perjantai 4. lokakuuta 2013

Lämpimän päivän leppäkerttu

Pian heräämiseni jälkeen kuulin sateen voimistuvaa ropinaa ja pari kertaa ukkosenkin jyrähtelyä. Eihän sitä tietenkään lämmin (yli 20 astetta) päivä voinut poutainen olla! Hieman aiheutti miettimistä, mihin mennä siivojien tullessa, mutta lopulta päätin lähteä rattaiden kanssa ratikalla ostoskeskukselle ruokaostoksia tekemään. Sade onneksi lakkasi ennen lähtöämme. Paikan päällä hoidokkini pääsi istumaan käynnissäkin olevan Spiderman-helikopterin kyytiin, kun tyttöään laitteille tuonut ystävällinen nainen antoi meillekin kolikon.

Kotimatkalla ilmeni yllättäviä (joskaan ei onneksi vakavia) vastoinkäymisiä. Pian ulos astuttuamme meidät yllätti reippaan puoleinen sadekuuro, joka onneksi meni kuitenkin muutamassa minuutissa ohi. Toisena yllätyksenä ratikat tuntuivat kaikki juuttuneen jonnekin. Odottelimme pysäkillä 20 minuuttia, missä ajassa kohdalle olisi normaalisti osunut jo kolmekin ratikkaa, kunnes päätimme lähteä kotia kohti kävellen. Ollessamme vielä matkalla sain soiton hollantilaiselta lapsenvahdilta, joka oli meitä vastassa ulko-ovella. Viikonloppu!

Loppupäivä menikin juoksulenkillä, Amstel Parkissa välipalalla käymisessä ja katolla leppäkerttua katsellessa. Seuratessani sitä en voinut olla ajattelematta, että sellaista se elämä on: välillä yhtä kivikkoa, joka ei tunnu kulkemalla loppuvan, jossa saa miettiä minne ottaa seuraavaksi suunnan, ja joskus tekee mieli vain kömpiä johonkin koloon piiloon itsekseen.


Illalla vielä menin tunniksi alas päästämään vanhemmat lenkille ja liityin Peter Pania katsovien poikien seuraan sohvalle. Elokuvan jälkeen poikien piti mennä nukkumaan ja minä lennätin heidät sinne kuin Panin konsanaan. Rauhoittumisen kanssa oli hieman ongelmia ja olin iloinen vanhempien palatessa pian. Sattuipa mieleeni, ettei pian kokonaan lukemassani kasvatuskirjassa ole mitään esimerkkejä nukkumaan menemisestä. Muuten on oikein hyvä kirja ollut.

Kaikki kuitenkin on meitä ja maailmaa suuremman käden varjeluksessa, jota emme aina välillä huomaa kaikkien kivien alta. Varjelkoon Hän meitä kaikkia jatkossakin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti