Ihania asioita elämässäni

Viikonloppu meni nopeasti, vaikken lopulta onnistunut tapaamaan erästä ystävääni kumpanakaan päivänä yrittäessämme löytää hyvää saumaa yhteiselle juoksulenkille. Sunnuntaina törmäsin lenkilläni Vondelparkissa erittäin taitaviin rullaluistelijoihin ja kävin sitten hakemassa kotoa kamerankin. Illalla pääsin vielä testaamaan uuden salsa partyn lähtiessäni kaverin kanssa aina Utrechtiin asti. Paikka oli kiva ja lattiallakin oli tilaa, mikä on todella positiivista. ;)

Eiliselle työpäivälle loi oman jännitteensä se, että 3-vuotiaalle oli varattu aika parturiin. Olin kuullut hollantilaiselta lastenhoitajaltamme viime käynnistä ja se oli ollut jotakin muuta kuin helppoa ja mukavaa, ja perheen äitikin sanoi minulle eilen aamulla, että jossei reissu ota onnistuakseen, niin turha stressata siitä liikaa. Kivat lähtökohdat viedä poika paikan päälle. Saimme kuitenkin yhdessä kampaajan kanssa iloita siitä, että lapsi istui kiltisti ja valittamatta (joskin selvästi hieman hermostuneena) tuolissa toimenpiteen ajan. Minä vain höpöttelin hoidokkini kanssa koko ajan, ja toivon, että se toimii huomenna myös isoveljen kanssa, kun on hänen vuoronsa.

Iltapäivällä päästyämme poikien kanssa kotiin yritin kerrankin tehdä kotityöt mahdollisimman nopeasti, sillä olin laittanut askarteluliinan pöydälle ja pojat jo olivat vauhdissa minun hoitaessani pyykkejä. Suurin innostus syntyi minun taittelemistani lentokoneista. Tai no, koululainen taitteli omansa minun opastuksellani. :) Pikkuveli ei halunnut itse edes koristella konettaan, vaan minun tuli piirtää liekkien kuvat ja muut. Liekit sain kyllä piirtää toisenkin pojan koneeseen, vaikka hän muuten osasikin itse ottaa mallia minun ideoistani omassa koneessani. Työpäiväni lopuksi syötyämme otimme 5-vuotiaan kanssa kisan, kumman kone lentää olohuoneessa pidemmälle. Lopputuloksen voinee arvata, kun minä olen harjoitellut asiaa 15 vuotta ja toinen osapuoli piteli vastaavaa lentokonetta kädessään ehkä ensimmäistä kertaa. ;) Isän tultua lähdin zumbaan korvaamaan sen viikon tuntia, kun olin Suomessa lomalla. Ovesta lähtiessäni nuorempi hoidokkini huusi: "Anne, odota! Suukko." Perheeni äiti ja isä antavat aina suukon pojille lähtiessään, mutta minä olen niitä harvemmin saanut hoidokeiltani. Ei tämä silti ihan ensimmäinen kerta ollut. :)

Heti oli käsi ojossa, kun sain ensimmäisen koneen valmiiksi. :D

Tänään juttelin chatissa erään paikallisen ystäväni kanssa ja katselin jälleen yhden jakson sarjasta "Au pairit Lontoossa". On mielenkiintoista nähdä hieman, minkälaista toisten au pairien elämä on, mutta sarja kyllä nostattaa tunteita pintaan. Minusta tuntuu välillä niin samalta kuin heistä ja kärsin samoista ongelmista, vaikka yhteisiä ilonaiheitakin on. Ja omalta osaltaan sarja nostaa arvostustani omaa au pair -perhettäni kohtaan, enkä voi olla kuin iloinen päädyttyäni juuri tänne. Elämäni on kaikista pienistä ongelmista huolimatta niin ihanaa nyt! Uutta lastenhoitajaammekin on kysytty tulemaan aina tiistai-iltaisin haettuani pojat kotiin, jotta minä pääsisin salsa-tunneilleni. Olen hurjan kiitollinen!

Naapurin puu kukkii jo. Kevät tulee oikeasti! :)