Viikko vieraani kanssa

On sitten ollut piristävää, kun on ollut tuttua ja turvallista seuraa täällä tekemässä sateisista päivistä aurinkoisempia! Tiistaina työpäiväni piti sisällään ainoastaan poikien aamutoimia ja tarhalaisen viemisen hoitopaikkaansa. Emme kuitenkaan päivän aikana saaneet vieraani kanssa tehtyä paljon mitään kummempaa, koska sateiset säät jatkuivat yhä ja koska innostuimme pelaamaan Angry Birdsiä. Illalla kuitenkin sateen tauottua päätimme lähteä ulos syömään, sillä edellisenä iltana oli ollut huonompi keli ja suurempi väsy, joten silloinen suunniteltu indonesialaisessa ravintolassa käyminen oli jäänyt väliin. En löytänyt aiemmin hyväksi toteamaani indonesialaista paikkaa, joten poikkesimme tiistaina erääseen pyöräilyretkilläni löytämääni ravintolaan. Ruoka oli mausteista ja hyvää, joskaan ei pärjännyt aiemmin maistamalleni indonesialaiselle ruoalle. Pisteitä ruokapaikkamme sai kuitenkin mangovanukkaista, jollaisia olen löytänyt myös Suomessa. Ne ovat niiiin hyviä! Muutama piti tottakai ostaa mukaan, mutta joku kaunis päivä käyn varmasti hakemassa niitä ainakin lisää, vaikken ravintolassa muuten söisikään toista kertaa. :)

Eilinen työpäivä meni kauppareissuihin, kun vieraamme saapuessa aamupalalle puoli kymmenen tienoilla minä lähdin hoidokkini kanssa ruokaostoksille. Päätimme palauttaa kaikki parvekkeelle jääneet tyhjät pullot samalla ja meille riittikin iso pussillinen kummallekin. Pikku apurini ylettyi kaupassakin juuri ja juuri työntämään pullot palautusmasiinaan. Tällaisen reippauden jälkeen suostuin ostamaan hänen toivomiaan sulatejuustoon dipattavia leipätikkuja (joita ei kylläkään olla vielä syöty). Kotona ehdimme koota autorata-palapelin ja huristella sen päällä pikkuautoilla ennen kolmen hengen voimin tehtyä reissua toiseen kauppaan, minkä jälkeen jätimmekin lapsen hollantilaisen hoitajan käsiin. Poika olisi kovasti halunnut jäädä meidän kanssamme leikkimään, mikä oli toisaalta hyvin imartelevaa, mutta toisaalta tiesin huutamisen loppuvan nopeimmin, jos lähdemme pian paikalta. Ei siinä paljon puheet auta. 

Loppupäivä meni Amstel Parkissa pyörähtämiseen, pieneen työhetkeen lastenvahdin käydessä hakemassa kaverillaan ollut koululainen kotiin sekä keskustan kaduilla kävelemiseen. Päätin lopulta jättää tanssituntini väliin ja kävimme syömässä italialaisessa (joka osoittautui hieman pettymykseksi) ja katsastimme surullisen kuuluisat nähtävyydet Amsterdamissa: Coffee Shop (jossa piipahdimme vain todetaksemme paikan läpitunkevan hajun) ja Red Light Street (jossa totisesti pohti, miten sellainen alue on oikeasti olemassa). Kotimatkalla poikkesimme vielä kaupan kautta hieman herkkuja hakemaan illan elokuvaa varten. Tulipa muuten vedettyä herkkuja turhankin paljon näiden päivien aikana. Nyt onkin tiedossa hieman lakkoa. Ainakin siirappivohveleista (joista on muodostunut yksi lempiherkuistani), sillä teimme sopimuksen, etten minä osta niitä vohveleita, eikä vieraani osta karkkeja. Saa nähdä, kumpi sortuu ensin ja joutuu antamaan toisellekin luvan ostaa, mitä tahtoo. Univelkaakin on tullut kerättyä melkein joka yö. Ja liikuttua on tullut tavallista vähemmän. Nyt alkaa tapojen parannus!

Tänään olin ihan yllättynyt aamulla, kun tarhalainen ei valittanut ollenkaan tarhaan lähtemisestä. Olin jo varautunut kovaan huutoon, mutta sainkin laittaa pojat lähtökuntoon rauhassa alusta loppuun perheen äidin lähdettyä jo kuuden tienoilla ja isän ollessa työmatkalla. Päiväkodissa meitä vastassa oli ilmeisesti sijainen, sillä naama ei ollut minulle tuttu, eikä hän tunnistanut poikaa. Oli hauskaa, kun ymmärsin hänen hollanninkielisen kysymyksensä, minkä niminen hoidokkini on. Saatoin siis vain vastata nimen, jonka perusteella hän merkitsi listaan lapsen saapuneen, eikä hän varmaan edes tajunnut minun olevan ulkomaalainen. :) 

Puolen päivän aikaan lähdimme vieraani kanssa juna-asemalle ostamaan liput lentokentälle; toiselle meno-paluu ja toiselle pelkkä meno. En sisäistänyt koko loppupäivänä sitä, että nyt saan taas tallata kaupungin katuja yksikseni, jos pojat eivät ole mukana. Mutta onneksi hoidokkienikin kanssa on mukavaa. Tänään välipalalla koulun jälkeen päädyimme juttelemaan mm. ukkosenjohdattimista. Ja tulee sitä juteltua välillä ihan uusienkin tuttavuuksien kanssa: tänään pari kadun reunassa seisovaa miestä kommentoivat minulle (aluksi hollanniksi, sitten englanniksi), että menemme siitä ohi neljättä kertaa. Niinhän siinä kävi, kun ensin kuljimme siitä 5-vuotiaan kanssa pesulassa olleita vaatteita ja pikkuveljeä hakemaan, sitten tulimme takaisinpäin kolmistaan, sitten käännyimme takaisin unohdettuani pesulassa olleet vaatteet tarhalle ja vielä palasimme samaa tietä vaatehenkareiden kera kotia kohti. Iltaruoalla söimme teriyakikana-risottoa päästyäni pitkästä aikaa hellan äärelle itse kokkailemaan.

Koulusta palatessa keräsimme koulutyötä varten lehtiä ja samalla oli kätevä harjoitella numeroita, joiden luetteleminen luonnistuu toistaiseksi paremmin hollanniksi kuin suomeksi.

Syksyn työpäivieni puoliväli tuli ohitettua pari päivää sitten. Olen jo hieman alkanut odottaa joululomaani ja Suomen visiittiä. Siihen saakka koitan keskittyä Amsterdamin hyviin puoliin, kuten paranemaan päin oleviin keleihin. Lämpötilojen on ennustettu kohoavan taas viidentoista paremmalle puolen, samalla kun Suomi on ilmeisesti saanut jo hieman valkeaa peitettä. Sain myös uuden urakan loppusyksylle, kun lauantaina lentokoneella tänne saapui vieraani lisäksi ukuleleni, jota opin toivottavasti hieman soittamaankin... Onneksi sain opettajan muutamaksi päivää, ja tarvittaessa lisäopetus hoituu skypen kautta.

Tätä iltaa ja minunkin kättäni valaisivat tällaiset riemuntuojat.