Tuntuu kyllä, että tanssikoululla, jossa käyn, otetaan kaikki asiakkaat yksilöinä. Ja heidät vielä muistetaankin. Ainakin minut. Sain eilen päivällä tekstiviestin koulun "sihteeriltä", joka kysyi tulenko illalla tanssimaan ja voinko jäädä myös seuraavalle tunnille, koska sieltä oli naisia kipeinä. Koska nyt kerran minullakin on lomaa, niin eipä tuuraamiselle ollut esteitä, sillä ei tarvinnut päästä välttämättä niin aikaisin nukkumaan. Neljä tuntia korkokengät jalassa oli kyllä hieman liikaa Maastrichtin reissusta jo ennestään rasittuneille päkiöilleni ja kotona sain ontua askeltaessani... Sain kotiintuliaisina myös mietittävää, kun meiltä kysyttiin tunnilla, jatkammeko parin viikon päästä alkavalle kolmostason kurssille. (Kakkostason kurssista on siis viimeinen kerta ensi viikolla.) Voipi jäädä minulta väliin, koska saattaisi olla jo liian haastavaa. Eilinen päivä meni muutoin askareiden parissa, joita minulle annettiin tehtäviksi tälle viikkoa: jääkaapin putsaus, suutarilla käynti...
Tänään odotin koko päivän innolla iltaa, koska tiedossa oli uusittu Lady Styling -tanssin jatkotason kokeilukerta. Tulipa sitä odotellessa mm. käytyä keskusasemalla otattamassa valokuvaus-automaatissa kuva itsestäni tanssikoulun korttia varten ja leivottua jo pari päivää haluamiani kuivahedelmä-kaurakeksejä. Nomi nomi, kyllä nyt kelpaa! Tanssikoululle vihdoin päästyäni ilmeni pienoinen ongelma: jatkotason kurssille ei ollut tulossa minun lisäkseni ketään muita. Tai no, yksi alkeistason tunnin oppilas olisi voinut jäädä seuraksi, mutta se ei riittänyt. Tunti peruttiin. Tässä sitä nyt mietitään, pitäisikö sittenkin jatkaa salsan kolmoskurssille, koska muuten on edessä tanssitunnittomia viikkoja...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti