maanantai 7. lokakuuta 2013

Työntäyteinen juhlapäivä

Vaikka oli tiedossa pitkä työpäivä, niin pääsin aamulla hetkeksi syntymäpäivän juhlatunnelmaan avaamalla jopa neljä pakettia ja saaden istua aamiaiselle minua varten koristeltuun juhlatuoliin. :) Ja menihän se päivä onneksi melko sutjakasti. Aamulla pienen leikkimisen jälkeen kokosin seurakaverini kanssa palapelejä; rakensimme torneja, jotka puhalsimme sitten kumoon; pelasimme muistipeliä, jossa hämmästyin pienen ystäväni hyvää muistia; menimme puistoon auttaen matkalla naapuria ilman pumppaamisessa pyörään; harjoittelimme tennistä ja pesäpalloa; leikimme ilokseni laivassaan seilaavia piraatteja, jotka mm. kiikaroivat ja nappasivat delfiinejä; ja kävimme kaupassa ennen isoveljen tuloa kotiin äidin saattamana. Kaupassa latasin ensimmäistä kertaa ratikkakorttiani ja selvisin hollanninkielisestä masiinasta ihan itsekseni. :)

Olin yllättynyt saadessani tällaisen määrän tavaraa merkkipäivänäni. Ja pojat olivat kuulemma itse valinneet minulle nuo kakku- ja autokortit. :)

Huomasi, että vanhempi pojista oli käynyt lääkärin tarkastuksessa (tms.), sillä kolmistaan päädyimme leikkimään lääkäriä. Ensin minä olin nukutettava potilas, kunnes mukaan kuvioihin astui tavallinen kissa-teema: minä olin eläinlääkäri, joka sai kantaa moneen kertaan kaksi auton alle jäänyttä kissanpentua sohvalle hoidettaviksi. Myöhemmin pyykkiä laittaessani huoneeseen astuivat myös pojat ja pian olimme kaikki säkkipimeässä kylppärissä taskulampun välähdellessä välillä ja tonttulakin kulkusen kilistessä. Puoli kuuden maissa seuraamme liittyi hollantilainen lastenvahti ja saimmekin ruoan jälkeen herkutella eilen valmistamallani valkosuklaa-juustokakulla. Pojatkin ilmoittivat tykkäävänsä siitä kovasti. :)

Ikävin asia tässä päivässä oli ehkä se, että nuorempi veljeksistä ei taaskaan onnistunut oikein vessaan menemisessä, vaan sain kahdesti olla siivoamassa vaatteiden lisäksi myös tuolia tai lattiaa. No, sellaista kai sattuu, kun on pieniä talossa... Loppuillan aion käyttää lahjoihini tutustuen ja musiikkikahvilassa poiketen nauttien juhlapäiväni omasta ajasta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti