään leipien kanssa). Näin rattoisasti tänään välipalallamme!

Välipalan jälkeen tyhjensin tiskikoneen ja sain sen täyttämiseen apua tarhaikäiseltä vihjattuani, että siitä saa uuden omenan eilen aloitettuun kalenteriin. Sitten putsasin poikien kylpyammeen, jossa he säilyttävät uimalelujaa, ja pesin myös lelut. Pienempi innostui pitkän tovin touhuani seurattuaan käymään kylvyssä, ja hän pesi itse hiuksensa. Katselin vain vierestä, kun hän laittoi shampoota hiuksiinsa (joskaan ei kovin tasaisesti) ja kaatoi pullolla vettä perässä. :) Kylvyn jälkeen laitoimme isoveljen kanssa ohrasuurimoille veden kiehumaan ja sitten pääsimme taas ukulelen kimppuun. Hieman sai välillä kehoittaa nuorempaa hellempään kohteluun, mutta oli se hauska seurata heidän innostustaan soittamiseen ja esiintymiseen. Tällä kertaa otin kameran mukaan tilanteeseen. (Pahoittelen kuvan laatua, huone oli turhan hämärä. Ja alla oleva video on useimmista ottamistani videoista poiketen keskittynyt enemmän lauluun kuin soittoon.)

Koululainen auttoi ruoan teossa vielä pilkkomalla kurkun. Tämä ruoka-apuri sai liittyä veljensä seuraan laittamaan tarroja kiinni kalenteriin. Toivottavasti tämä auttamis-into säilyy jatkossakin! Ainakin pojat olivat kuulemma hehkuttaneet omppujansa tänä iltana lähdettyäni tanssimaan, joten toimii tämä luultavasti vähintään jonkin aikaa. :) Kalenterilla käydessämme huomautin, että olin lisännyt perjantaille isovanhempien tulon. Olin piirtänyt kaksi tikku-ukkoa heitä esittämään, ja sainkin sitten vastata seuraavaan kysymykseen: "Miksi toisella on vaatteet ja toisella ei?" Niin. Miksiköhän tytöille piirretään usein mekko ja pojille ei mitään? Ehkä se on vain kaikkein nopein tapa erottaa sukupuolet toisistaan tikku-ukkomaailmassa.

Tanssitunnille sain kiiruhtaa samaan tapaan kuin hockeyyn. Tietysti onneksi ilman poikia. Poljin koululle ennätysvauhtia (mitä luultavasti edesauttoi myös pari oikomista) ja sain todeta kiireeni turhaksi, sillä opettaja oli tapansa mukaan myös hieman myöhässä. Kurssin viimeisellä kaksoistunnilla mietin, että olen kyllä jotakin oppinut paritansseista näiden viikkojen aikana; vain pari kertaa tuntui olevan haastavaa seurata tanssiparia. Seuraavallekin tunnille olisi ollut ihan kiva jäädä, kun sinne kysyttiin tuuraaja-naisia viime viikon tapaan, mutta en viitsinyt jäädä, koska huomenna on taas edessä työpäivä ja aikainen herätys...

Reippaita poikia

Eivät ole hullumpia päiviä olleet nämä kaksi loman jälkeistä työpäivää; tänäänkin pojat olivat enimmäkseen hyvällä ja reippaalla tuulella. Aamulla koululainen vaihtoi vaatteet ajallaan ilman ajastinta, eikä tarhalainenkaan valittanut tarhaan menosta tai siitä, että unohdin ottaa hanskat mukaan. Omalla ajallani hankin eilen pois viedyille (ja tulevaisuudessa vietäville) leluille kunnon säilytyslaatikot ja aloin toteuttamaan ideaa, jota pyöriteltiin eilen illalla perheen äidin kanssa pienessä palautekeskustelussamme. Piirsin poikien huoneen seinälle kalenterin, josta he voivat seurata viikon kulkua ja sen tapahtumia, sekä liitin sen yhteyteen tarroille ruudukon. Tarra on luvassa aina, kun pojat auttavat kotitöissä. Ja jos joka päivä onnistuu saamaan tarran kalenterille, niin luvassa on jotakin kivaa. :)

Mato-maanantai, tiikeri-tiistai...

Ensimmäiset tarrat napsahtivat heti tänään! Tulimme kotiin sadekuuron läpi kummastellen ilmeisesti eilisen myrskyn katolta pudottamia kattotiilten palasia ja tarhalaisen polkiessa pyörällään jokaisen vesilätäkön poikki (ja itsenikin innostuessa kumpparit jalassa tallustamaan keskeltä lätäkköjä, sillä siitä tuleva ääni on hauskan lapsekas). Syötyämme äidin eilen valmiiksi tekemää kauris-pataa vanhempi vei ruokapöydästä kaikki astiat pois ja nuorempi pyyhki pöydän syönnin jäljiltä, mikä johti siihen, että kalenteriin ilmestyi kaksi tarraa. Yhteinen aikamme oli muutenkin melko mukavaa. Ennen ruokaa pojat tutustuivat alas tuomaani ukuleleeseen, joka herätti suurta innostusta. Yllätyin oikein, kun isoveli otti heti automaattisesti oikean otteen siitä. Jokin päivä otan vielä siitä tilanteesta videon, kun hän soittaa ja laulaa samalla cowboy-lauluaan! :D Pikkuveli taasen yllätti minut, kun satuin kerran eteiseen hänen pyyhkiessään märkää lattiaa paperilla. Vaikka olikin pissa tullut lattialle, niin en voinut kuin kehua häntä siitä, että aivan täysin omatoimisesti oli alkanut sitä siivota.

Joku saa kertoa tuon viimeisen luvun, jos tietää..

Myös yhteinen leikkimme oli tänään jotakin aivan uutta minulle. Minä olin satasta hurjasteleva autokuski, joka sai peräänsä poliisit. Sain vanhemmalta sakkolapun, joka oli yhden euron suuruinen. Huomautin, ettei siinä ole numeroa ollenkaan, minkä jälkeen poika keskittyi aina minut kiinni saadessaan raapustamaan oikeita summia näkyviin. Aluksi sakkoni kasvoi aina yhdellä eurolla, mutta äkkiä se pomppasi huimasti ylöspäin! Oli kyllä selvästi jossakin nähnyt sakkoja kirjoittavan poliisin, sillä eleet kynä ja paperivihko kädessä olivat hauskan todenmukaiset. :D

Perheen äiti tuli kotiin juuri sopivasti pelastamaan minut eläintarhaleikiltä. Poikia tietysti harmitti, ettemme ehtineet olla tänään leijonia sun muita, mutta itseltäni ei löydy aivan yhtä suurta kiinnostusta kyseiseen leikkiin, sillä se tuntuu usein olevan pelkkää yhtä toistoa.

"Nauti myrskystä kolmeen asti"

Kuulin otsikon sanat tänä aamuna käydessäni alakerrassa vessassa. Perheen äidillä oli vapaa alkupäivä, joten minullakin oli vapaata. Siispä torkuttuani vielä jonkin aikaa lähdin lenkille tuuliseen säähän. Paluumatkalla kohdalleni osui kunnon puuska niin, että ilmassa lentävät pienet roskat pistelivät ilkeästi paljaita käsivarsiani ja askelten ottaminen oli hetken aikaa todella raskasta. Oli jännää katsella taas yli lentäviä lentokoneita, joiden näki keinuvan hieman puolelta toiselle. Onneksi ei tarvitse itse matkustaa lentäen tässä säässä! Omassa huoneessakin sain melkein jännittää, tuleeko jokin poikkeuksellisen kova puuska ikkunasta tai jostakin läpi... :D Ja kauppareissulle en viitsinyt ottaa sateenvarjoa varoksi mukaan, vaikka kotimatkalla hieman ripottelikin. Olisi mokoma vain hankaloittanut matkantekoa.

Poikien ja äidin kaupungilla käynti hieman venähti, sillä ratikat eivät myrskyisen sään takia kulkeneet ollenkaan, ja lopulta työpäiväni alkoi kunnolla vasta puoli viiden maissa. Väsyneillä pojilla riitti vielä energiaa minun kanssani pikku-ukoilla leikkimiseen sekä perinteiseen kissa-leijona-eläinlääkärileikkiin. Ja iltaruoan jälkeen saimme keittiössä hääräävän perheen äidin kanssa nauttia poikien "sirkusesityksestä". Ihmettelin oikein, kuinka he jaksoivat niin kauan vaihdella asujaan ja sitä, ettei heidän keskinäisten asujenvaihtojensa yhteydessä syntynyt kertaakaan kinastelua! Haasteellinen osuus kuitenkin löytyi tästäkin työpäivästä. Nukkumaanmenon lähestyessä ei veljeksillä ollut halua siivota ympäri asuntoa lojuvia leluja saati valmistautua muuten nukkumaan. Lopulta noudatin täällä lukemani kirjan ohjetta ja sanoin kerääväni lattialle jäävät lelut ja vieväni ne pois. (Saavat sitten joskus takaisin, jos saavat.) Lopulta nuorempi poika pelasti sylillisen leluja, mutta alla on tulos pois viedyistä tavaroista. Eniten yllätti hienon kauko-ohjattavan auton lähtö, jota kumpikaan ei tahtonut pelastaa. Tuli siinä samalla mieleen, että pois-vientiähän harrastivat myös omat vanhempani ollessani itse pieni. Toimiva tekniikka! Tilaakin saadaan samalla lisää, ainakin jos sama meno jatkuu.

Supermiesten sirkus-show.

Nämä lähtivät jäähylle.

Tuulinen lentokonepäivä

Vasemmalla kädellä on vaikea tehdä kaikkea. Olen kokeillut viime päivinä paistaa jauhelihaa, tiskata, meikata, harjata hampaat ym. oikean käden sijasta vasemmalla ja tajunnut taas, kuinka vaikeaa pienillä lapsilla on opetella kaikkea ennenkuin niistä tulee rutiininomaisia liikeratoja. Tämän lisäksi olen tänään ihmetellyt, kuinka matalla ja tiheästi täällä lentää lentokoneita. Olen ennenkin kyllä katsellut ohikiitäviä lentokoneita, mutta tänään ne tuntuvat lentävän poikkeuksellisen matalalla. Ehkä kova tuuli ja pilvinen taivas ovat syynä siihen? Tuulen ja sade-ennustusten takia olenkin pysytellyt melkein koko päivän sisällä, vaikka poikkesinkin hetkeksi raittiiseen ilmaan hieman pyöräilemään. Kävin vilkaisemaan läntisempää Amsterdamia, missä en ole ennen käynyt, ja pian päädyin alueelle, joka voisi olla hyvin Suomessakin: ihanat hollantilaistyyppiset korttelit vaihtuivat tavanomaiseen kerrostalo-alueeseen. Joskus jatkan alueen tutkimista pidemmällekin, sillä tänään käännyin uhkaavien pilvien takia pian takaisin kotiinpäin.

Huomenna alkaa taas arki. Ehdin jo ehkä tottumaan tässä helpompaan elämään, joten saa nähdä, miltä tuntuu palata takaisin töihin kunnolla... Ehkäpä koitan laulattaa poikia, sillä eilen illalla ainakin päädyin laulamaan heille heidän uuden laulukirjansa säestämänä. :)

Halloween Party ja iltatöitä

Eilen illalla menin tanssikouluni Halloween-juhliin. Olisi ollut hauska pukeutua johonkin kostyymiin, mutta yllättäen kaikki sellainen vaatetus jäi minulla Suomeen. Pojilta kyllä löytyy vaikka mitä, mutta vaikka poliisin kypärä päähäni mahtuukin niin muut asusteet ovat hieman liian pieniä... :D Niimpä heitin päälle vain pianokuvioiset rimpsu-vaatteeni ja naamaan normaalia vahvemmat meikit. Ja eipä ollut paikan päällä erityistä vaatetusta muillakaan muuta kuin murto-osalla. Viimekertaisesta Salsa Partysta poiketen tanssin useamman henkilön kanssa ja kokeilin myös kizombaa, mitä en ennen tiedosta tanssineeni, vaikka se muistuttaakin paljolti jotain aiemminkin tanssimaani.

Tänään nukuinkin ennätyspitkään venähtäneen illan takia. Ehdin kuitenkin käydä lenkillä, lauantai-markkinoilla sekä Amstel Parkissa ennen kuin palasin kotiin töihin päästämään vanhemmat viettämään aikaa kahdestaan. Puistossa istuessani lempipenkilläni paikalle saapui mukava reilu kuusikymppinen nainen, jonka kanssa juttelimme jonkin aikaa. Hän kertoi, että kyseinen penkki on myös hänen vakipaikkansa puistossa, ja lisäksi hän kertoi paikoista Amsterdamissa sekä tekemistään matkoista. Olisi kivaa törmätä häneen siellä uudelleenkin.

Ilta poikien kanssa sujui leppoisasti syödessämme (mikä luonnistui ilman mitään ongelmia!), Leijonakuningasta katsoessamme ja Wiillä pelatessamme. Laittaessani heidät nukkumaan totesin jälleen kerran, että heidän on mahdotonta mennä nukkumaan samaan huoneeseen. Ensimmäistä kertaa minun läsnäollessani he kumpikin kömpivät vanhempiensa petiin, mutta eipä se hiljeneminen sielläkään toimi. Eikä ilmeisesti toimi yksinkään siellä hiljeneminen, sillä vaikka pikkuveli siirtyikin omaan sänkyynsä, niin kova höpötys kuuluu isoveljen suunnalta edelleen...

Tanssia vaiko ei?

Tuntuu kyllä, että tanssikoululla, jossa käyn, otetaan kaikki asiakkaat yksilöinä. Ja heidät vielä muistetaankin. Ainakin minut. Sain eilen päivällä tekstiviestin koulun "sihteeriltä", joka kysyi tulenko illalla tanssimaan ja voinko jäädä myös seuraavalle tunnille, koska sieltä oli naisia kipeinä. Koska nyt kerran minullakin on lomaa, niin eipä tuuraamiselle ollut esteitä, sillä ei tarvinnut päästä välttämättä niin aikaisin nukkumaan. Neljä tuntia korkokengät jalassa oli kyllä hieman liikaa Maastrichtin reissusta jo ennestään rasittuneille päkiöilleni ja kotona sain ontua askeltaessani... Sain kotiintuliaisina myös mietittävää, kun meiltä kysyttiin tunnilla, jatkammeko parin viikon päästä alkavalle kolmostason kurssille. (Kakkostason kurssista on siis viimeinen kerta ensi viikolla.) Voipi jäädä minulta väliin, koska saattaisi olla jo liian haastavaa. Eilinen päivä meni muutoin askareiden parissa, joita minulle annettiin tehtäviksi tälle viikkoa: jääkaapin putsaus, suutarilla käynti...

Tänään odotin koko päivän innolla iltaa, koska tiedossa oli uusittu Lady Styling -tanssin jatkotason kokeilukerta. Tulipa sitä odotellessa mm. käytyä keskusasemalla otattamassa valokuvaus-automaatissa kuva itsestäni tanssikoulun korttia varten ja leivottua jo pari päivää haluamiani kuivahedelmä-kaurakeksejä. Nomi nomi, kyllä nyt kelpaa! Tanssikoululle vihdoin päästyäni ilmeni pienoinen ongelma: jatkotason kurssille ei ollut tulossa minun lisäkseni ketään muita. Tai no, yksi alkeistason tunnin oppilas olisi voinut jäädä seuraksi, mutta se ei riittänyt. Tunti peruttiin. Tässä sitä nyt mietitään, pitäisikö sittenkin jatkaa salsan kolmoskurssille, koska muuten on edessä tanssitunnittomia viikkoja...

Maastricht - lomamatka etelään

Päädyin lopulta lähtemään vapaaviikkoni kunniaksi tutkimusmatkalle aivan Etelä-Hollantiin, sillä nyt minulla oli aikaa vaikka eksyä tai muuten vain käyttää enemmän päiviäkin reissuuni. Pakkasinkin eilen aamulla varoksi mukaan yöpuvun ja hammasharjan, jotta voin tarvittaessa etsiä Maastrichtista yöpymispaikan ja jäädä toiseksikin päivää. Junamatka vaihtoineen sujui hyvin pitkälti katsellessa maisemia. Olikin piristävän erilaista katsella maaseudun eläimistöä, erilaisin taloin varustettuja kaupunkeja kuin Amsterdam sekä loppumatkasta yhä enenevässä määrin myös metsää sekä MÄKIÄ JA KUMPAREITA.

Päivän aikana tuli parin tunnin junassa istumisen jälkeen käveltyä paljon ympäri Maastrichtin keskustaa käyden läpi kirkkoja, kaupungin keskiaikaisia muureja sekä puistoja. Jossakin vaiheessa päivää havahduin, että saatoin valita hieman huonon viikonpäivän reissulleni, ja epäilyni saivat vahvistuksen päästessäni maanantaisin kiinni olevalle luonnontieteelliselle museolle. Siispä jo kierrettyäni keskustasta kaikki mielenkiintoiselta tuntuvat nähtävyydet suuntasin pari kilometriä etelämpään St. Pieterbergin kukkulalle. Oli kerrassaan erikoista kävellä ylämäkeä. Mutta oli se ponnistusten arvoista, sillä näkymä kukkulalta länteenpäin oli sellainen, että olisin voinut jäädä sinne vaikka moneksi päivää, jollei olisi velvollisuuksia ja jos vain olisi ruokaa tarpeeksi mukana. Sieltä ylhäältä näki sekä alhaalla olevaa kaupunkia että kumpuilevia peltoja. Innostuin alueesta lisää löytäessäni sieltä metsää sekä valtavan kaivosalueen, joka levittäytyi kiikarein varustetulta näköalapaikalta niin taianomaisena, että mieleeni tuli Taru Sormusten Herrasta. Kukkulasta tuli kertaheitolla uusi lempipaikkani Hollannissa!

Matkalla takaisin alas kaupunkiin päätin, että koitan löytää jostakin yöpaikan, vaikka nähtävyydet tulikin päivän aikana melkein koluttua läpi. Suuntasin ensin botellille, jonka olin netistä bongannut. Laiva-hotellista löytyi vapaa huone, joten saatoin jättää olkapäätä koko päivän rasittaneen laukun sinne ja lähteä ulos syömään. Ravintolasta lähdön jälkeen kävin kiertelemässä kaupunkia iltavaloissa ja jäin katselemaan Vrijthofilla pidettävää valoshow'ta. Nukkumaan menin jo yhdeksän jälkeen ja nukuinkin melkein kellonympäri, joskin heräsin kolmesti naapurihyttien ääniin.

Näkymä hytistäni.

Illan valoshow St. Servaasbasiliek -kirkon luona.

Tänään aamupalan jälkeen suuntasin hetkeksi kaupungin muurien harjalle lukemaan odottaen luonnontieteellisen museon aukeamista. Pari hienoa luurankoa ja muuta sieltä löytyi, mutta enemmän innostuin St. Pieterbergille palaamisesta. Tänään olikin lämmin päivä ja tuulesta huolimatta otin ulkotakin lisäksi hupparinikin pois maisemia ihaillessa. Pian oli jo aika suunnata takaisin pääkaupungin hulinaan. Matka sinne tosin osoittautui hieman hankalaksi, sillä kaikilla junilla tuntui olevan ongelmia. Ensimmäinen juna, johon istuin kyytiin, ei edes lähtenyt laiturista. Seuraava juna jumittui pidemmäksi aikaa yhdelle matkan varrella olevalle laiturille, minkä takia myöhästyin vaihtojunastani Utrechtissa. Ilokseni kuitenkin paikalle piti pian osua uusi samaan suuntaan menevä juna, mutta sitäkin sai odottaa sen ollessa koko ajan enemmän ja enemmän myöhässä. Eihän se sinänsä haitannut näin lomalla olla kotona tuntia myöhemmin, mutta nälkä ja väsy tahtoivat jo alkaa painaa...

"The beast of Maastricht"

Eipä olisi tämä lomamatka oikein toiminut viikonloppureissuna, sillä nyt tuntuvat jalat ja koko keho sekä mieli tarvitsevan lepoa kunnolla. Voin silti suositella kaikille Hollannissa käyville visiittiä Maastrichtiin, mikäli on ylimääräistä aikaa! :)

Amsterdam Marathon

Ei, en osallistunut itse maratooniin. Minun urheiluni rajoittui vain pyörämatkaan Vondelparkille, missä oli tasan 40 kilometrin etappi. Ensimmäinen juoksija ohitti paikan hieman vajaan kahden tunnin kuluttua lähtölaukauksesta. Olin yllättynyt, että hän oli jaksanut pitää yllä samaa vauhtia kuin alkumatkasta seuratessamme televisiosta suoraa lähetystä. Niin ne vain jotkut jaksavat juosta useita (kymmeniä) kilometrejä käyttäen jokaiseen kilometriin vain kolme minuuttia! Ensimmäinen valkoihoinen juoksija tuli kohdalle vajaa kymmenen minuuttia ja ensimmäinen nainen 20 minuuttia nopeimman miehen perässä. Loppupäivä meni sisällä mm. pizzaa tehdessä (jonka saan syödä kokonaan yksin!), katsoessa Aki Kaurismäen Mies vailla menneisyyttä (joka ei ollut ihan minun makuuni) sekä selvitellessä kivoja paikkoja Amsterdamin ulkopuolella. Tarkoituksena olisi piipahtaa ensi viikolla jossakin, sillä olen viikon täällä yksin perheen lähdettyä tänä aamuna lomamatkalle.

Eilen pääsin pitkästä aikaa juoksemaan itsekin Vondelparkissa. Teki kyllä hyvää liikkua kunnolla! Illalla pääsin vielä liikkumaan lisää mennessäni keilaamaan. Oli kuitenkin hieman erikoista mennä, sillä minut oli kutsunut sinne eräs tyttö, jonka tapasin Language Cafessa kolme viikkoa sitten. En tuntenut kahdeksan hengen porukasta ennestään ketään muuta, ja kyseisen tytönkin kanssa olimme jutelleet ehkä vain viisi minuuttia tehdessäni lähtöä Language Cafesta... Hän oli kuitenkin vaikuttanut mukavalta ja olimme jo aiemmin yrittäneet pariinkin otteeseen tavata, mutta aina olivat menneet aikataulut ristiin. Ilmeisesti hänkin pitää minua helppona juttukaverina, joskin antoi sille osasyyksi sen, että olemme kumpikin vaakoja horoskoopiltamme. Tähän näkemykseen en voinut yhtyä. Keilaaminen oli hauskaa, mutta sen jälkeen väsyn alkaessa painaa sain keskittyä koko ajan enemmän ja enemmän saadakseni kovassa hälinässä selvää brittienglannista ja venäläisen aksentin englannista. (Melkein kaikki ryhmästämme olivat siis kotoisin Lontoosta ja suuri osa heistä oli tullut tänne vain juhlistamaan Amsterdamiin muuttaneen ystävänsä syntymäpäiviä.)

Helppoa viikkoa tasapainottava työpäivä

Päivän ensimmäinen huuto-kohtaus sattui yllättävässä tilanteessa. Aamulla nuoremman pojan halutessa maitoa kysyin maitopurkki kädessäni, haluaako tämä itse kaataa. Tämä ystävälliseksi tarkoitettu kysymys aiheutti täysin odottamattoman reaktion, joka meni lopulta ohi, kun kaadoin itse maitoa mukiin. En ymmärrä. Seuraavan kerran sain kuulla pojan huutamista hyvinkin pian, kun hän halusi lähteä ulos. Sinänsä oli todella positiivista, että into uloslähtemiseen löytyi niin aikaisin aamulla, mutta kun minä en ollut vielä ehtinyt edes aamupalaa syömään... Ja lopulta ulos suunnatessamme lapsi päätti itsepintaisesti lähteä kumisaappaissa ilman sukkia. (Otin sukat siis laukkuun mukaan.) Puistoon lähtö vaihtui ovella lähdöksi eläintarhaan (jota ajatusta hoidokkini vielä sisällä oli vastustanut), koska hänelle selvisi, että eläintarhaan mennessä hän saa istua vain rattaissaan.

Eipä ollut halua pojalla kävellä paljoa eläintarhassakaan, mutta halu eteenpäin menemiseen oli koko ajan. Ainoan kerran, kun hän jaksoi jäädä jotakin ihmettelemään, oli perhostalossa, kun lattialla mönki erikoinen toukka, ja toukan vieressä soliseva puro oli kiva, sillä sinne saattoi heitellä lehtiä virtauksen kuljetettavaksi. Kotimatkalla väsyneen tuntuinen lapsi nukahtikin, mutta onnistuin välttämään heräämistilanteessa suuremman kitinän syöttämällä kuivattua mangoa ja jäämällä ulos odottamaan siivoojien saapumista (eli hän saattoi jäädä rattaisiin istumaan). En uskaltanut pakottaa haasteellisella päällä olevaa poikaa kävelemään tai potkimaan stepillä suutarillekaan lähtiessä, vaan annoin jäädä edelleen rattaisiin. Koululle lähtiessä veljeä hakemaan hän onneksi otti jo hymysuin steppinsä, jolla jaksoi poiketa myös kauppaan. Mutta tuli kyllä taas sellainen olo, etten ikinä enää mene kauppaan kahden pojan kanssa! Kuten ensimmäiselläkin kerralla, tänäänkin oli vapaana vain yhdet lastenkärryt ja niistä on aivan pakko kiistellä. Menee kuuroille korville ehdotukset, että toinen saa työntää alkumatkan ja toinen saa työntää kassoille loput hyllyvälit...

Eipä ainakaan poika pelännyt toukkaa, kun sorminkin sen välillä maasta nosti.

Kotona onneksi oli jo hieman helpompaa ja sain rauhoittua vesiväreillä maalatessa. Siinäkin vanhempi veljeksistä päätti kuitenkin aiheuttaa minulle harmia yrittäen ja lopulta myöskin onnistuen tuhraisemaan minun maalaukseeni mustan viirun. Lopputyöpäiväni piti vielä sisällään kotitöitä ja roolileikkiä lääkäreinä sekä tuttuun tapaan kissoina ja leijonina.

Viikko vieraani kanssa

On sitten ollut piristävää, kun on ollut tuttua ja turvallista seuraa täällä tekemässä sateisista päivistä aurinkoisempia! Tiistaina työpäiväni piti sisällään ainoastaan poikien aamutoimia ja tarhalaisen viemisen hoitopaikkaansa. Emme kuitenkaan päivän aikana saaneet vieraani kanssa tehtyä paljon mitään kummempaa, koska sateiset säät jatkuivat yhä ja koska innostuimme pelaamaan Angry Birdsiä. Illalla kuitenkin sateen tauottua päätimme lähteä ulos syömään, sillä edellisenä iltana oli ollut huonompi keli ja suurempi väsy, joten silloinen suunniteltu indonesialaisessa ravintolassa käyminen oli jäänyt väliin. En löytänyt aiemmin hyväksi toteamaani indonesialaista paikkaa, joten poikkesimme tiistaina erääseen pyöräilyretkilläni löytämääni ravintolaan. Ruoka oli mausteista ja hyvää, joskaan ei pärjännyt aiemmin maistamalleni indonesialaiselle ruoalle. Pisteitä ruokapaikkamme sai kuitenkin mangovanukkaista, jollaisia olen löytänyt myös Suomessa. Ne ovat niiiin hyviä! Muutama piti tottakai ostaa mukaan, mutta joku kaunis päivä käyn varmasti hakemassa niitä ainakin lisää, vaikken ravintolassa muuten söisikään toista kertaa. :)

Eilinen työpäivä meni kauppareissuihin, kun vieraamme saapuessa aamupalalle puoli kymmenen tienoilla minä lähdin hoidokkini kanssa ruokaostoksille. Päätimme palauttaa kaikki parvekkeelle jääneet tyhjät pullot samalla ja meille riittikin iso pussillinen kummallekin. Pikku apurini ylettyi kaupassakin juuri ja juuri työntämään pullot palautusmasiinaan. Tällaisen reippauden jälkeen suostuin ostamaan hänen toivomiaan sulatejuustoon dipattavia leipätikkuja (joita ei kylläkään olla vielä syöty). Kotona ehdimme koota autorata-palapelin ja huristella sen päällä pikkuautoilla ennen kolmen hengen voimin tehtyä reissua toiseen kauppaan, minkä jälkeen jätimmekin lapsen hollantilaisen hoitajan käsiin. Poika olisi kovasti halunnut jäädä meidän kanssamme leikkimään, mikä oli toisaalta hyvin imartelevaa, mutta toisaalta tiesin huutamisen loppuvan nopeimmin, jos lähdemme pian paikalta. Ei siinä paljon puheet auta. 

Loppupäivä meni Amstel Parkissa pyörähtämiseen, pieneen työhetkeen lastenvahdin käydessä hakemassa kaverillaan ollut koululainen kotiin sekä keskustan kaduilla kävelemiseen. Päätin lopulta jättää tanssituntini väliin ja kävimme syömässä italialaisessa (joka osoittautui hieman pettymykseksi) ja katsastimme surullisen kuuluisat nähtävyydet Amsterdamissa: Coffee Shop (jossa piipahdimme vain todetaksemme paikan läpitunkevan hajun) ja Red Light Street (jossa totisesti pohti, miten sellainen alue on oikeasti olemassa). Kotimatkalla poikkesimme vielä kaupan kautta hieman herkkuja hakemaan illan elokuvaa varten. Tulipa muuten vedettyä herkkuja turhankin paljon näiden päivien aikana. Nyt onkin tiedossa hieman lakkoa. Ainakin siirappivohveleista (joista on muodostunut yksi lempiherkuistani), sillä teimme sopimuksen, etten minä osta niitä vohveleita, eikä vieraani osta karkkeja. Saa nähdä, kumpi sortuu ensin ja joutuu antamaan toisellekin luvan ostaa, mitä tahtoo. Univelkaakin on tullut kerättyä melkein joka yö. Ja liikuttua on tullut tavallista vähemmän. Nyt alkaa tapojen parannus!

Tänään olin ihan yllättynyt aamulla, kun tarhalainen ei valittanut ollenkaan tarhaan lähtemisestä. Olin jo varautunut kovaan huutoon, mutta sainkin laittaa pojat lähtökuntoon rauhassa alusta loppuun perheen äidin lähdettyä jo kuuden tienoilla ja isän ollessa työmatkalla. Päiväkodissa meitä vastassa oli ilmeisesti sijainen, sillä naama ei ollut minulle tuttu, eikä hän tunnistanut poikaa. Oli hauskaa, kun ymmärsin hänen hollanninkielisen kysymyksensä, minkä niminen hoidokkini on. Saatoin siis vain vastata nimen, jonka perusteella hän merkitsi listaan lapsen saapuneen, eikä hän varmaan edes tajunnut minun olevan ulkomaalainen. :) 

Puolen päivän aikaan lähdimme vieraani kanssa juna-asemalle ostamaan liput lentokentälle; toiselle meno-paluu ja toiselle pelkkä meno. En sisäistänyt koko loppupäivänä sitä, että nyt saan taas tallata kaupungin katuja yksikseni, jos pojat eivät ole mukana. Mutta onneksi hoidokkienikin kanssa on mukavaa. Tänään välipalalla koulun jälkeen päädyimme juttelemaan mm. ukkosenjohdattimista. Ja tulee sitä juteltua välillä ihan uusienkin tuttavuuksien kanssa: tänään pari kadun reunassa seisovaa miestä kommentoivat minulle (aluksi hollanniksi, sitten englanniksi), että menemme siitä ohi neljättä kertaa. Niinhän siinä kävi, kun ensin kuljimme siitä 5-vuotiaan kanssa pesulassa olleita vaatteita ja pikkuveljeä hakemaan, sitten tulimme takaisinpäin kolmistaan, sitten käännyimme takaisin unohdettuani pesulassa olleet vaatteet tarhalle ja vielä palasimme samaa tietä vaatehenkareiden kera kotia kohti. Iltaruoalla söimme teriyakikana-risottoa päästyäni pitkästä aikaa hellan äärelle itse kokkailemaan.

Koulusta palatessa keräsimme koulutyötä varten lehtiä ja samalla oli kätevä harjoitella numeroita, joiden luetteleminen luonnistuu toistaiseksi paremmin hollanniksi kuin suomeksi.

Syksyn työpäivieni puoliväli tuli ohitettua pari päivää sitten. Olen jo hieman alkanut odottaa joululomaani ja Suomen visiittiä. Siihen saakka koitan keskittyä Amsterdamin hyviin puoliin, kuten paranemaan päin oleviin keleihin. Lämpötilojen on ennustettu kohoavan taas viidentoista paremmalle puolen, samalla kun Suomi on ilmeisesti saanut jo hieman valkeaa peitettä. Sain myös uuden urakan loppusyksylle, kun lauantaina lentokoneella tänne saapui vieraani lisäksi ukuleleni, jota opin toivottavasti hieman soittamaankin... Onneksi sain opettajan muutamaksi päivää, ja tarvittaessa lisäopetus hoituu skypen kautta.

Tätä iltaa ja minunkin kättäni valaisivat tällaiset riemuntuojat.

Erilaista arkea

Lauantaina sain itsekseni ihmetellä, miten juna-aseman lippuautomaatit toimivat ja mihin suuntaan lentokentälle päästyäni lähden, mutta löysinpäs vieraani suhteellisen sutjakasti. Paluumatkalla piti sitten vastapainoksi hieman kulkea kiertotietä, kun junamme ei pysähtynytkään ennen pääasemalle pääsyä. Mutta mitäpä siitä, kun sieltä saattoi jatkaa matkaa ratikalla. Hyödynsimme yllättävän aurinkoiseksi osoittautunutta päivää kiertäen pienen lenkin Amsterdamissa pyörillä ja poiketen mm. lauantaimarkkinoilla. Vieraani ottaessa alkuillasta päiväunet (joilta herättäminen oli sitten melkoisen hankalaa) minä painelin alakertaan tekemään edellisenä päivänä aloittamaani kakkuun päällysteen, sillä olihan minulla taas hyvä syy leipoa. Tuli tuhdin näköistä!

Sunnuntaina tuli vettä oikein urakalla; kuulemma päivän aikana satoi yhtä paljon kuin täällä normaalisti sataa koko lokakuun aikana... Päätimme siis lähteä Van Gogh -museolle ratikalla pyörien sijaan. Kuitenkin perille päästyämme kolmen jälkeen totesimme, ettei siihen jonoon kannattanut jäädä. En usko, että kaikki sateenvarjojen kanssa kylmässä säässä jonottavat ihmiset pääsivät edes sisälle ennen museon menemistä kiinni viideltä. Jatkoimme siis samantein kohti etiopialaista ravintolaa, jota olimme ajatelleet illan ruokapaikaksi. Matka sinne ei ollut kivoin mahdollinen, kun tuuli käänsi sateenvarjon ympäri tuon tuosta ja kengät olivat läpimärät, mutta positiiviseksi yllätykseksi ravintola oli auki jo neljän jäljestä, vaikka netissä luki sen aukeavan vasta viideltä. En ollut ikinä syönyt etiopialaista ennen, mutta ruoka oli suhteellisen hyvää. Erikoisin kokemus kertyi silti ehdottomasti käsin syömisestä.

Tänään ei tuntunut maanantailta, koska en joutunut yksin leikkimään kotiin jääneen tarhaikäisen kanssa, vaan kokosimme Angry Birds -pelejä kolmistaan vieraamme kera, kuten teimme puistoon menemisenkin kanssa. Välipalan jälkeen lähdimme kaikin vielä "laiva-museoon", jonne voisin hyvinkin palata uudelleen. Meillä oli niin vähän aikaa, että sisämuseosta kiersimme ehkä kolmas- tai neljäsosan ja ulkona olevassa laivassakin poikkesimme vain vilkaisemassa. Vaikka pikkuinen ei tuntunut jostain syystä paikasta kovinkaan innostuvan, niin itse olisin voinut jäädä suuren purjelaivan kannelle koko päiväksi kuvittelemaan, kuinka selaisin sen kyydissä vesillä kuin Pirates of the Caribbeanissa konsanaan! :)

Huonot säät palaavat..

Eilen alkoi tuntua siltä, että tarhalainen on ottanut tavaksi valittaa aina, kun saa mahdollista tarhapäivää koskevaan kysymykseensä myöntävän vastauksen. Onneksi ulkona hän löysi taas hymyn huulilleen. Loppu aamupäivä piti sisällään paljon pyykkäämistä, sillä kuivausrummun kahva oli muutaman päivän ajan rikki, ennenkuin siihen eilen illalla saatiin uusi tilalle. Pyykkiä oli siis ehtinyt kertyä, sillä en sitä ollut kovin paljoa viitsinyt pestä ilman nopeaa kuivumista... Iltapäivällä hain koululaisen yhdessä toisen hollantilaisen lastenvahdin kanssa näyttäen hänelle ensi viikkoa varten oikean paikan. Sitten vietinkin vapaata (jonka aikana mm. kävin naapurin mummon asunnossa pianoa kokeilemassa asukin itse ollessa reissun päällä), kunnes menin päästämään hänet kotiinsa yhdeksän maissa, ja jäin lopulta alas nukkumaankin.

Tänään sain pitkästä aikaa selvitä itsekseni poikien saamisesta valmiiksi yhtä aikaa ja ajoissa kouluun vientiä varten. Ei myöhästytty. :) Sitten kävimme nuoremman kanssa päästämässä siivoojat sisälle ja menimme sateesta huolimatta leikkipuistoon. Ei siellä kovin kauaa sitten viihdytty kylmän hiipiessä jäseniin (sillä lämpötilakin oli kymmenen paikkeilla) ja kävimme hakemassa rattaat ja käytimme aikaa ruokaostoksilla. Kotiin palatessa en halunnut antaa periksi kiukuttelevalle pojalle ja kantaa häntä portaita ylös, mutta tilanne ratkesi lopulta yllättävällä tavalla... Päiväni parani kuitenkin, kun pidimme hauskaa mm. sängynpatjan kanssa. Ja iltapäivällä leipoessani otin ilolla ja hieman ylpeänä vastaan kummaltakin pojalta vastauksen, että he tykkäävät suklaakakkuni taikinasta. Molemmat ovat siis ilmoittaneet aiemmin, etteivät pidä suklaasta. :D

Oli puisto aika tyhjänoloinen, kuten aina sadesäällä.

Tänään koitan päästä ajoissa nukkumaan, sillä huomenaamulla on aikainen herätys, kun lähden hakemaan lentokentältä (jonne toivottavasti löydän itsekseni) au pair -vuoteni ensimmäistä Suomen vierasta. :) Ja on muuten kiva viettää iltaa kuunnellen kerrankin lempilähetystäni Suomen radiosta ja tussaillen piirustusta. Ja on hauskaa saada omalta isältä viesti: "Hyvää kansainvälistä tyttöjen päivää kansainväliselle tytöllemme!" Kiitos muistamisesta! :)

Pari työpäivää vain..

Eilen aamulla päätin käydä suihkussa vasta tarhalla käynnin ja lenkin jälkeen, joten vedin pesua kaipaavat hiukseni otsatukkaa myöten kiinni. Kun menin alas, sain pojista vanhemmalta kommentin, että hollantilaisella lastenvahdillamme on kyllä vielä hienommat hiukset. Kai se jonkin sortin kohteliaisuus kuitenkin oli.. :D Yllätyksekseni hän onnistui tällä kertaa neljän minuutin tavoitteessa vaihtaa pyjamat päivävaatteisiin. Päivä ei muutoin pitänyt sisällään mitään kummempaa paitsi, että illalla menin vielä tunniksi alas päästämään äidin lenkille. Pojat olivat jo sängyissään ja sain heidät pian hiljaisiksikin, kun toinen vaihtoi vanhempien huoneeseen. Onneksi he olivat rauhoittuneet hieman, sillä kotiin tullessan kummallakin pojalla oli meneillään sellainen kiukuttelu että..!

Nimensä mukainen Alankomaat.

Tänään koululainen ei eilisistä sanoistaan huolimatta halunnut kokeilla kolmessa minuutissa vaatteiden vaihtoa, vaan laitoin sekuntikellon käyntiin ja katsoimme, kuinka kauan siinä menee. En kokeile uudestaan sitä kikkaa, koska aikaa kului melkein yhdeksän minuuttia... Aamupäivällä lähdimme nuoremman kanssa käymään torikadulla ostoksilla. Kun totesin takaisin kotiin kääntyessämme, että "sitten mennään kotiin viemään ruoat kaappeihin", niin poika vastasi: "Laitetaan kaikki ruoka piiloon, että jos rosvot tulee, ni ne ei nää." :D Kotimatka muuttui pian kuitenkin tympeämmäksi, kun hoidokkini ei millään olisi halunnut kävellä ulkona, vaan ainoastaan istua rattaissaan. Lopulta annoin hänen jäädä siihen, kun hän onnistui kippaamaan rattaat seisomalla niissä. Ja taisi pieni väsykin iskeä, kun pikkuinen nukahti ratikassa, vaikkei enää päiväunia säännöllisesti otakaan.

Huomaa kyllä, että täällä käytetään Suomeen verrattuna enemmän pyöriä. :D

Kotona sain hetken kauhistella, minkälainen meno kolmella pienellä pojalla voi olla, kun vilkas koulukaveri tuli kylään. Onneksi isommat pojat lähtivät hockeyhyn ja itse jäin jälleen kahdestaan 3-vuotiaan kanssa, kunnes neljän aikaan sain lopullisen vapautuksen. Itse olen tyytyväinen, ettei minun tarvinnut selvitä niiden kolmen meno päällä olevan pojan kanssa itsekseni, mutta eiköhän yhteinen kieli ainakin helpota hollantilaisen lastenvahdin urakkaa...

Syksyn puoliväli alkaa lähestyä ja samalla on pieni koti-ikäväkin alkanut välillä heräillä. Tänä iltana pääsen kuitenkin onneksi taas tanssimaan, mikä edesauttaa täällä viihtymistä. :)

Työntäyteinen juhlapäivä

Vaikka oli tiedossa pitkä työpäivä, niin pääsin aamulla hetkeksi syntymäpäivän juhlatunnelmaan avaamalla jopa neljä pakettia ja saaden istua aamiaiselle minua varten koristeltuun juhlatuoliin. :) Ja menihän se päivä onneksi melko sutjakasti. Aamulla pienen leikkimisen jälkeen kokosin seurakaverini kanssa palapelejä; rakensimme torneja, jotka puhalsimme sitten kumoon; pelasimme muistipeliä, jossa hämmästyin pienen ystäväni hyvää muistia; menimme puistoon auttaen matkalla naapuria ilman pumppaamisessa pyörään; harjoittelimme tennistä ja pesäpalloa; leikimme ilokseni laivassaan seilaavia piraatteja, jotka mm. kiikaroivat ja nappasivat delfiinejä; ja kävimme kaupassa ennen isoveljen tuloa kotiin äidin saattamana. Kaupassa latasin ensimmäistä kertaa ratikkakorttiani ja selvisin hollanninkielisestä masiinasta ihan itsekseni. :)

Olin yllättynyt saadessani tällaisen määrän tavaraa merkkipäivänäni. Ja pojat olivat kuulemma itse valinneet minulle nuo kakku- ja autokortit. :)

Huomasi, että vanhempi pojista oli käynyt lääkärin tarkastuksessa (tms.), sillä kolmistaan päädyimme leikkimään lääkäriä. Ensin minä olin nukutettava potilas, kunnes mukaan kuvioihin astui tavallinen kissa-teema: minä olin eläinlääkäri, joka sai kantaa moneen kertaan kaksi auton alle jäänyttä kissanpentua sohvalle hoidettaviksi. Myöhemmin pyykkiä laittaessani huoneeseen astuivat myös pojat ja pian olimme kaikki säkkipimeässä kylppärissä taskulampun välähdellessä välillä ja tonttulakin kulkusen kilistessä. Puoli kuuden maissa seuraamme liittyi hollantilainen lastenvahti ja saimmekin ruoan jälkeen herkutella eilen valmistamallani valkosuklaa-juustokakulla. Pojatkin ilmoittivat tykkäävänsä siitä kovasti. :)

Ikävin asia tässä päivässä oli ehkä se, että nuorempi veljeksistä ei taaskaan onnistunut oikein vessaan menemisessä, vaan sain kahdesti olla siivoamassa vaatteiden lisäksi myös tuolia tai lattiaa. No, sellaista kai sattuu, kun on pieniä talossa... Loppuillan aion käyttää lahjoihini tutustuen ja musiikkikahvilassa poiketen nauttien juhlapäiväni omasta ajasta.

Japanilaisten elokuvien viikonloppu

Eilen tuntui siltä, että haluan lähteä ulos jonnekin, ja ajattelin mennä musiikkikahvilaan, jonne päädyin kerran tanssikoulua metsästäessäni. Satuin kuitenkin päivän aikana netistä löytämään Amsterdamissa parhaillaan menevän tapahtuman Camera Japan Festival. Harmikseni kaikki työpajat, tanssinäytökset sun muut jutut olivat vain Rotterdamissa viime kuun puolella, mutta ainakin pääsin katsomaan japanilaisia elokuvia (ja ensimmäistä kertaa testaamaan paikallista elokuva-teatteria). Illan näytöksissä oli kaksi mielenkiintoiselta kuulostavaa elokuvaa, mutta koska niiden väliin olisi jäänyt parin tunnin tyhjä väli, päätin katsoa sillä aikaa näytettävän kolmannenkin japanilaisen elokuvan. Viimeisessä leffassa olisin voinut jo helposti nukahtaa laittamalla silmät kiinni, mutta sinnittelin kotiin asti, minne pääsin puolen yön jälkeen...

Parhaat arvostelut minulta sai The Kirishima Thing.

Tänään päätin jatkaa japanilaisten elokuvien parissa katsomalla vielä kaksi elokuvaa, jotka osoittautuivat eilisiä paremmiksi, mutta jotka loppuivat mielestäni täysin kesken. Ja kumpanakin päivänä sain lopulta istua yksin teatterissa, sillä en saanut kysymääni seuraa (eri henkilö kumpanakin päivänä) syystä tai toisesta mukaan. Positiivisena asiana säät ovat palautuneet täällä tavalliseen syksyyn, eli ulos saattaa hyvinkin lähteä ilman ulkotakkia, kuten itsekin tein koko viikonlopun ajan. :)

Elokuvien välissä happihyppelyllä ehdin leikkiä kamerallani.

Lämpimän päivän leppäkerttu

Pian heräämiseni jälkeen kuulin sateen voimistuvaa ropinaa ja pari kertaa ukkosenkin jyrähtelyä. Eihän sitä tietenkään lämmin (yli 20 astetta) päivä voinut poutainen olla! Hieman aiheutti miettimistä, mihin mennä siivojien tullessa, mutta lopulta päätin lähteä rattaiden kanssa ratikalla ostoskeskukselle ruokaostoksia tekemään. Sade onneksi lakkasi ennen lähtöämme. Paikan päällä hoidokkini pääsi istumaan käynnissäkin olevan Spiderman-helikopterin kyytiin, kun tyttöään laitteille tuonut ystävällinen nainen antoi meillekin kolikon.

Kotimatkalla ilmeni yllättäviä (joskaan ei onneksi vakavia) vastoinkäymisiä. Pian ulos astuttuamme meidät yllätti reippaan puoleinen sadekuuro, joka onneksi meni kuitenkin muutamassa minuutissa ohi. Toisena yllätyksenä ratikat tuntuivat kaikki juuttuneen jonnekin. Odottelimme pysäkillä 20 minuuttia, missä ajassa kohdalle olisi normaalisti osunut jo kolmekin ratikkaa, kunnes päätimme lähteä kotia kohti kävellen. Ollessamme vielä matkalla sain soiton hollantilaiselta lapsenvahdilta, joka oli meitä vastassa ulko-ovella. Viikonloppu!

Loppupäivä menikin juoksulenkillä, Amstel Parkissa välipalalla käymisessä ja katolla leppäkerttua katsellessa. Seuratessani sitä en voinut olla ajattelematta, että sellaista se elämä on: välillä yhtä kivikkoa, joka ei tunnu kulkemalla loppuvan, jossa saa miettiä minne ottaa seuraavaksi suunnan, ja joskus tekee mieli vain kömpiä johonkin koloon piiloon itsekseen.

Illalla vielä menin tunniksi alas päästämään vanhemmat lenkille ja liityin Peter Pania katsovien poikien seuraan sohvalle. Elokuvan jälkeen poikien piti mennä nukkumaan ja minä lennätin heidät sinne kuin Panin konsanaan. Rauhoittumisen kanssa oli hieman ongelmia ja olin iloinen vanhempien palatessa pian. Sattuipa mieleeni, ettei pian kokonaan lukemassani kasvatuskirjassa ole mitään esimerkkejä nukkumaan menemisestä. Muuten on oikein hyvä kirja ollut.

Kaikki kuitenkin on meitä ja maailmaa suuremman käden varjeluksessa, jota emme aina välillä huomaa kaikkien kivien alta. Varjelkoon Hän meitä kaikkia jatkossakin!

Ajastimen ilo

Eilen aamulla hyödynsin lainaan saamani kasvatuskirjan vinkkejä ja asetin ajastimen viiteen minuuttiin, joiden aikana koululaisen tuli vaihtaa päivävaatteisiin tai hän saisi jatkaa sitä muualla kuin television äärellä. Hänhän innostui ajastimesta ja totesi vaatteet vaihdettuaan pystyvänsä tekemään saman vieläkin nopeammin. Siispä päätimme seuraavana aamuna kokeilla neljää minuuttia. :)

Eilinen alkupäivä kului suurilta osin leikkiessä nuoremman hoidokkini kanssa sekä sisällä että puistossa. Puistossa ottelimme "valomiekoilla", potkimme jalkapalloa ja menimme pienen puurykelmän keskelle majaan piiloon rosvoja. Välipalan jälkeen perheen äiti vapautti minut. Loppupäivä meni kotona oleskeluun mm. japania kerraten ennen illan tanssituntia. Tällä kertaa yritin niiden kahden tunnin aikana keskittyä siihen, että pidän käsissäni jännityksen huomatakseni, mihin parini ohjaa minua. Olen liian tottunut menemään koreografioita vain itsekseni läpi, mutta eilen opin luullakseni tanssimaan enemmän myös parin kanssa. Viime viikkoiset haastavat ja pyörivät koreografiatkin alkoivat sujua, kun niihin käytettiin toinenkin viikko.

Tänään aamulla jäimme yhden sukan verran neljän minuutin tavoitteesta; huomenna uusi yritys. Aamun haasteena piti keksi tapoja, joilla saada tarhalainen lähtemään tarhaan hyvillä mielin. Kuulin moneen kertaa vielä pihallakin, ettei hän halua mennä sinne, mutta en sentään joutunut kantamaan perille. Iltapäivällä kotimatkalla koulusta toinen hoidokkini keksi, että pitää kulkea jalkakäytävällä osumatta laattojen välisiin viivoihin. Hyvin se häneltä sujui aina siihen asti, kunnes teki mieli hieman juostakin. Ja tarhalle lähtiessä hän päätti olla Peikko Päinvastoin, eli "emme lähteneet tarhalle emmekä syöneet enää loppupäivänä mitään". Arjen pieniä hauskoja hetkiä. :)

Ilta poikien kanssa sujui hyvin toisen käydessä kylvyssäkin samalla, kun toinen leikki supermiestä roolivaatteet päällä, minkä jälkeen pojat tutustuivat uusiin leimasimiin ja halusivat Angry Birds -tatuointeja käsiinsä ja mahoihinsa. Ihmettelimme vain, missä isä viipyy, kun ei alkanut näkyä kellon kulkiessa yhä pidemmälle iltaan ja lähestyvään yöhön. Isän viimein saavuttua lähempänä yhdeksää poikien energiataso nousi vauhdilla. Enkä yhtään ihmettele, että nuorempi pojista jäi huutamaan huoneeseensa, kun joutui lähes heti käymään yöpuulle toisen vanhemmista vihdoin tultua kotiin. On se elämä välillä rankkaa...

Supervauhdikas Supermies.

Ratikan kyydissä

Vaikka täällä useimmat puut ovat edelleen kesäisen vihreitä, on syksyn merkkejä havaittavissa pikkuhiljaa. Sääkään tuskin enää monesti lämpenee yli 15 asteen (joskin perjantaille on ainakin tällä hetkellä melko mukavat ennusteet).

Tarhamatkalla mietin taas, mihin aikuiset kadottavat lapsen uteliaisuuden ja kiinnostuksen pieniinkin asioihin, kun pysähdyimme kuullessamme jostakin lähestyvän ambulanssin. Jäimme odottamaan ja katselemaan, kuinka se ajoi nopeasti sitä väistävien autojen ohitse. Arjesta saisi niin paljon enemmän irti, kun katselisi sitä edelleen lapsen tavoin ihmetellen. Ehkä opin tämän vuoden aikana pojilta tuota taitoa. ;)

Päätin tänään lähteä katsastamassa Centraal Stationin, jonne kaikki ratikat päätyvät. (On muuten kätevää, jos joskus sattuu kaupungissa eksymään, niin voi hypätä minkä tahansa ratikan kyytiin ja aina pääsee sinne.) Sieltä jatkoin kävellen parille mahdolliselle ajanviettopaikalle, jonne joskus mennä poikien kanssa; eipä tarvitse jännittää perille löytämistä, kun on pienempiä mukana. Kotimatkalla vaihdoin ratikkaa käyden vilkaisemassa vielä yhden museon sijainnin, kunnes tulin kirja- ja ruokakaupan kautta makaronilaatikkoa tekemään.

Loppuilta sujui melko hyvin, vaikka käydessäni hakemassa poikia syntyi ongelma tutussa risteyksessä, jossa yleensä pojat tahtovat mennä eripuolilta taloa. Ei auttanut tällä kertaa "joka toinen kerta toiselta ja joka toinen toiselta puolen" -idea. Olin jo ehtinyt kaapata nuoremman kainalooni ja lähteä vanhemman perään, kun isoveli kääntyi ja suostui menemään pikkuveljensä tahtomaa puolta. Ja kotona ruokaa valmistellessani syntyi tavallista pientä kärhämää ikkunalaudan autoleikissä. Ruoan jälkeen pojat saivatkin pelata Wiillä, koska eivät eilen hyödyntäneet saamaansa lupaa, mutta siinäkin oli ongelmansa, kun 3-vuotias ei oikein vielä osannut pelejä pelata...