Tarhamatkalla mietin taas, mihin aikuiset kadottavat lapsen uteliaisuuden ja kiinnostuksen pieniinkin asioihin, kun pysähdyimme kuullessamme jostakin lähestyvän ambulanssin. Jäimme odottamaan ja katselemaan, kuinka se ajoi nopeasti sitä väistävien autojen ohitse. Arjesta saisi niin paljon enemmän irti, kun katselisi sitä edelleen lapsen tavoin ihmetellen. Ehkä opin tämän vuoden aikana pojilta tuota taitoa. ;)
Päätin tänään lähteä katsastamassa Centraal Stationin, jonne kaikki ratikat päätyvät. (On muuten kätevää, jos joskus sattuu kaupungissa eksymään, niin voi hypätä minkä tahansa ratikan kyytiin ja aina pääsee sinne.) Sieltä jatkoin kävellen parille mahdolliselle ajanviettopaikalle, jonne joskus mennä poikien kanssa; eipä tarvitse jännittää perille löytämistä, kun on pienempiä mukana. Kotimatkalla vaihdoin ratikkaa käyden vilkaisemassa vielä yhden museon sijainnin, kunnes tulin kirja- ja ruokakaupan kautta makaronilaatikkoa tekemään.Loppuilta sujui melko hyvin, vaikka käydessäni hakemassa poikia syntyi ongelma tutussa risteyksessä, jossa yleensä pojat tahtovat mennä eripuolilta taloa. Ei auttanut tällä kertaa "joka toinen kerta toiselta ja joka toinen toiselta puolen" -idea. Olin jo ehtinyt kaapata nuoremman kainalooni ja lähteä vanhemman perään, kun isoveli kääntyi ja suostui menemään pikkuveljensä tahtomaa puolta. Ja kotona ruokaa valmistellessani syntyi tavallista pientä kärhämää ikkunalaudan autoleikissä. Ruoan jälkeen pojat saivatkin pelata Wiillä, koska eivät eilen hyödyntäneet saamaansa lupaa, mutta siinäkin oli ongelmansa, kun 3-vuotias ei oikein vielä osannut pelejä pelata...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti