Tapahtumarikas viikko

Onpas nyt kyllä ollut sellainen viikko, että on tullut koettua uutta ja nähtyä nähtävyyksiä sun muuta. Yksityiskohdat tuppaavat unohtumaan jo, kun ei ole ehtinyt laittaa mitään ylös näiden päivien aikana...

"Iso"? :D

Tiistaina tarhalle mentyämme (ja itse asiassa myös illallai siellä poiketessani) yksi hoidokkini ryhmän lapsista tökki minua ja hoki hollanniksi "hippa". On se hauskaa, kuinka yksi päivä niiden lasten keskellä sai heidät huomioimaan minua paljon aiempaa enemmän. Vapaa-ajalla ilokseni Suomen kaverini halusi ottaa lainaan perheen isän polkupyörän (jota tämä ei itse ulkomaanmatkansa aikana tarvinnut) ja lähdimme valloittamaan kaupunkia pyöräteitä pitkin. Päiväsaikaan katsastimme ainakin Albert Cuypstraatin ja valokuvamuseo Foamin, jonkin kaupungin arkistotalon (tai mikä lienikään, mutta oli se mielenkiintoiisempi kuin Foam, joka osoittautui hieman pettymykseksi, osittain koska yksi osa oli kiinni tiistaisin). Välipala-ranskalaisten ja Flower Marketin jälkeen suuntasimme aivan keskustaan ja hyppäsimme laivaan tunnin mittaiselle kanaaliajelulle. Taas tuli niin turisti-olo sen aikana, kuten kävi marraskuussakin edellisten vieraideni kyläilyn yhteydessä. Tämän jälkeen minä suuntasin tarhan ja iltapäiväkerhon kautta kotiin, mistä ruoan jälkeen jatkoin tanssikoululle, josta kodin ja ystävän hotellin kautta Red Light Streetille. Se paikka totisesti saa mielen vakavaksi.

Kaverin hotellihuoneen ikkunasta oli näkymä ihan kuin olisi ulkomailla...

Keskiviikkona oli aika tavallinen työpäivä, paitsi pienenä piristyksenä menimme tien toiselle puolelle puistoon hockeyn jälkeen testaamaan leikkipaikan, jossa emme ennen olleet käyneet. Joku vanha tupakkaa poltteleva mies seurasi penkiltään meidän kissa- ja Rölli-hippaamme ja halusi välttämättä antaa minulle karkit poikia varten. Lopulta otin ne vastaan, mutta jäivät kyllä taskun pohjalle kotiin asti, missä lensivät roskikseen. Sen verran epämääräisen näköinen miekkonen oli... Neljältä jätin veljekset hollantilaisen lastenvahdin hoiviin, hain kaverini taas hotelliltaan ja pyöräilimme Vondelparkin ja Olympiastadionin kautta metroasemalle suuntanamme Bijlmer ArenAn pysäkki ja Cirque du Soleil'n KOOZA-show. Olin aiemmin käynyt kyseisen sirkuksen esityksissä vain isoilla areenoilla (kuten Hartwall Areena Suomessa), joten olin yllättynyt, kun tällä kertaa oli vastassa kuviteltua pidempi kävelymatka ja melko stereotypinen sirkusteltta. No, ainakin näki paremmin, kun katsomo oli astetta pienempi. ;) Ja show itse oli aivan mahtava! Kuka muka oikeasti alkaa harjoitella yhden puujalan päällä seisomista tai ainakaan sen avulla ilmassa volttien heittoa!?

Anne Frankin talon kirjahylly.

Torstaina onnistuin saamaan tarhalaisen tavallista aikaisemmin päiväkotiin, minkä jälkeen pääsin toteuttamaan yhden "pakko nähdä"-listallani olevista asioista: Anne Frankin talossa käynnin. Oli kyllä jollain tapaa karmivaa kävellä niissä huoneissa, joista oli lukenut kirjasta ja kuvitella niitä hetkiä ja tunnelmia siellä. Mahan kävimme täyttämässä makealla, kun poikkesimme "pannari"-kahvilaan, jossa kumpikin päätyi kermavaahto-pähkinä-mandariini-lättyyn. Eipä jäänyt ainakaan nälkä, sen verran iso oli! :D Poikkesimme myös laiva-asuntomuseossa, jossa siis pääsee kurkistamaan, minkä näköistä on Alankomaiden laivakodeissa sisällä. Suomenkieliset selostuslaput olivat yllätys, kuten myös mainoslehdykkä "kissalaivasta", jonne sitten suuntasimme seuraavaksi, kun se kerran sattui aika lähellä olemaan. Sitten olikin minun aikani viedän koululainen uimakouluun ja katsoa iltaruoka valmiiksi sillä aikaa, kun perheen isä haki 3-vuotiaan. Yllättäen heidän palatessaan tarhalta kotona oli kaksi huutajaa. Se oli taas niitä hetkiä, jolloin olin iloinen, että saatoin lähteä ovesta vapaalle. Söimme ystäväni kanssa juustofondueta ja kokemus oli mielenkiintoinen. Saatan mennä sinne ravintolaan toistekin. Jatkoimme sieltä vielä kohti Leidsepleinia, missä astuin sisään ovesta, josta en olisi kuvitellut kulkevani; menimme meinaan viskikahvilaan. Paikka oli hauskan oloinen pieni pubi, joka muistutti jostakin elokuvasta peräisin olevaa pientä kapakkaa. Minähän en viskiä tilannut, mutta maistoin ystävältäni pikkuisen ja totesin makean viskin olevan yllättävän hyvää. Mutta kyllä minun siiderini sen silti päihitti. :D

Perjantaina lähti kaverini lentokentälle niin aikaisin, että hyvästelimme jo torstai-iltana. Hänen visiittinsä
aiheutti minulle eilen pientä koti-ikävää, mutta onneksi oli paljon taas tekemistä päivän aikana. Koulusta oli vapaata, joten lähdin kummankin pojan kanssa toista kertaa Nemoon, jossa mielenkiintoisin asia oli jälleen alla olevan videon "pallotehdas". Jännästi huomasi, kuinka joka yön pari tuntia liian lyhyet yöunet saivat kaiken tuntumaan kaksi kertaa normaalia rankemmalta. Yleensä annan poikien lähteä rauhassa kaikkialle, koska useimmiten meillä ei ole kauhea kiire, mutta eilen minun täytyi erikseen ajatella, että pitää nyt vain ottaa tyynesti. 5-vuotiaalle on ilmeisesti iskenyt jonkinlainen ratikkakammo, koska hän halusi mennä bakfietsilla. Minulle vähän liikuntaa! Ja lisää liikuntaa koitti illalla, kun menin kaverini kanssa Pal Mundo -festivaaleille tanssimaan latinomusiikin tahtiin. Oli aivan huisia, vaikka päivän pääesiintyjä (jota halusin mennä katsomaan) ei lavalle noussutkaan! Hieman teki mieli mennä tänäänkin, mutta olin luvannut päästää hollantilaisen lastenvahdin lähtemään yhdeltätoista illalla perheen vanhempien ollessa ulkona. Tulin kyllä alas jo puoli kymmenen jälkeen tultuani kotiin elokuvista, koska täällä toimii netti paljon parermmin kuin omassa huoneessani. Ja ehkä se on hyvä päästä tänä yönä vähän aiemmin nukkumaankin...

Tänään lämpötila kipusi parinkymmenen huitteille, joten painelin monien muiden tavoin Museumpleinin nurmikolle.

Helikopterisaattueet

Aamulla yhdeksän jälkeen alkoi kuulua helikopterin ääntä, eikä vain kerran. Varmaan puolen tunnin ajan talon yltä lensi joko poliisikopteri tai jokin muu kopteri. Obama kun kerran vieraili aamupäivästä Rijksmuseumissa, joka sattuu olemaan noin kilometrin päässä meiltä. Siinä sitä riitti ihmeteltävää sekä minun nuoremmalle hoidokilleni että ihan kaikille ihmisille, koska en ollut kauppareissulla ainoa, jolla oli kamera kädessä. Kerran lensi neljäkin konetta ihan peräkkäin melko matalla; en olen ikinä nähnyt vastaavaa määrä helikoptereita kerralla.

Kyllä varmaan joku niistä matalalla lentävistä koptereista oli Obaman kone. Emme ehtineet Museumpleinille laskeutumista katsomaan...

Päivä meni aika pitkälti maanantain tapaan kotitöissä sekä tänään myös leipomisessa, koska olen päättänyt viedä huomenna keksejä päiväkotiin kiitokseksi viime torstaista. Leikkituokio jäi lyhyeksi ennen koululle lähtöä, mutta ehdin minä pieneen kylpyammeeseen vettä laittaa, josta sitten 3-vuotias jatkoi tultuamme koulun pihalta leikkimästä kissahippaa.

Viiden huitteilla lähdimme kolmisin bakfietsillä lähellä (nyt jo liikenteelle avattua) Museumpleinia sijaitsevalle hotellille, jonne ystäväni Suomesta oli onnistunut löytämään tiensä. Hän tuli katsastamaan asuinpaikkani ja sovimme tapaavamme hänen hotellillaan, kunhan vapaudun töistäni. Suunnistimme sitten kaverini hotellin henkilökunnan suosittelemaan hollantilaiseen ravintolaan, mikä oli minullekin kiva kokemus, koska olen useimmiten käynyt vain ulkomaalaisissa ravintoloissa täällä. Nyt istun kotona alakerrassa päästettyäni perheen äidin vielä lenkillä käymään. Harvemmin myöhästyn yhtään mistään, mutta nyt unohduin juttelemaan kaverini kanssa niin, että lipsahdin parikymmentä minuuttia yhdeksäksi sovitusta lenkillepäästöajasta...

Ravintolan jälkiruoka oli hyvää.

Salsaa ja Language Cafen kavereita

Eilen päivä meni zumban jälkeen kaikenlaiseen säätämiseen ja lyhyisiin päivänokosiin, ennenkuin illalla suunnistin isoimpaan salsa partyyn, jossa olen käynyt. Tällä kertaa Rotterdamissa järjestetty salsajuhla on yksi koko maan isoimpia ja kyllä siellä väkeä riittikin! Vaikka käytössä oli viisi isohkoa huonetta, niin ainakin salsa- ja bachatalohkoissa oli turhan paljon väkeä minun makuuni; kizomba-, zouk- ja RnB-huoneet jäivät minulla pikaiseen katsastamiseen. Kallis lippu ja pitkä matka eivät ehkä olleet kaiken sen arvoista, mutta tulipa nyt sellainenkin party testattua.

Tänään nukuttuani ennätysmyöhään kävin Vondelparkissa juoksemassa toissapäivänä Language Cafeessa tapaamani tsekkiläisen tytön kanssa, joka on vasta hiljattain muuttanut Amsterdamiin. Ja illasta lähdin syksyn Language Cafeessa tapaamani tytön kanssa teelle vaihtamaan kuulumisia onnistuttuamme löytämään viimeinkin kummallekin sopivan sauman parin viikon takaisen peli-illan jälkeen. Jännästi sitä saa kavereita lyhyenkin juttelutuokion avulla. :)

Huomenna pääsen näkemään vähän pitempiaikaista ystävää, kun kevätpuolen ensimmäinen Suomen vieras saapuu Amsterdamiin. :)

Super tarhapäivä!

Torstaina tosiaan otin vastuun pojista jo seitsemältä aamulla, mutta kouluunvienti ja kaikki muu sujui hyvin. Heitin tarhalaisenkin hoitopaikkaansa, minkä jälkeen palasin käymään kaupassa ja laittamaan pyykkikoneen päälle ja sitten suuntasin takaisin tarhalle. En oikein tiedä, mitä kirjoittaa siitä. En osaa aloittaa, enkä tiedä, kuinka paljon siitä tulisi juttua, jos antaisin vain sormieni näpytellä kaiken päähään pälkähtävän... Päivä oli aivan huisi!

Istuskelin aluksi ikkunalaudalla katselemassa lasten välipalaa ja leikkimistä. Ulos siirryttyämme alkoi tapahtua enemmän. Jotkut hoidokkini ryhmästä tulivat välillä käymään luonani, kuten teki pari toisenkin ryhmän lasta. Lopulta jätin kaikkien muiden ihmisten seuraamisen ja keskityin ympärilleni ilmestyviin lapsiin (joista suuressa roolissa oli oman perheeni 3-vuotias, joka muutoin oli yllättävän vähän tunkeutunut lähelleni). Vaikka en osaa hollantia kuin joitakin sanoja ja fraaseja, lapset innostuivat ainakin hanska-pupustani ja siitä, kun sivelin pupun kädellä heidän sormiansa luetellen samalla hollanniksi numerot yhdestä kymmeneen. Pupuni sai myös niin paljon hiekkaa ja kasveja syötäväksi, ettei se enää pian jaksanut ahmia.

Ruokaa odotellessa lautasista torni.

Sisällä lounaan (jota myös minä sain) ja lukutuokion jälkeen lasten kiinnostus minua kohtaan vain kasvoi, ja vähitellen yksi ujompikin poika uskalsi tulla lähelleni muiden esimerkin rohkaisemana. Aivan uskomatonta, miten hauskaa voi olla, vaikkei varsinaisesti olekaan yhteistä kieltä! No, osasinhan minä jotakin sanoa hollanniksi niin, että sain lapset nauramaan enemmän, mutta silti. Tämä kokemus totisesti vahvisti haavettani lastentarhanopettajan työstä, koska jos tulen näin hyvin toimeen hollantilaisten lasten kanssa, niin miten hyvin voikaan homma toimia, kun on yhteinen kielikin. :) Ja tietysti kyseisen ryhmän supermahtava ja innostava lastentarhanopettaja oli suurena esimerkkinä minulle sen viiden tunnin ajan, jonka päiväkodissa vietin. Koululaisen uintireissukin sujui todella hyvin hänen ollessaan halukas siirtymään kakkosryhmään. Bakfietsiä ajaessani sain selittää hänelle mm. sanat "vapaamatkustaja" ja "myötätuuli". Myös pojan kiinnostus vaihteita kohtaan on hauska huomata, koska täällähän normaalisti kaikki ajavat sellaisia mummo-pyöriä, että vaihteita ei löydy kuin joistakin harvoista polkupyöristä. Päivä tuntui olevan ehdottomasti yksi parhaista, joita olen viettänyt täällä Amsterdamissa. Kaikki meni vain niin todella hyvin ja iloisesti.

Haettuamme tarhalaisen tuulen suunta kuitenkin muuttui. Pikkuveli oli iloinen vielä tarhassa sisällä, mutta väsymys näkyi ensimmäisen risteyksen jälkeen, kun hän halusi kulkea tien toista puolta, kuin jonka isoveli ehti valita. Koko kotimatkan (siis aivan koko matkan!) hän huusi haluavansa mennä siltä toiselta puolelta ja yritti vähän väliä tehdä u-käännöksen pyörällään, joten sain olla työntämässä häntä päästäksemme joskus kotiin. Kuinka voikaan fiilis muuttua lyhyehkön kotimatkan aikana! Kiukuttelu jatkui vielä kotona ruokaa laittaessa, koska kummatkin lapset halusivat hoitaa kalapuikkojen paistamista. Olin totisesti tanssin kaipuussa perheen äidin tultua kotiin lukiessani Peter Panin viimeisiä sivuja.

Torstai oli ollut todella lämmin päivälämpötilan noustessa 19 asteeseen, joten perjantain 10 astetta ja sade siihen päälle tuntuivat aika kylmiltä käydessämme laivamuseossa pikkumiehen kanssa. Olin koko päivän pohtinut, menisinkö bachata-tunnilleni vaiko Language Cafeeseen, joka taas järjestettiin. Lopulta päätin mennä kumpaankin suunnaten ensin pyörällä keskustaa kohti puoli kahdeksaksi kielikahvilaan, mistä lähdin reilun tunnin kuluttua metroasemalle päästäkseni tanssimaan. Olisin halunnut kyllä toisaalta jäädä juttelemaan Language Cafeeseen pidemmäksikin aikaa, koska satuin ainakin sen yhden tunnin ajan olemaan todella mukavien ihmisten ympäröimänä. Mutta onneksi menin edes siksi lyhyeksi aikaa! Tanssitunnin jälkeen suuntasin vielä hetkeksi salsa partyyn kaverin kanssa ja siinä matkalla hän pyysi minua toistamaan jonkin vaikean lauseen hollanniksi. En edes yrittänyt sitä... Mutta sitten sanoin itse vastineeksi hänelle: "Itsekseskös yskiskelet vai yksikseskös itkeskelet". Eipä hänkään pystynyt toistamaan. ;) Sitten kerroin hänelle myös suomalaisen "kokokkokokoo"-litanjan, minkä jälkeen hän totesi suomen olevan "hobitti-kieli". Niin fantasiamainen kuulemma. :D

Museosta palatessa saimme odotella avoimen sillan vieressä laivan kulkiessa ohi. Tätä ei Suomessa useinkaan koe, mutta Amsterdamissa tämä oli minulle jo kolmas kerta.

Ilta oli mahtava ja itse asiassa hymyilin hyvin leveästi itsekseni kulkiessa metroasemalta tanssikoululleni. Tuntui vain, että elämä on niin kivaa. :) Se oli taas yksi niistä hetkistä, jolloin leikin ajatuksella toiseksi vuodeksi jäämisestä. Oikeastihan olen ajatellut olla vain tämän yhden vuoden, mutta välillä melkein houkuttaisi jäädä pidemmäksikin aikaa....

Tänään zumba-matkallani huomasin, kuinka kuninkaanpalatsin ja museoaukion ympärille on jo koottu aitoja, koska Hollanti saa Obaman ja muutaman muunkin tärkeän vieraan kylään.

Bakfietsillä parturiin

Kirjan malliannos näytti todella hyvältä.

Päätin eilen kokeilla tehdä jotakin uudenlaista ruokaa ja avasin syntymäpäivälahjaksi saamani kokkikirjan. Päädyin kana-wokkiin, josta tuli ihan syötävää, vaikka pähkinät olivat ehkä turhan kauan pannulla.. Noh, kaikesta oppii.

Tänä aamuna kotiin jäänyt poika lähti iloisin mielin ruokaostoksille, minkä jälkeen viihtyi hyvin yksin leikeissään minun hoitaessani muita hommia. Kun lähdimme koululle isoveljeä hakemaan, niin nappasimme mukaan kahden pienimmän pyörän sijasta talouden isoimman pyörän eli bakfietsin (sille ei vieläkään ole mitään järkevää suomennosta). Ensimmäistä kertaa ajoin sitä niin, että kummatkin pojat ovat kyydissä, ja hyvin meni. Hockey-tunnilla hoidokkini pelasi paitsi hyvin myös reilusti ja ilolla koko ajan, mikä yllätti positiivisesti. Eräässä leikissä lapset putosivat vähitellen pelistä pois, kunnes lopuksi oli kaksi jäljellä: minun 5-vuotiaani ja yksi tyttö. Kaikki muut pojat alkoivat huutamaan hoidokkini nimeä ja hänen voittaessaan he rynnivät kasaksi hänen päällensä. Se oli hauskaa seurattavaa! Puistossa ehdimme olemaan tunnin verran, ennenkuin suuntasimme maanantaina tutuksi tulleeseen parturiin leikkauttamaan 5-vuotiaankin tukan. (Tämä oli suurin syy bakfietsin valintaan, koska matkaan olisi muuten mennyt turhan paljon aikaa.) Yhtä nätisti osasi olla kuin veljensäkin; olin iloinen ja huojentunut.

Kotona minihetken leikkimisen jälkeen laitoin ruoan vanhemman lapsen kanssa nuoremman tahdottua kylpyyn jo ennen syömistäkin. Kun lautaset olivat tyhjät (ja ne oikeasti olivat tällä kertaa melkein tyhjät!), painelivat veljekset yhteisiin vesileikkeihin. He osaavat kyllä nykyään olla niin nätisti keskenään! Eivät aina, mutta en tänäänkään joutunut yhtä ainoata kertaa puuttumaan heidän kylpytuokioonsa, joka venähti melkein tunnin mittaiseksi, ennenkuin perheen isä tuli kotiin.

Huomenna on tiedossa aikainen aamu ja puolittainen tarhapäivä myös minulle. Pääsen tutustumaan paikalliseen päiväkotielämään muutaman tunnin ajaksi, mitä odotan kovasti! :)

Ihania asioita elämässäni

Viikonloppu meni nopeasti, vaikken lopulta onnistunut tapaamaan erästä ystävääni kumpanakaan päivänä yrittäessämme löytää hyvää saumaa yhteiselle juoksulenkille. Sunnuntaina törmäsin lenkilläni Vondelparkissa erittäin taitaviin rullaluistelijoihin ja kävin sitten hakemassa kotoa kamerankin. Illalla pääsin vielä testaamaan uuden salsa partyn lähtiessäni kaverin kanssa aina Utrechtiin asti. Paikka oli kiva ja lattiallakin oli tilaa, mikä on todella positiivista. ;)

Eiliselle työpäivälle loi oman jännitteensä se, että 3-vuotiaalle oli varattu aika parturiin. Olin kuullut hollantilaiselta lastenhoitajaltamme viime käynnistä ja se oli ollut jotakin muuta kuin helppoa ja mukavaa, ja perheen äitikin sanoi minulle eilen aamulla, että jossei reissu ota onnistuakseen, niin turha stressata siitä liikaa. Kivat lähtökohdat viedä poika paikan päälle. Saimme kuitenkin yhdessä kampaajan kanssa iloita siitä, että lapsi istui kiltisti ja valittamatta (joskin selvästi hieman hermostuneena) tuolissa toimenpiteen ajan. Minä vain höpöttelin hoidokkini kanssa koko ajan, ja toivon, että se toimii huomenna myös isoveljen kanssa, kun on hänen vuoronsa.

Iltapäivällä päästyämme poikien kanssa kotiin yritin kerrankin tehdä kotityöt mahdollisimman nopeasti, sillä olin laittanut askarteluliinan pöydälle ja pojat jo olivat vauhdissa minun hoitaessani pyykkejä. Suurin innostus syntyi minun taittelemistani lentokoneista. Tai no, koululainen taitteli omansa minun opastuksellani. :) Pikkuveli ei halunnut itse edes koristella konettaan, vaan minun tuli piirtää liekkien kuvat ja muut. Liekit sain kyllä piirtää toisenkin pojan koneeseen, vaikka hän muuten osasikin itse ottaa mallia minun ideoistani omassa koneessani. Työpäiväni lopuksi syötyämme otimme 5-vuotiaan kanssa kisan, kumman kone lentää olohuoneessa pidemmälle. Lopputuloksen voinee arvata, kun minä olen harjoitellut asiaa 15 vuotta ja toinen osapuoli piteli vastaavaa lentokonetta kädessään ehkä ensimmäistä kertaa. ;) Isän tultua lähdin zumbaan korvaamaan sen viikon tuntia, kun olin Suomessa lomalla. Ovesta lähtiessäni nuorempi hoidokkini huusi: "Anne, odota! Suukko." Perheeni äiti ja isä antavat aina suukon pojille lähtiessään, mutta minä olen niitä harvemmin saanut hoidokeiltani. Ei tämä silti ihan ensimmäinen kerta ollut. :)

Heti oli käsi ojossa, kun sain ensimmäisen koneen valmiiksi. :D

Tänään juttelin chatissa erään paikallisen ystäväni kanssa ja katselin jälleen yhden jakson sarjasta "Au pairit Lontoossa". On mielenkiintoista nähdä hieman, minkälaista toisten au pairien elämä on, mutta sarja kyllä nostattaa tunteita pintaan. Minusta tuntuu välillä niin samalta kuin heistä ja kärsin samoista ongelmista, vaikka yhteisiä ilonaiheitakin on. Ja omalta osaltaan sarja nostaa arvostustani omaa au pair -perhettäni kohtaan, enkä voi olla kuin iloinen päädyttyäni juuri tänne. Elämäni on kaikista pienistä ongelmista huolimatta niin ihanaa nyt! Uutta lastenhoitajaammekin on kysytty tulemaan aina tiistai-iltaisin haettuani pojat kotiin, jotta minä pääsisin salsa-tunneilleni. Olen hurjan kiitollinen!

Naapurin puu kukkii jo. Kevät tulee oikeasti! :)

Mustikkamuffinsseja

Torstaisessa salsa partyssa oli hauskaa, vaikka en mennytkään sinne kaverin kanssa, eikä siellä ollut monia tuttuja kasvoja tanssikoululta, joita olen siellä ennen nähnyt. Tutustuin kyllä hieman muutamaan uuteen ihmiseen, joiden kanssa varmasti tanssin jatkossakin osuessani samalla tanssilattialle. Olen ehkä ennenkin todennut tämän, mutta tanssiminen vain on niin mahtavaa!

Koulussa oli jokin sammakkopäivä. Kiva idea.

Eilen meni kivasti työpäivä, vaikka aamupäivän leikki oli normaalia haastavampaa minulle liian vähäisistä yöunista johtuen. Aurinko onneksi kurkisti iltapäivällä pilvien takaa, joten koulun pihalle jääminen oli erittäin mukavaa. Tunti siellä meni suurilta osin hippaleikissä. Kotiin lähdimme jo tunnin kohdalla, koska olin suunnitellut leipomista ennen iltaruokaa. Olemme muutamaan kertaa puhuneet vanhemman hoidokkini kanssa siitä, että meidän täytyy tehdä mustikkamuffinsseja testataksemme maistuvatko ne samalta kuin mustikkamuffinssin makuinen tee. Vihdoin sitten oli tämän testin vuoro. Aluksi pojat olivat innolla mukana taikinaa tekemässä, mutta pian he keskittyivät enemmän ilmapalloihinsa. Sain muutaman kerran puhaltaa samat pallot uudestaan, kun pojat halusivat päästää ne irti lentelemään vapaasti olohuoneeseen, ennen kuin tein niihin lopulta solmut. Pieni välikohtaus sattui, kun 5-vuotias onnistui vahingossa puhkaisemaan veljensä tarhasta saaman pallon. Itkuhan siinä tuli. Siinä sitä hetken mietin, että on nykypäivän lapsillakin murheet... Vielä "oudompi" tilanne syntyi isovanhempien ollessa kylässä, kun he olivat tuoneet pienet Spidermanit pojille. Aamupalapöydässä 3-vuotias alkoi huutamaan, että isoveli otti hänen Spidermaninsa muovisen pakkauksen, eikä hyväksynyt ottamaa toista aivan samanlaista pakkausta. Voiko olla turhempaa..?

3-vuotiaan ottama kuva kattoon sähköistämisellä kiinnitetyistä ilmapalloista.

Muffinssien paistaminen ja iltaruoaksi tilatut pizzat olivat kivoja juttuja kaikkien mielestä, ja pojat saivat kuunnella kivaa musiikkiakin, kun laitoimme soimaan monta kertaa putkeen Röllin Juhlat alkakoon -kappaleen, kuten olemme tehneet jo kolmena päivänä. Valehtelematta kuulin sen pelkästään eilen 25 kertaa. Onneksi tykkään siitä itsekin. Ja on hauskaa huomata, kuinka lapsetkin oppivat vähitellen sanoja, enkä ole enää ainoa, joka laulaa mukana. :)

Muffinssit veivät maussa voiton. Meillä oli hyvät leipurit. ^_^

Kadonneet polkupyörät

Eilinen työpäivä oli lyhyt ja meni nopeasti. Aamupäivästä en ehtinyt paljoakaan leikkiä 3-vuotiaan kanssa, koska tein iltaruoan valmiiksi, ettei päivällä saapuneiden isovanhempien tarvinnut sitä muuta kuin lämmittää illasta. "Oma" ja "opa" eivät ehtineet saapua, ennenkuin koulu loppui, joten lähdimme nuoremman hoidokkini kanssa veljeä hakemaan ja jäimme epätyypilliseeen keskiviikon tapaan koulun pihalle, sillä hockeyta ei ollut tällä viikolla.

Emme ehtineet puolta tuntia kauempaa leikkiä, kunnes perheen isän isä soitti minulle, että he saapuivat juuri meidän ovellemme. Nappasimme poikien kanssa laukut ja takit mukaan, mutta kas... Pyörät eivät olleet siinä, mihin ne jätimme. Ajattelin, että jotkut lapset ovat niitä lainanneet, koska ne tuntuvat usein monia kiinnostavan. Kiersin koulurakennuksen ympäri, mutta niitä ei näkynyt missään. Päätin sitten viedä pojat isovanhempiensa hoiviin, palasin koululle etsimään ja ilmoittamaan kadonneista pyöristä henkilökunnalle, ja jatkoin etsintöjä koulun lähiympäristöstä, jos vaikka joku isompi koululainen olisi pilallaan piilottanut ne. Ilmoitin asiasta myös perheen äidille, joka ilmoitti poliisille. Itse en nähnyt niistä vilaustakaan.

Olin sunnuntain peli-illassa sopinut alustavasti ystäväni kanssa, että menisin keskiviikkona Den Haagiin häntä tapaamaan, mutta hän ei vastannut enää viesteihini eilen. Istuskelin sitten Vondelparkissa nauttien lämpimästä auringosta monien muiden tapaan odottaen hänen yhteydenottoaan. Täällä on kyllä viimeisen viikon aikana huomannut, kuinka yhtäkkiä kaikki puistot ja penkit ovat täynnä keväästä iloitsevia ihmisiä. Ystäväni ei kuitenkaan tuntunut ehtivän ollenkaan kertoa minulle päivänsä aikataulusta, joten varauduin toteuttamaan varasuunnitelmani liittyä erään toisen kaverin seuraan salsa partyyn ja kysyin häneltä paikkaa. Hän vastasi saaneensa muuta tekemistä, joten yhtäkkiä minulla ei ollutkaan mitään erityistä tekemistä pitkälle vapaaillalleni.

Puoli kuusi suunnistin takaisin kotiin hieman huonoin fiiliksin toteutumattomista suunnitelmista ja kadonneista lasten pyöristä johtuen; huoneeseeni päästyäni taisi pari kyyneltäkin vierähtää silmäkulmasta. Iltani pelastus oli kuitenkin kolmas ystäväni, jolle olin myös viestinyt ja joka soitti minulle, ja sovimme syövämme yhdessä ulkona. Päädyimme espanjalaiseen tapas-baariin. En ollut ikinä ennen sellaista kokeillut, kuten en myöskään sangria-juomaa. Totesin kummatkin hyväksi. :) Mutta pieniä kokonaisia mustekaloja en suostunut lautaselleni ottamaan.

Sain tänä aamuna viedä kummatkin pojat hoitopaikkoihinsa perheen isän ollessa reissussa ja äidin lähdettyä aikaisin aamulla. Päästyäni koululle kuulin nimeni ja se nainen, jolle eilen ilmoitin poikien pyöristä, tuli luoksemme. Hän näytti hoidokkini luokkahuoneen toiseen päähän ja siellähän ne "varastetut" polkupyörät kypärineen olivat. Helpotus!!! Ne oltiin kuulemma nostettu sisälle, koska ne olivat olleet alueella, johon on tarkoitus kasvaa kasvillisuutta. Eivät vain sitten olleet viitsineet ilmoittaa asiasta meille, eikä kukaan ollut tästä toimenpiteestä tietoinen eilen, kun kävin koulun sisällä pyörien perään kyselemässä... Olin kuitenkin iloinen pyörien löydyttyä niin, että tarhalaisenkaan ei tarvinnut kävellä tänään päiväkodilleen.

Päiväni vapaata käytin tanssireenailuun ja illalla hyppään bussiin kohti Haarlemin rautatieasemaa, missä pidetään torstaisin salsa party. :) Sitä ennen vien 5-vuotiaan uimaan. Jokohan hän tänään haluaisi liittyä kakkos-ryhmäläisiin, koska alkeistaso on liian helppo hänelle..?

Lomafiilistä arjessa

Sellainen seikka jäi eiliseltä mainitsematta, että leikkiessämme koulun pihalla poliiseja ja rosvoja sain todeta, kuinka aikuiset saavat välillä mennä lasten ehdoilla. Suurimman osan ajasta pojat (tai ainakin vanhempi heistä) halusivat olla rosvoja, jotka pakenivat pyörillään minua ja osasivat jäädyttää minut päästessäni lähelle. Minun saadessani heidät aina silloin tällöin kiinni he taikoivat itsensä irti taikasauvoillaan. Rooliemme vaihtuessa taasen poliisit saivat minut kiinni ilman kummempia konsteja ja heti päädyin vankilaan, sillä enhän minä nyt voinut omistaa mitään taikasauvoja. Pitemmän päälle tällainen heidän pussiinsa pelaaminen alkoi jo hieman tympäännyttää, mutta se oli tapa saada heidät viihtymään pihalla yhteisessä leikissä.

Tänä aamuna lähtiessämme tarhaan alkoi poika selittämään jotakin, josta jäi puuttumaan ratkaiseva sana, koska lapsi ei saanut sitä päähänsä yrittäessään muunnella siansaksalaista sanaansa. Itse yritin myös arvailla kyseistä sanaa, jotta 3-vuotias saisi kerrottua juttunsa, mutta ei siitä tullut mitään, ja lopulta pikkumies alkoi tuskastua. Sillä hetkellä satuin onneksi huomaamaan takkini taskuun unohtuneen huulirasvani ja kerroin asiasta hoidokilleni. Tämä lause käänsi pojan ajatukset huulirasvoihin ja jännittynyt tilanne raukesi. On pienten lasten kanssa välillä niin helppoa, kun voi helposti kääntää heidän huomionsa toisaalle. :) Sain aamupäivällä tehdä pienen visiitin myös koululle, koska unohdimme lopulta kuitenkin antaa koululaiselle aamulla mukaan tyhjän kenkälaatikon askartelua varten. Kävin sitten heittämässä sen perheen äidin soitettua minulle. Aamupäivän aikana sain puhelinsoiton siivoojaltammekin hän ilmoittaessaan, että olisi viiden minuutin kuluttua ovella. Itse olin juuri ehtinyt Albert Cuypstraatille ostoksille, joten suuntasin äkkiä takaisin kotiin päästämään hänet sisään, minkä jälkeen palasin ratikan kyydillä takaisin asioille. Päivän aikana tuli myös pitkästä aikaa leivottua täällä, ja se yhdistettynä parvekkeella piirtelyyn sai minut tuntemaan itseni lomalaiseksi. :)

Illalla haettuani pojat hoitopaikoistaan törmäsimme ulko-ovella samaan aikaan saapuvaan uuteen lastenvahtiimme. Söimme yhdessä ja kerroin hänelle iltarutiineista. Hyvin oli kuulemma ilta mennyt heillä minun lähdettyäni tanssitunnille. Normaali opettajamme oli ilmeisesti kipeänä, sillä meille piti tunnin opettaja, jonka tunnilla en ollut ikinä ennen ollut, mutta jota olin kuullut kehuttavan. Hän oli omaperäinen sekä opetustyyliltään, tanssityyliltään että huumoriltaan. Teki varmasti kaikille hyvää päästä kokemaan hänenkin tuntinsa. Tanssimisen jälkeen jäin vielä alakerran ravintolaan jutustelemaan hetkeksi kaverini kanssa, ennenkuin suuntasin viilenneen ulkoilman läpi kotiin. Illat vielä ovat lämpötilaltaan vain muutamassa plus-asteessa, vaikka päivällä tarkeni taas ilman ulkotakkia.

Uusia tuttavuuksia

Eilinen oli kevään tähän asti lämpimin päivä, joten tuntui vähän ikävältä viettää se suurimmaksi osaksi sisätiloissa, mutta juuri eilen sattui olemaan ystäväni organisoima lautapeli-ilta. Tai ilta ja ilta, kun se alkoi jo iltapäivällä... Puin päälleni pitkästä aikaa hameen ja suuntasin kahvilaan, jossa oli jo kokoontumassa pelailuhenkistä porukkaa. En tuntenut ketään sillä hetkellä paikalla olleista, mutta pian saapui kaksi tuttuakin naamaa paikan päälle, ja opin siinä pelailujen lomassa ainakin suurimman osan nimistä 11-henkisestä joukostamme. Itse päädyin pelaamaan Ticket to Riden Eurooppa-versiota ja uutena tuttavuutena hauskaa Dixit-peliä. Koska ilta oli lämmin vielä kotiin palatessani hieman ennen seitsemää, niin päätin vain tehdä eväät mukaani ja suunnata Vondelparkiin. Takkia en ollut käyttänyt koko päivänä, ennenkuin Vondelparkissa kahdeksan huitteilla alkoi tuntua liian viileältä pelkällä ohuella pitkähihaisella.

King of Tokyo näytti mielenkiintoiselta. Kuten myös erään pelaajan paita. :D

Pidän tästä koulun pihan telineestä.

Tänäänkin lämpötila kipusi Forecan mukaan 16 asteeseen ja koulun pihalla viihtyi meidän lisäksemme aiempaa suurempi määrä lapsia aiempaa pidempään. Paras puolisko pihasta lukittiin taas harmiksemme puolen tunnin kohdalla, mutta onneksi rosvo ja poliisi -leikki innosti poikia pyöräilemään ja juoksemaan jälleen reilun tunnin verran ennen kotiin lähtöä. Isoveli olisi halunnut sinne vielä jäädä, mutta väsystä itkuinen pikkuveli sai veljensä heltymään tämän tahtoon. Astuessamme ulos koulun portista 5-vuotias ilmaisi vielä oman mielipiteensä ja ilmoitti nuoremmalle: "Jos me mennään kotiin, niin mennään hitaasti." Eipä mennyt montaa sekuntia, kun samasta suusta kuului: "Kuka eka kotona?!" En voi kuin nauraa joskus. :D

Kotona odottikin aiemmin päivällä kokoomamme maja ja Rölli-laulut. Minulla on soinut monta tuntia päässä tänään Juhlat alkakoon -kappale, josta 3-vuotias innostui silmin nähden jo sen ensimmäistä kertaa kuullessaan. Kaikki kappaleet olivat siis peräisin Rölli ja Metsänhenki -elokuvasta, jonka pojat saivat jokin aika sitten ja jonka itsekin katsoin sattumalta viime lauantai-iltana. :) Tänäänkin pääsin tutustumaan uuteen ihmiseen perheen isän haastatellessa uuden lastenhoitajamme, joka on vakivahtimme ystävä. Vakihoitajamme kun on vielä viikkoja työharjottelussaan, eikä pääse tulemaan, ja perheen vanhemmilla riittää töissä kiireitä, joten tämä järjestely auttaa minua jaksamaan paremmin. En oikeastaan päässyt kunnolla tutustumaan tähän todella mukavalta vaikuttavaan tyttöön vielä, koska olin aika tiiviisti mukana poikien ritari- ja kissaleikeissä, mutta huomenna saanen jo vaihtaa useamman sanan hänen kanssansa, kun opetan "talon tavoille".

Keväästä nauttien

Eilen menasi syntyä ongelma, kun kotiin jäänyt 3-vuotias ei halunnut lähteä kaupassa käymään aamupäivästä. Hän halusi joko jäädä kotona töitä tekevän isän kanssa kotiin tai vähintäänkin odottaa kahden jälkeen tulevia siivoojia. Tilanteen pelasti sen, että välipalalla lapsi halusi "pikkujugurtin", joita ei enää sattunut olemaan meidän jääkaapissamme. Kun se oli lisätty ostoslistallemme, niin kauppaan menosta tulikin mukava asia. ;) Siivoojien tultua kävimme heittämässä papereita keräyspisteelle ja jäimme viereisen puiston hiekkalaatikolle 10 minuutiksi, ennenkuin täytyi jo suunnata koululle. Koulun pihalla harmiksemme vakioalueemme suljettiin jo puolen tunnin kuluttua, mutta viihdyimmekin yllättäen toisella puolella yli tunnin verran. Ainakin saivat pojat juosta tarpeeksi leikkiessämme koko ajan jonkin sorttista hippaa; yksi tai kaksi meistä oli poliiseja tai tulimonstereita, jotka yrittivät ottaa muita kiinni.

Veljekset leikkivät nätisti koko ajan, mutta kotimatkalla alkoi jo ilmetä väsymyksen merkkejä, kun heistä muotoutui jääräpäitä, joista toinen halusi mennä kotiin ja toinen halusi jäädä leikkimään yhdelle vinolle tasolle, jota pitkin lapset lähes poikkeuksetta kulkevat aina kotiin. Onneksi nuorempikin halusi lopulta liittyä veljensä seuraan juoksemaan ja kierimään tasoa ylös ja alas monen monta kertaa. Kotona sitten ruoanlaiton aikana syntyivät päivän suurimmat ongelmat, kun kummatkin halusivat laittaa kalapuikkoja pannulle ja kuoria ja raastaa porkkanoita samaan aikaan. Ihanaa, kun saa apulaisia, sitä ei käy kiistäminen, mutta kun pitäisi se ruokakin saada joskus valmiiksi... Syödessämme isoveli kysyi, milloin syömme iltaruoan. Oli vaikea mieltää, että sitä me olimme juurikin syömässä, vaikka ulkona olikin vielä valoisaa. Ennen lomaamme iltaruoka valmistui aina auringon painuttua jo vähintäänkin naapuritalojen taakse. Päivällisen jälkeen pojat saivat katsoa elokuvan ja he halusivat nähdä minun tänne tuomani (tai kaverilta tilaamani) Naapurini Totoron. Oli vähän erilaista katsoa se heidän kanssaan kuin yksin tai kaverin seurassa. Jotenkin siitä tuli jännittävämpi ja sain vähän väliä vastailla kysymyksiin.

Illan bachata-tunti meni kivasti, vaikka porukkaa oli vain vähän paikalla. Sain tunnilla myös värikkään ja loistavan rannekorun, jota ihmeteltiin pariin otteeseen salsa partyssa, jonne jäin vielä tanssituntini jälkeen. Oli varmaan paras salsa party, jonne olen mennyt ilman kaveria; sain tanssia lähes tauotta, kun halusin ja pääsin tanssimaan todella hyvien ja kivojen ihmisten kanssa. :) Kyllä minun täytyy varmaan jatkaa salsa partyissa käymistä Suomeenkin palattuani. Ainakin se, jonka kävin lomani aikana testaamassa, oli ihan hyvä kokemus. Testasin eilen uudet tanssikenkäni ja hyvät ovat, paitsi jos niillä tanssii pitkään. Ja ovat ne hieman vaarallisemmat minulle, koska ne ovat edellisiä avonaisemmat, jolloin jalkani kolhiintuvat enemmän ruuhakaisella lattialla.

Tänään lämpötila nousi 15 asteen hujakkeille ja olinkin koko päivän liikkeellä ohuella kevättakillani, jonka jouduin senkin ottamaan pois puistoon mennessäni. Kävin pitkästä pitkästä aikaa Amstel Parkissa lempipenkillä, jolla istuskelin pari tunti lukien ja auringonpaisteesta nauttien. Lähin portti oli edelleen suljettuna, mutta eipä se montaa minuuttia kestänyt kävellä seuraavaltakaan portilta perille.

Iloinen torstai

Menipä torstaipäivä iloisesti. Aamulla tarhalainen oli niin reippaalla päällä ja tuntui lähtevän ihan mielellään hoitopaikkaansa kyseenalaistamatta sinne menoa ollenkaan. (Asiaa ehkä auttoi se, että tämä oli koko viikon ainoa tarhapäivä.) Tarkoitukseni oli nukkua vapaa-ajallani päiväunet, mutta ehdin vain puoleksi tunniksi ummistaa silmäni kauppareissun, juoksulenkin ja kotitöiden yhteydessä. Lenkillä ollessani lähestyessäni Vondelparkia jäin autotien reunaan odottamaan koiraansa lenkittävän miehen viereen. Hän sanoi jotakin ja pian käänsi sen englanniksikin. Hän kysyi, montako kertaa juoksen puiston ympäri. Helposti hän laski yksi yhteen, kun päälläni oli lenkkivaatteet ja oli matkalla kohti kyseistä puistoa, joka tuntuu olevan melko monen ihmisen vakijuoksupaikka. :D Tällaiset yllättävät sosialisoivat tilanteet ovat kivaa piristystä arkeeni, vaikka onnistunhan minä välillä aina tapaamaan tuttujakin ihmisiä ihan sovitustikin. Kuten eilen illalla saatuani puhelun kaverilta. Kai häntäkin voi jo sellaiseksi kutsua..?

Poika halusi itse hoitaa bakfietsin raskaan lukon.

Iltapäivällä en löytänyt mistään perheen äidin pyörän avaimia koululaisen uintireissua varten, joten nappasin sitten bakfietsin mukaani. Itse asiassa sillä oli helpompikin suorittaa harrastukseen vienti, koska sain kaikki kassit helposti kärryyn pojan viereen. Uinnin jälkeen kävimme kotona vain kääntymässä ja hakemassa hoidokilleni oman pyöränsä ja lähdimme tarhalle. Kotimatkalla pikkuveli kiinnitti huomionsa yli lentävään lentokoneeseen ja alkoi pitää itse vastaavanlaista ääntä, kunnes sanoi "poks". Kysyin, että mikä poksahti, ja vastaukseksi sain että lentokone. Ihmettelin, että miten niin lentokone voi poksahtaa. Tähän poika totesi: "Se on ihan pullonainen." :D Tarkoitti siis tällä sitä, että se olisi pullollaan, kuten joskus poikien mahoista sanotaan ruoan jälkeen ja heitä varotellaan "ettei maha vaan poksahda". Ilta sujui hyvin itsetehtyjä hampurilaisia syöden ja wiitä pelaten / televisiota katsellen äidin annettua luvan jo pari päivää sitten. Ja tällaista lupaahan ei ainakaan 5-vuotiaamme unohda! ;)

Rutiineihin palaamista

Eilen pääsin totuttelemaan taas arkeen täällä, kun liityin yhden maissa kotiin palanneen perheen seuraan purkamaan laukkuja, pyykkäämään ja touhuamaan poikien kanssa. Kyllä saivat ylimääräisellä lomapäivällä olevat vintiöt kysyä monta kertaa, milloin tulen leikkimään heidän kanssansa, ennenkuin minulla oikeasti oli siihen aikaa. Kiva huomata, että seurani on kaivattua. :) Oli myös kivaa mennä kahden viikon tauon jälkeen salsatunnille.

Tänään meni pitkä työpäivä ihan hyvin. Aion pitää tapana suoraan koululta hockeyhyn menon, vaikka tänään koululainen sanoi, että jatkossa pitäisi mennä ensin kotiin syömään välipala, eikä ottaa sitä mukaan. Hockey-tunti meni niin hyvin, että olin ymmälläni: hoidokkini pelasi paitsi todella hyvin myös todella kiltisti ja välillä maltillisestikin läpi reenien. Ja hyvä niin, sillä hän itse halusi mennä mieluummin harrastukseensa kuin koulukaverinsa syntymäpäiville. Siis mitä?! Kyllä, hän itse halusi jättää väliin herkkujen syönnin ja lastenteatteriin menon ja touhuta veljensä ja minun kanssani koko päivän.

Vaikka yleensä pojat puhuvat sujuvasti vain toista osaamistaan kielistä, niin tänään pari kertaa pisti korvaani sanojen lainaaminen kielestä toisten kieliseen lauseeseen. Hockey-tunnin alkua odotellessa kysyi isoveli nuoremmalta hollanniksi, mitä puput syövät. (Ymmärsin tämän!) Pikkuveljen vastaus alkoi hollannin artikkelilla, mutta jatkui iloisesti suomeksi: "porkkana". :) Ja ulkona puistossa samainen poika totesi minulle jossakin vaiheessa: "Meisjes (= tytöt) haluaa minun pyörän." Leikittyämme yhdessä hippaa pitemmän aikaa innostuivat veljekset pyöräilemään ja he ottivat kontaktia (joskaan eivät kovin positiivista sellaista) muutamiin muihin puiston lapsiin ja nuoriin. Minä taasen sain istua penkillä itsekseni varmaan pidempään kuin koskaan ennen ja nautin hetken omasta ajasta. Niin vain minäkin päädyin muiden aíkuisten tavoin penkeille, vaikka yleensä kummastelen, miksei kukaan muu heistä leiki lastensa kanssa, kuten minä normaalisti teen.

Kummatkin hoidokkini halusivat tänään hockeyssa ja/tai puistossa ottaa kuvia kamerallani. Taas toivoin, että minulla olisi kaksi kameraa, jotta voisin ikuistaa heidän kuvaamistansa. ;) Ja kyllä huomasi, että 3-vuotias on tottunut selaamaan kuviani, koska osuessaan etiopialaisen ravintolan ruoka-annoksen kuvan kohdalle hän totesi: "Tätä syödään kädellä." Muistaa sellaisenkin! :D

5-vuotias halusi ottaa sormistamme kuvan.

Ja tänään oli tosiaan niin lämmin, että pojat ottivat takit pois jo matkalla koululta hockeyhyn ja puistoon siirtyessä niitä ei edes puettu päälle. Itsekin jouduin aikani juostuani heittämään talvitakkini penkille kaikkien laukkujen reppujen sekaan. Pitänee pian siirtyä kevyempään ulkotakkiin. Ja minäkin olin koko päivän ilman hanskoja sulautuen entistä paremmin paikallisiin. Vaikka kielen kanssa tuli hieman ongelmia tänään, kun puistossa minulle tultiin pariinkin otteeseen puhumaan hollantia. Hankalaa se on noiden paikallisten lasten kanssa... Sentään osasin jo sanoa hollanniksi, etten sitä puhu. Tuntui vähän typerältä.

Viimeinen loma Suomessa

Tuli sitten pidettyä koko loman mittainen tauko kirjoittamisesta. Viimeinen au pair -vuoteni Suomen visiitti on nyt takana ja tällä pitäisi pärjätä heinäkuun puolen välin hujakkeille.

Torstai ennen lomalleni lähtöä sujui tosiaan vanhemman hoidokkini kera. Yllätyimme, kuinka hyvin tarhalainen lähti liikkeelle, kun kotiin jäivät isoveljen lisäksi myös äiti ja isä. Mutta parempi niin. Olin suunnitellut lähteväni jonnekin 5-vuotiaan kanssa: museoon, Nemoon tai jonnekin hänen tahtomaansa paikkaan, koska hän saisi yksin huomioni ja itsekin voisin nauttia enemmän kaikesta, kun ei tarvitse olla työntämässä nuoremman rattaita. Pettymyksekseni hoidokkini tahtoi kuitenkin pysyä vain kotona, ja niin me sitten leikimme ja piirtelimme sen kummemmin mihinkään lähtemättä, kunnes perheen äiti vei hänet uimaan. Minä sain hieman aikaa tarkastaa, että matkalaukustani löytyy kaikki tarvittava seuraavan vajaan parin viikon ajalle.

Tämä piirustus tuli koulusta. Se on mielestäni upea!

Lentomatka Suomeen ei ollut mikään nautinnollisin reissu flunssani takia. Viimeinen vartti oli pelkkää kärsimystä purkan jauhamisesta huolimatta ja korvani aukesivat kokonaan vasta seuraavana aamuna. Piristyksen toi kuitenkin se, että minua oltiin taas kentällä vastassa ja jatkoimme yhdessä matkaa saman tein kotiseudulleni, mistä johtuen nukkumaan meno venähti pikkutunneille.

Karkkikakun tekoa.

Puolitoista viikkoa sujuivat enemmän tai vähemmän mukavasti yrittäessäni nähdä perheeni lisäksi mahdollisimman monta ystävää ja tuttua ja ihmetellessä Suomenkin leutoa talvea. Lunta olisi saanut olla enemmänkin ja se vähäinen lumi, joka siellä oli Suomeen saapuessani, suli pois viikon aikana. Lautailemaan kuitenkin pääsin vihdoin reissun peruunnuttua joululomallani lumen puutteen vuoksi. Muita lomani piristyksiä olivat mm. kolmen läheisen ihmisen syntymäpäivät, jotka sattuivat osumaan juurikin tälle kotimaan visiitilleni. Kakkua pääsin syömään ja itsekin tuli leivottua kaksi. :) Täysin positiivisena lomani ei kuitenkaan pysynyt, vaan pari viimeistä päivää saivat välillä hymyn katoamaan kasvoiltani. Toisaalta olen iloinen päästessäni takaisin Amsterdamiin muihin ympäristöihin, mutta toisaalta jäin jälleen kaipaamaan rakkaitteni seuraa.

Helsinki-Vantaan lentokenttä kuvasi hyvin senhetkistä fiilistäni.

Matka takaisin tänne Hollantiin sujui ihan hyvin, eikä lentokaan tuottanut ongelmia tällä kertaa. Lentokentällä minut pysäytti kampaamotuotteita esittelevä mies, joka oli pelottavan hyvä myymään. Onneksi minulta löytyy jo keraaminen suoristusrauta! Juna-asemalta kotiin päin kävellessäni huomasin paikallisen kevään etenemisen: vaikka lämpötila ei ollut montaa astetta Suomea korkeampi, niin vaatteita tarvitsi silti selvästi vähemmän, ja nurmikon seasta näin nousevat kukkien alut. :) Illalla lähdin bachata-tunnille saatuani viestin tanssikoulun sihteeriltä, että voisin tulla korvaamaan lomani takia väliin jääneitä tunteja. On se vain kotoisan oloinen paikka, ja tunnen tanssikoulullani varmaan enemmän ihmisiä kuin koko muusta Amsterdamista yhteensä. Sihteerin kommentti minut nähdessään nosti hymyn huulilleni: "Anne is back in the town." Onneksi päädyin tuohon nimenomaiseen kouluun! Tanssimisen jälkeen hemmottelin itseäni vaahtokylvyllä ja cookie dough -jäätelöllä. Hyvä tapa viettää itsekseen iltaa, jolle ei saanut sovittua mitään kaverien kanssa.