(Tahattomalla) dieetillä

Dieettini alkoi tiistai-iltana, kun päivällisellä (tai sen jälkeenkään) minulla ei ollut nälkä ja söin normaalia vähemmän. Keskiviikkona sitten heräsin hieman huonoon oloon, enkä syönyt koko päivän aikana paljon mitään. Työpäivä ei pitänyt sisällään normaalia autoilla tai pikku-ukoilla leikkimistä, vaan kokosimme palapeliä (jossa poika oli aika hyvä) ja rakensimme ison junaradan. Tarkoituksenani oli poiketa suutarilla ja kaupassa pikkuisen kanssa, mutta koska suutarilla käynti kesti tunnin (koska annoin lapsen jäädä ihmettelemään kaikkea mahdollista), niin palasimme sieltä suoraan kotiin päästämään koululaisen sisälle. Ilokseni hollantilainen lastenvahti otti molemmat pojat mukaan hockeyhyn, joten minä pääsin nukkumaan päiväunet pian yhden jälkeen. Illan tanssitunninkin onneksi jaksoin hyvin nälästä huolimatta.

Torstaina nappasin koululta mukaan kaksi poikaa, ja ne hymynaamat saivat minutkin hyvälle päälle. Vaikka aamupäivällä olinkin syönyt melko lailla normaalisti, niin iltapäivästä iski jälleen ruokahaluttomuus, joka paheni iltaa kohden niin, että päivällisellä join vain vettä. Pojat leikkivät koko ajan kahdestaan ja perheen isä haki tarhalaisen kotiin, joten minulla oli hieman helpompaa. Sen verran osallistuin koulukavereiden touhuihin, että koristelimme yhdessä pipareita. Ja sen jälkeen oli kyllä koko keittiön lattia täynnä nonparelleja!

Torstaina illalla lähdin erääseen kahvilaan lautapeli-iltaan, jonka järjesti Language Cafessa tapaamani tyttö. Hän itse tuli myöhässä, mutta paikalle päästyäni siellä oli yksi tuttu naama, sillä kutsun oli myös saanut viime viikkoisten kotibileiden järjestäjä. Pelasin pari erää kivaa korttipeliä, Fluxxia, ja sitten yritimme ehtiä ennen kahvilan sulkeutumista pelata kierroksen venäläistä Mafiaa, mutta hieman meni häseltämiseksi sekä ajanpuutteen että sääntöjen osalta. Oli kuitenkin kiva poiketa pelailemaan ja sosialisoitumaan!

Perjantaina aamusta oli jo selvästi parempi olo. Ja sain mukavaa vaihtelua tekemisiini, kun perheen äiti pyysi minua paketoimaan lahjoja hänen työkavereilleen. Pari tuntia ainakin vietin lahjapaperien, saksien ja teipin kanssa saaden välillä apua 3-vuotiaalta, joka ajan kuluessa yhä tiiviimmin kysyi minua autoleikkeihinsä mukaan. Lopulta jätin osan lahjoista paketoimatta, jotten tympäännyttäisi häntä täysin. Lounaan jälkeen pakenimme siivoojia skeittipuistoon, jossa en ollut ennen käynyt, mutta jonka olin kuullut olevan poikien suosiossa. Hauskintahan siellä oli ehdottomasti kävellä kumppareilla pitkin poikin lätäköitä, jotka olivat sataneet yön ja aamun aikana! Itsekin nautin lätäköissä tallustamisesta. Ja hauskaa oli minulla myös, kun poika totesi yhtä syvää lätäkköä tarkastellessaan: "Minä etin kalan." :D

Ahkera apulainen. Teippiäkin kului tähän pieneen pakettiin enemmän, kuin muihin... :D

Kolmelta meidän mennä koululle isoveljeä vastaan ja jäimme koulun pihalle leikkimään. Piha on mielestäni todella mainiosti suunniteltu, koska sinne on tuotu esimerkiksi kaadettuja (ja lapsiystävälliseksi hiottuja) puunrunkoja, joita pitkin lapset saavat tasapainoilla. Kolmen vartin päästä alkoi tihuttelemaan ja lähdimme kotia kohti. Pysähdyimme kuitenkin kesken matkan leikkimään päivän aikana pudonneilla lehdillä. Kova tuuli oli saanut kadut täyttymään keltasista lehdistä ja aloimme yhdessä kasata niitä kengillä auraten ja potkien. Loppujen lopuksi leikimme kokonaisen tunnin sillä pienellä kadunpätkällä, kun hautasimme vuoronperään (ja välillä samaankin aikaan) poikia ja heittelimme lehtiä ilmaan ja toistemme päälle. Minulla ei ole ehkä vielä koskaan aiemmin ollut niin hauskaa näiden poikien kanssa! Iltaruoalla olin taas lähinnä katsojan roolissa, kun edellisten päivien vaiva iski jälleen. Syömisen jälkeen jäin vielä lasten tahdosta alas katsomaan heidän kanssaan piraatti-elokuvan, joka kruunasi hyvän päiväni. Pojat olivat niin ihania koko päivän minulle. :) Autoin vielä ennen ylöslähtemistäni nukuttamisessa lukemalla nuoremmalle kirjaa ja yllättäen joutuessani laulamaan hänen pyynnöstään jouluaiheisessa kirjassa olleen joululaulun alkua.

Mitä lienee tuolla alla? Ja mitenpäin?

Tänään on ollut vielä eilistä parempi olo; ruokakin on toistaiseksi maittanut normaaliin tapaan (vaikka niin se maittoi eilenkin alkupäivän). Aamupalan jälkeen kävin vihdosta viimein toisella zumba-tunnillani täällä ja sitouduin maksamaan pidempääkin ajanjaksoa aikomuksenani jatkaa tätä lauantaista hikijumppaa. Illalla pääsen vielä tanssimaan hieman lisää. :)

Kolmi-osainen työpäivä

Työpäiväni oli pilkottu kolmeen: aamulla tunnin verran, kun autoin aamuhommissa ja kävin tarhalla; illalla hain pojat kotiin, kuuntelin radiosta hartauden ruokaa lämmittäessäni, katselin poikien kanssa Sinterklaas-ohjelman ja teimme yhdessä kotitöitä (on se niin hauskaa, kun kysyy vain, saanko auttavan käden roskien vientiin tai tiskikoneen tyhjäämiseen, niin saa vastaukseksi innokkaan "joo"); ja illalla palasin alas päästämään äidin vielä lenkille. Koska kuuntelimme muutaman joululaulun ruoan yhteydessä, niin päähäni jäi soimaan lopuksi iltaa Sinterklaasje kom maar binnen met je knecht. Voi sitä kai huonompikin kappale päässä soida.. :D

Illalla odotellessani perheen äitiä kotiin, sattui netistä hyvä juttu silmiini: sukupuolineutraali lelukuvasto. Olen kiinnittänyt kauppojen leluostastoilla useinkin huomiota siihen, kuinka siellä on jaettu tyttöjen ja poikien lelut selvästi omiin hyllyihinsä. Silti hämmästyin, kun Hesarin sivujen videolla tyttö sanoo, ettei voisi leikkiä (poikien) Star Wars -leluilla, koska ei osaa leikkiä niillä. Nyt kun asiaa ajattelee, niin eipä minunkaan hoidokeillani ole montaa "tyttömäistä" lelua. Vauvanukella on tullut kyllä pari kertaa leikittyä silti...

Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, sitäkö joulu(n odotus) on?

Tänään piti pian koululla käynnin jälkeen sanoa heipat isoäidille; kaappeihin, parvekkeelle ja pakastimeen jäi onneksi vielä kaikennäköisiä herkkuja. :) Aamupäivä tyypilliseen tapaan leikkimistä sisällä ja lounaan jälkeen tyypilliseen tapaan viereiseen puistoon. Päivän laukaus kuului poliisiautoilla leikkiessä, kun poika tarkoitti, että vilkut menivät pois päältä: "Nyt nämä vilkut on pausella." Voi tätä nykyaikaa... :D

Iltapäivällä haettuamme isoveljen koulusta pääsimme viimein piparitaikinan kimppuun, jota isoäiti ei ehtinyt poikien kanssa viikonloppuna työstää valmiiksi pipareiksi. Eihän siinä ehtinyt kovin paljoa itse pipareita painella, kun kauli taikinaa kahdelle pojalle, siirteli pipareita pellille ja vahti uunissa paistuvia yksilöitä. Pidettyämme tauon, jonka aikana aloitin iltaruoan tekoa (isoäidin valmiista ruoista huolimatta täytyi minnun valmistaa vanhenevista aineksista kastike), sain kuitenkin yksin jatkaa paistopuuhia poikien innostuttua leikkimään. Ja kiltisti leikkivätkin; vain kerran jouduin puuttumaan kunnolla heidän halutessaan leikkiä samalla laivalla. Nappasin sitten vain pikkuveljen syliini ja toin hänet seuraamaan ja auttamaan ruuanlaitossani.

Kumpikaan pojista ei erityisemmin näyttänyt innostuvan kastikkeestani (vaikka sanoivatkin vain, että ovat ihan täynnä), mutta en jaksanut pakottaa heitä syömään sen kummemmin, sillä (jostain syystä) huonosti nukuttu yö ei ollut omiaan nostamaan fiilistäni. Ehkäpä juuri tämä väsy kasvatti minussa myös alkupäivän koti-ikävän tunteen..? Ruoan jälkeen ehdimme aloittaa piparien koristelun, ennen kuin äiti tuli kotiin. Oli hauska seurata, kuinka vanhempi veljeksistä otti mallia minun koristelemistani pipareista pariin otteeseen. Ja hauskaa on myös se, että eteisessä on tällä hetkellä porkkana kummankin pojan kengässä. Ne ovat Sinterklaasin hevosta varten, kun hän käy jättämässä pieniä lahjoja yön aikana kilteille lapsille, joita Zwarte Pietit vahtivat suomalaisten tonttujen tapaan.

Lukkojen takana viileässä

Lauantaiaamun työtunnit olivat mukavat. Lähdin yhdessä vanhemman pojan kanssa pyörillä liikkeelle kohti hänen tennistuntiaan. Nautin oikeastaan siitä, että sain kulkea ensimmäistä kertaa pyörillä kahdestaan hänen kanssansa, sillä hän osaa ajaa hyvin pyöräteillä ja näyttää kädelläänkin kääntymisen merkin. Vaikka olin saanut ohjeita siitä, missäpäin harjoitukset pidetään, niin tarkasta talosta saatika ovesta minulla ei ollut aavistustakaan. Annoin siis loppumatkasta pojan kulkea edellä ja seurasin vain perässä luottaen häneen, ja pääsimme hyvin perille ja vieläpä hyvissä ajoin. Nyt on nähty hockeyn lisäksi toinenkin harrastus! Odottelutuntiani ilahdutti hoidokkini seuraamisen lisäksi erään äidin 2-vuotiaat kaksoset, joilla riitti riemua pelkästä pallojen heittelystä ja niiden hakemisesta. :)

Kotona saimme lounaan ja minä söin porkkana- ja kaalilaatikoita (kyllä, pidin molemmista, niin kummallista kuin se onkin!), minkä jälkeen viikon työni olivat ohitse. Lähdin käymään lauantaimarkkinoilla ja kaupassa, mutta epäonnisesti unohdin ottaa avaimet mukaani. Ensimmäistä kertaa kävi näin, eikä kukaan edes ollut kotona avaamassa ovea. Tein sitten pyörällä pienen lenkin, jonka jälkeen lähdin ratikalla käymään keskustassa katsomassa sinne pystytettyjä joulukojuja. Suklaavohvelit sun muut näyttivät todella herkullisilta, mutta onnistuin kulkemaan koko kadun läpi ostamatta yhdestäkään kojusta mitään. Tultuani takaisin kotiin (noin 2 tuntia sen jälkeen, kun palasin ensimmäisen kerran kaupasta ja totesin talon olevan tyhjä) ei kukaan ollut vieläkään palannut sinne. Päätin katsastaa läheiset leikkipuistot siltä varalta, että pojat lähtivät hollantilaisen lapsenvahdin kanssa johonkin niistä, jotta saisin avaimen tältä. Onnekseni minua vastaan tuli pian perheen isoäiti kauppakassien kanssa. Liityin hänen seuraansa ja pääsin viimein sisälle kylmästä ulkoilmasta. En taida toista kertaa (ainakaan vähään aikaan) unohtaa ottaa avaimia mukaan!

Iltaruoalla söin raakaa tomaattia, kun isoäiti antoi pojille vihanneksia ja totesi: "Annenkin täytyy syödä yksi tomaatti" antaen samalla minulle siivun. Ei kai siinä muuta kuin tomaatti palasiksi ja palloperunoiden ja itsetehtyjen kalapuikkojen mukana suuhun. Päivällisen jälkeen lähdin kotibileisiin, jonne olin saanut kutsun yhdeltä niistä, joiden kanssa kävin keilaamassa viime kuussa. Eli taas päädyin jonnekin täysin vieraiden ihmisten keskelle, mutta se taitaa olla ainoa tapa saada kontakteja uudessa paikassa. Rupattelin eri ihmisten kanssa ja sain erään mukavan ranskalaisen tytön numeron, joten saatamme tavata uudelleenkin. :)

Eilen auringonlasku värjäsi hienosti pilvet.

Tänään ei oikeastaan muuta mainitsemisen arvoista tapahtunut kuin, että aamupalalle mennessäni isoäiti oli leipomassa karjalanpiirakoita ja pöydällä odotti myös eilen tehty piparitaikina. Oi, ihanuutta!

Menossa ja Nemossa

Keskiviikkona mennessä alkuillasta alas pääsin todistamaan poikien osallistumista pizzan tekoon. Oli se niin suloista katsella, kun 3- ja 5-vuotiaat lapset kaulivat omia pizzapohjiaan! :)

Eilen oli pakko ottaa kahden liian vähäisillä unilla levätyn yön jälkeen parin tunnin päiväunet poikien ollessa koulussa ja tarhassa. Sain nauttia omasta ajasta normaalia torstaita pidempään isoveljen mentyä suoraan koulusta kaverille leikkimään, ja kävinkin mm. läheisessä puistossa lueskelemassa. Kylmä tuuli kuitenkin pakotti kauniista auringonpaisteesta huolimatta nousemaan reilun puolen tunnin istumisen jälkeen. Viiden jälkeen hain pojat kotiin, ja syötyämme iltaruoan lähdin katselemaan paikallisia "joulukadun avajaisia" kuninkaanpalatsin aukiolle. Oli kyllä melkoinen show jättimäisine kaasupalloineen ja mahtipontisine musiikkeineen! Moista ei ole tullut Suomessa nähtyä. (Minulta ei kannata kuitenkaa kysyä, mistä leijailevat päät ynnä muut juontavat juurensa.)

Kylmästä säästä kotiin pyöräiltyäni laittauduin ja menin tanssikaverini kanssa Salsa Partyyn (eri paikka kuin aiemmin) testaamaan harjoittelujen tuloksia. Tanssiminen vain on niin hauskaa! Ilta hieman venyi ja yöunet jäivät edellisiä öitäkin vähäisemmiksi. Onneksi tämänpäiväinen pitkä työpäivä piti sisällään menoa ja Nemoa niin paljon, etten ehtinyt pahemmin väsystä kärsiä muuta kuin lounasta syödessämme. Aamulla siis vein pojat (molemmat, sillä koulusta oli taas jostakin syystä vapaata) leikkipuistoon, missä tuli oltua kaksi tuntia. Ensin kaivoimme tunneileita hiekkalaatikolla ja toisen tunnin suurin riemu löytyi keinuista. Otan aina ihan turhaan kirjan mukaan puistoon; en ikinä vain istu penkillä ja seuraa poikien touhuja, vaan päädyn syystä tai toisesta niihin mukaan... :D

Kävimme välillä nauttimassa isoäidin valmistamia kaalikääryleitä lounaaksi (pidin niistä yllättävän paljon) ja lähdimme sitten rattaiden kera ratikalla keskusasemalle, mistä kävelimme tiedekeskus Nemoon. Se on aivan huisi paikka, josta innostuu isompikin lapsi, minusta ja pojista puhumattakaan! :D Melkein kaikki siellä on kosketeltavaa ja kokeiltavaa aina isoista saippuakuplista "vedenpuhdistamoon" ja kosketusnäyttö-peleihin. Ainoa pettymys reissulla oli kahdesti housuihinsa pissannut poika, joka muutoin osaa vähitellen kertoa vessahädästänsä aika hyvin. Kotiinkin ehdimme juuri ajoissa ennen Sinterklaas-ohjelmaa, joka on tullut sunnuntaisesta Sinterklaas-tapahtumasta lähtien joka päivä kello 18 televisiosta.

Kahdestaan isoäidin kanssa

Eilinen meni aika tavalliseen tiistain tapaan poikien ollessa pitkät päivät pois kotoa. Perheen äiti lähti aamupäivästä loppuviikoksi reissuun ja, koska isä lähti jo maanantaina, niin jäimme kahdestaan isoäidin kanssa vastuuseen pojista. (Isä kyllä käy yhden yön nukkumassa kotona välissä, mutta on muutoin äidin tavoin koko viikon pois.) Onneksi isoäiti on täällä! Hän hoitaa ruoanlaiton ja ainakin eilen hoitui myös nukuttaminen, kun olin auttanut vielä iltahommien kanssa. Katselin taas eilen niin hyvillä mielin lounaslautastani, kun lämmitin isoäidin ruokia edellisiltä päiviltä. Niitä tulee ikävä hänen palatessaan Suomeen ensi viikolla!

Hauskana yksityiskohtana eiliseltä jäi mieleen vanhemman pojan kommentti, kun ojensin kuoritun ja paloitellun omenan hänelle ja sanoin "ole hyvä". Vastaukseksi sain spontaanin "ou jea". :D Ja roskien ulosviennissä sain tällä kertaa apua nuoremmalta veljekseltä, kun hän vei pahvilaatikot minun kantaessani painavat jätesäkit. Myöhäisillasta poikkesin ulkona pyöräillen kahvilaan, jonne olimme sopineet tapaamisen sen miehen kanssa, jonka kanssa pääsin testaamaan tanssilattiaa ensimmäisessä Salsa Partyssani. Vaikka en nyt ehkä varsinaisesti kaverikseni vielä määrittelisi, niin oli kiva rupatella jonkun au pair -perheen ulkopuolisen kanssa. Tuntuu, että on edes jotakin sosiaalista elämää täälläkin. Eivätkä yöksi luvatut syksyn ensimmäiset pakkasetkaan pahasti haitanneet takaisin tullessa.

Tänään tuli käytyä aamusta koululla, ja ensimmäistä kertaa astuin luokkahuoneeseenkin sisälle, sillä olimme niin aikaisessa, ettei paikalla ollut kun vasta yksi lapsi ennen meitä. Mukavalta paikalta se näytti viettää päivää, kun kerran täytyy lähes joka arkipäivä olla koulussa 6,5 tuntia. Kotona odotti tavalliseen tapaan leikit ja pieni reissu ulkona käydessämme suutarilla pikkumiehen kanssa. Isoäiti ilokseni otti hockey-reissun tehtäväkseen napaten molemmat pojat mukaansa. Minulla on siis hieman omaa aikaa kerätä huonosti nukutun yön jälkeen voimia, ennen kuin palaan jossakin välissä alakertaan auttelemaan ja lähden tanssitunnille. Voisin vaikka soitella pianoakin, sillä naapurin mummokin lähti eilen reissun päälle ja antoi luvan mennä pimputtelemaan. :)

Leikkimistä ja taiteilua

Aamulla juotuani taas pari kuppia teetä liioitellun rauhallisesti siirryin leikkimään kotiin jääneen pojan kanssa. Yllättäen se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin viime viikolla. Hauskimman kommentin kuulin, kun minun pikku-ukkoni halusi pois ritarilinnasta, jonka "portti oli kiinni". Leikkitoverini tokaisi: "Ei, kun sen pitää maksaa ensin." Vähän kuin sisäänpääsymaksu, mutta laskutetaan ulos lähtiessä. :D Leikki pyöri pitkään pahvitalon ympärillä, missä pikku-ukot vaihtuivat pehmoleluihin, ja sitten leikkiminen vaihtui liiduilla piirtelyyn. Sitä en muistakaan harrastaneeni täällä sitten tutustumisviikkoni! Hauskinta tuntui silti olevan kaikkien piirustusten sotkeminen käsillä...

Lounaan jälkeen lähdimme käymään kaupoilla, vaikka lapsi halusikin jäädä kotiin kuultuaan, ettei isoäiti lähde minnekään. Rattaitakin tuli kinuttua hetken aikaa, mutta lopulta koko reissu sujui hyvin pyörällä. Lämpötilaksi oli ennustettu vain +5, joten laitoin ensimmäistä kertaa korvaläpät päähäni ja pojallekin otettiin pipo. Haettuani koululaisen kotiin tein uuden reissun postiin ja kävin vilkaisemassa, josko Blokkerissa olisi ollut foliosta tehtyjä uunivuokia isoäidin porkkanalaatikolla, mutta eipä niitä ollut sielläkään. Kotiin palattuani askartelimme yhdessä isoveljen kanssa uuden kalenterin poikien huoneen seinälle. Lentokoneita tuli piirrettyä monta kappaletta molempien vanhempien reissatessa tehokkaasti tällä viikolla. (Eipä sen väliä, vaikka yksi kone onkin väärän päivän kohdalla..) Vanhan kalenterin sainkin ottaa pois täynnä ompputarroja. Kävimme tänään yhdessä hakemassa nuoremman veljeksen kanssa kaivatun supermies-asun takaisin leikkikäyttöön; isoveljelle taidamme huomenna noutaa palkinnoksi jonkin lelun omppujen keräämisestä. :)

Loput työpäivästäni menikin sitten eläinleikkiin yhdessä kummankin lapsen kanssa. Isoveli halusi olla enimmän aikaa vauvakissa (jotta sai minulta eli äitikissalta paljon hellää huomiota) ja pikkuveli vaihteli joskus kolmestikin yhden minuutin aikana esittämäänsä hahmoa aina isäkissasta tuhmaan kuningasleijonaan. Uusina eläiminä tänään pojat olivat etanoita, joita minä kissana yritin napata aina heidän tullessaan kuoresta (peiton alta) ulos. Iltaruoka toi mukanaan vielä yllätyksen päivääni: isoäidin tekemän porkkanalaatikko oli suorastaan hyvää! En ole ikinä ennen välittänyt kyseisestä ruoasta, mutta tänään otin sitä maistamisen jälkeen lisää kahdestikin. Resepti on pakko kysyä!

Näin hienoja koulutöitä tuli tänään repussa mukana kotiin. On se niin yllätävää, mihin 5-vuotias pystyy, sillä tehtävämonisteissakin näkyy päällimmäisenä paperi, jossa pitää yhdistää keskenään rimmaavat asiat toisiinsa!

Sinterklaas-kulkue

Koko viikon on kestänyt tämä puolikipeä olo; väsyttää ja välillä särkee päätä. Eilen aamullakin nukuttuani lähes kymmenen tuntia olisin halunnut vain jäädä sänkyyn makoilemaan koko päiväksi. Vääntäydyin kuitenkin 1,5 tunnin kuluttua ylös, lähdin käymään lauantaimarkkinoilla ostamassa hieman kuivattuja mangoja sekä karpaloita ja jatkoin pyörällä Länsi-Amsterdamiin. Sieltä löysin puiston, jossa on frisbee golf -rata. Nyt kun vain omistaisi niitä kiekkoja... Huomasin myös kivannäköisen puun, johon saattoi kiivetä suhteellisen helposti ainakin muutaman oksan verran. Siinä kiivetessä huomasin oloni piristyvän ja jäinkin puuhun toviksi maistelemaan mangonsiivuja ja salakuvaamaan vähän matkan päähän ilmestynyttä pupujussia. Ehdottomasti yksi parhoista tavoista viettää lauantaipäivää itsekseen!

Pyörämatkalla takaisin kotiin pysähdyin aukiolle, jolta kuulin musiikkia. Mustaksi maalatut ja hauskoihin vaatteisiin pukeutuneet ihmiset lauloivat ja pitivät pientä teatteria. Yleisön seassa kiersi muutama seurueen jäsen jakelemassa (enimmäkseen lapsille) pieniä keksejä. Minäkin sain muutaman. :) Tempaus liittyi tämänpäiväiseen Sinterklaasin (vähän kuin joulupukki) tuloon, sen enempää en tiedä. Loppupäivä menikin aika lailla television äärellä.

Tälle päivälle minulle ei ollut suunnitelmia, mutta aamiaiselle mennessäni kuulin perheen isän lähteneen poikien kanssa katsomaan Sinterklaasia. Katsastin pikaisesti tapahtuman aikataulun, ja sunnuntaisaarnan ja eväiden tekemisen jälkeen suuntasin ratikalle. Pian selvisi, ettei ratikka kulkenut tavallista reittiään, ja olisihan se pitänyt ennalta arvatakin, kun kerran kulkureitin varrella sattui olemaan tämä tapahtuma. En silti tajunnut tapahtuman suuruutta, ennenkuin pääsin puolen tunnin kävelemisen jälkeen Dam-aukiolle. Aidatun alueen ympärillä oli joka puolella ihmismassaa ja aitojen sisällä oli soittava orkesteri, yleisölle keksejä jakavia ja musiikin tahdissa pomppivia eilen näkemiäni mustaksi maalattuja ihmisiä, televisiokameroita ja kaksi höpisevää juontajaa. Lopulta itse Sinterklaas saapui myös paikalle.

Dam-aukiolta Sinterklaas jatkoi hevosineen matkaa pitkässä karnevaalikulkueessa. Välillä kulkuetta seuratessani tuli mieleen penkkarit, joskin karkkien sijaan lapset keräsivät hattuihinsa ja pussukoihinsa keksejä. Ja kulkuetta katselevia ihmisiä riitti! Katselin vielä pirteää menoa ja meininkiä Leidsepleinilla, mistä suuntasin lopulta kotiin oltuani liikkeellä yllättävät neljä tuntia. Iltaruoalla sain nauttia toista iltaa peräkkäin palloperunoista, mutta eilisen vasikanleikkeen (ja aivan mahtavan kastikkeen!) tilalla oli perhosleikkeitä porsaasta. Tekisi kyllä aina mieli syödä enemmän kuin vatsa vetäisi. :D

Välillä tuli mieleen vappukulkue kaikkien härveleiden takia.

Päivän saaliini. Voitte vaan kuvitella sitä määrää, jonka lapset saivat! :D

Laskelmieni mukaan tämän päivän jälkeen on takana 3/4 syksystä Amsterdamissa. Enää reilu kuukausi, niin pääsen käymään Suomessa!

Puistoilua

Pitkitin aamulla leikkiinmenoa hörppimällä toisen kupillisen teetä ja juttelemalla isoäidin kanssa. (Tajusin, että minullahan olisi arkisin vaikka kuinka paljon "omaa aikaa", jos en vain menisi aina lasten leikkeihin. Mutta eihän sitä voi olla niihin menemättä, kun pojat niin innolla pyytävät aina mukaan, ja koska se on helpoin tapa pitää tilanne hallinnassakin.) Yhdeksän jälkeen kuitenkin löysin itseni taas pikkuautot ym. käsissäni. Leikkiminen muuttui ajan kuluessa mukavammaksi ja suorastaan nautin siitä, kun pääsin jahtaamaan rekka-autolla leikkivää poikaa Cookie Monsterin kanssa ympäri asuntoa. Nauravan lapsen kasvot ovat niin ihanat ja palkitsevat!

Lounaan jälkeen lähdimme hoidokkini kanssa käymään vaatepesulalla ja menomatkaan meni yllättävän paljon aikaa mm. pysähtyessämme puluja täynnä olevan nurmikon kohdalla, jotta energinen 3-vuotias pääsi hieman juoksemaan. ;) Kotimatkalla jäimme lapsen toiveesta leikkipuistoon, jossa en ollut itse ennen ikinä käynytkään. Vihreitä kumpareita oli ilmeisesti kiva juosta ympäriinsä ja juoksemisen lisäksi niitä oli hauska kieriä sekä alamäkeen että (yllätyksekseni) myös ylämäkeen. Tasapainoilu-tolpatkin olivat veikeä kapistus, jota puistokäynnillämme ihailin kasvattajan näkökulmasta. Kiipeilytelineiden (tai vastaavien) pääty jäi vielä kokeilematta, kun lähdimme käymään kotona ennen siivoojien saapumista. Kotimatkalla jäimme kahdesti puoliväliin autotien ylitystä, vaikka kävelijöille paloivat vihreät liikennevalot. Lapsukainen halusi välttämättä painaa nappulaa, joten kiirettä kun ei ollut, niin jäimme odottelemaan hieman hölmösti punaisia valoja. :D

Kypärä paljastaa piilossa olevan. :D

Kun siivoojat tulivat, lähdimme eväiden kanssa toiseen leikkipuistoon. Otin pitkästä aikaa fribeet mukaan, ja lähinnä niillä sitten tulikin vain leikittyä keinuvan krokotiilin lisäksi. Vajaan tunnin jälkeen seuraamme liittyi myös isoäiti koululaisen kera, mutta uuden leikkitoverin saapuminen ei vähentänyt mukanaolon tarvetta minun osaltani. Krokotiilillä oli selvästi hauskinta kiikkua niin, että ängimme kaikki kolme sen kyytiin, ja frisbeetäkin pojat halusivat enimmän aikaa heittää minulle. Loppuvaiheilla nuorempi onneksi heitteli omaansa vain itselleen, joten sain keskittyä hetkeksi vain isoveljeen. Pian lähdimmekin isoäidin perässä kotiin, missä pienen touhuilun jälkeen päätin aloittaa viikonloppuni puoli viiden paikkeilla. Illalla vielä sain vanhemmasta pojasta apulaisen roskien ulosvientiin, minkä jälkeen laitoimme kummallekin lapselle viikon viidennen ompputarran kalenteriin. :) Voipi olla, että tämän viikon jälkeen saavat pojat valita joitakin poisvietyjä leluja takaisin. Näin siis, mikäli täyteen tulee seitsemän tarran sarja viikolle.

Tänään piti vähän kokeilla ajaa ohjaustanko väärinpäin. :D

Väsy vain jatkuu...

Eilen illalla mennessäni syömään päivällistä oli alhaalla kaksi siivouksesta innotunutta poikaa. Hauska se oli isoäidin kanssa seurata, kun isoveli pyyhki kaikki keittiön laatikoiden kahvatkin! Ja tanssitunnilla oli käsittelyssä erittäin kivat liikesarjat. Eli ilta oli hyvä!

Aamu tänään sujui rauhallisesti ja päivällä tuli taas reenailtua tanssikoreografeja. Haettuani koululaisen lajittelimme yhdessä pyykit ja sitten oli leikin aika. Oli sitten vaivalloista taas olla yhtään innostunut pikkuautoilla ja -ukoilla meuhkaamisesta, mutta pääsinpä ainakin todistamaan pojan kekseliäisyyttä. Ensin lentokoneena toiminut iso laatikon kansi oli silta, jota pitkin autot kivasti liukuivat. Kun sitten silta siirrettiin sohvalle, jossa se ylettyi aluksi juuri ja juuri kuilun yli, keksi neuvokas 5-vuotais koota sen alle tyynyjä, ettei se romahtaisi niin helposti.

Lähtiessäni alhaalta kuuden jälkeen tuntui, että olisin valmis vaikka yöunille, kun en nokosiakaan tullut tänään ottaneeksi. Ei silti ehkä paras idea mennä niin aikaisin petiin, joten vähän aikaa koitan vielä sinnitellä vaikka kirjaa lukemalla...

Uniongelmia

Eilinen oli muutoin hyvin tavallinen tiistai, mutta päivällä otin kolmen tunnin nokoset. (Osa ajasta meni nukahtamiseen, mutta yllätyin silti, kuinka paljon kello oli herättyäni.) Ja poikia hakiessani toin ensin tarhalaisen kotiin saakka ennen kuin hain toisen, sillä tarhasta saatu pussi oli niin mielenkiintoinen, että hoidokkini rutisti sitä koko matkan, mikä tarkoitti kävelemistä hänen tahtiinsa minun kantaessani steppiä. Iltapäiväkerholle mennessäni sain takapihalla hieman siristää silmiäni erottaakseni oikean pojan; monilla lapsilla oli koko naaman peittävä kasvomaalaus, eikä ulkovalojakaan ollut liikaa.. Oikea lapsi sieltä kuitenkin mukaan tarttui; viimeistään suomenkielen taito paljasti. :D

Oliko sitten päiväunista kiinni vai mistä lie, mutta heräsin viime yönä kahdesti ja oli vaikea saada uudestaan unenpäästä kiinni. Ja tästä johtuen olin taas tänään päiväunien kaipuussa. Käytyämme isoäidin kanssa kaupassa ja poikettuamme kahdestaan lapsen kanssa puistossa siirryinkin lounaan jälkeen yläkertaan ja pian pistin pitkäkseni. Tällä kertaa päätin olla fiksu ja laitoin herätyksen soimaan reilun tunnin päähän, jos vaikka ensi yönä saisin nukuttua paremmin.

Nyt kertailemaan edellisten viikkojen tanssikoreografioita ennen tämäniltaista tuntia!

Sint Maarten Feest

Aamulla vein vanhemman pojan kouluun vanhempien lähdettyä aikaisin töihin ja isoäidin jäädessä kotiin pikkuveljen kanssa. Aamupäivä meni kotiaskareisiin (ja tiskikoneen tyhjäämiseen ja täyttöön sain taas apua pieneltä ompputarran metsästäjältä) ja lounaan (joka oli kerrankin kunnon lounas) jälkeen lähdimme pojan kanssa puistoon. Valomiekoilla (a.k.a. pehmo-pesäpallomailoilla) ja tennismailoilla leikkiminen ei tuntunut pitkään kiinnostavan, joten pelkäsin puolen tunnin kohdalla, ettemme viivy siellä enää kauaa. Puiston autoon piirtäminen, pikkupallon puskiin ja kivetykselle heittely sekä ötököiden ihmettely kuitenkin venyttivät ulkonaoloa niin kauan, että minä aloin jo palella, vaikka vaihdoin eilen talvitakkiin. Vajaan parin tunnin kohdalla ehdotin kotiinlähtöä, vaikka pikkuinen olisi sinne varmasti vielä jäänyt mielellään pidemmäksikin aikaa.
 

Kotona hörpin kaakaota ja yritin vältellä leikkiin menemistä, sillä tänään en löytänyt halua mennä mukaan poikien leikkeihin. (Toivottavasti en tule kipeäksi, sillä melkein yhdeksän tunnin yöunien jälkeenkin oli vaikea herätä.) Sen sijaan oli hauska seurata, kun 3-vuotias halusi pyyhkiä ruokapöydän ja jossakin vaiheessa keksi rutistaa rätistä ylimääriset vedet pöydälle lammikoiksi ja pyyhki ne saman tein samalla rätillä pois. Ja sitten sama uudestaan ja uudestaan. :D Vaikkei leikkiminen kovinkaan innostanut tänään, niin junaradan rakentaminen oli kuitenkin mukavaa. Koululaisen kotiuduttua radalla leikkiminen ei silti jaksanut paljoa kiinnostaa, mutta siitä huolimatta sinnittelin leikissä siihen asti, että isoäiti kutstui pojat syömään ja minä lähdin käymään kaupassa hankkimassa pyörälamppuja poikien kalalamppujen sisälle. Tänään siis oli Sint Maarten -juhla, jossa lapset halloweenin tapaan kiertävät keräämässä karkkia, mutta tällä kertaa lamppu kädessä ja ilman kostyymia. Koulussa oltiin tehty kalanmuotoiset lamput, joten isoäiti askarteli pienemmällekin hoidokilleni kalanmallisen kehikon valon ympärille. Poikkesin itsekin kuuden maissa ulkona sen verran, että näin pari ovella laulavaa seuruetta lamppujen kera.

Turistimainen olo Saksassa ja Amsterdamissa

Torstaina tuli vastaan tilanne, jolloin olisin oikeasti toivonut, että leikiessä olisi ollut enemmän aikaa. Haettuani koululaisen kotiin ja tehtyämme kotitöitä keksin, että olemme piraatteja. Huivit ja hatut päähän ja merille aarteita etsimään! Kuitenkin vajaan puolen tunnin päästä täytyi jo hakea pikkuveli kotiin. Matkalla tarhalle pääsin ihmettelemään pojan kiinnostusta ja osaamista matematiikassa. Ensin hän kyseli minulta laskutoimituksia: 500+500, 5000+5000+5000, 15000+15000... Sitten sain minä vuorostani kysellä, ja ilman ongelmia ja lyhyessä ajassa löytyi vastaus mm. seuraaviin kysymyksiin: 3+3, 10+5, 5-2. Siis miinuslaskutkin ovat jo hallinnassa tällä 5-vuotiaalla!

Iltaruoan jälkeen lähdimme perheen isän sekä poikien kanssa lentokentälle. Autosta noustuani tajusin, että en ollut tallentanut kummankaan kaverini puhelinnumeroa au pair -kännykkääni ja oma puhelimeni oli jäänyt kotiin. Kun heitä ei näkynyt portin luona, päätin soittaa siskolleni ja pyytää häntä lähettämään yhteisen ystävämme numeron minulle tekstiviestinä. Näin sain viimein löydettyä kentältä vieraani. Kaupunkiin päästyämme kävimme syömässä ja hakemassa heille avaimen botelliin, jossa he yöpyivät ensimmäisen yönsä. Vene-hostellin omistaja oli erittäinen pirteä ja hauska tapaus. Kun olimme tekemässä lähtöä ja toinen ystävistäni veti pipon päähänsä, totesi botellin omistaja: "Emme ole Siperiassa, vaan Amsterdamissa." Taskusta vedetyt hanskat siihen päälle saivat hänen silmänsä laajenemaan entisestään. Täällä ei siis käsineitä käytetä lähestulkoon ollenkaan. Olen viimeisen kahden viikon aikana varmaan kolminkertaistanut näkemieni hanskojen määrän kaduilla, mutta silti yhteismäärä jää alle kahdenkymmenen... Sen kummempaa ei enää torstaina tapahtunut. Mitä nyt sain kuluneen päivän tavoin edelleen illalla kuunnella päässäni soivaa hollanninkielistä Maija Mehiläinen -televisio-ohjelma alkutunnusmusiikkia.

Perjantaina työpäiväni piti sisällään vain kauppareissun nuoremman pojan kanssa sekä vaatepesulassa käynnin. Kauppareissulle lähtö oli kyllä poikkeuksellisen hankalaa. Kun olin viimeinkin saanut pojan ulkovaatteet päällä ovesta ulos, hän sanoi, ettei lähde, jollei rattaita oteta mukaan. Minähän en moiseen suostunut, joten kävelin käsi kädessä itkevän ja isäänsä huutavan lapsen kanssa kaupalle. Perille päästyä poika onneksi rauhoittui ja takaisintulo tapahtuikin jo hymysuin. Kiersimme vähän lisälenkkiä pankin kautta, sillä halusin nostaa rahaa ja unohdin tehdä sen kaupassa. Tämä lisälenkki osoittautuikin hyväksi, koska puistoalueella oli suuri määrä puluja, joita lapsi jaksoi jahdata niin kauan, että joka ikinen niistä lensi pois, eikä enää palannut nokkimaan maasta ruokaa. Juokseminen luonnistui siis ilman puistossakäyntiäkin.

Puolen päivän maissa pääsin ratikalla Amsterdamin keskustaan ystävieni luokse, ja jatkoimme pian kolmistaan matkaa junalla kohti Saksaa. Monen tunnin ja monen vaihdon jälkeen astuimme viimein junasta ulos Dortmundissa, jossa ensin kävimme jättämässä ylimääräiset tavarat hotelliin. Ja millaiseen hotelliin! Paikka oli hulppea kuin kuninkaan palatsi aulan portaikkoa, oleskelutiloja ja huoneemme verhoja myöten! Kun tästä kaikesta jouduin maksamaan alle 30 euroa omalta osaltani, niin ei siinä paljoa haitannut ottaa lisäksi lähes kympin aamupalaa lisäkustannukseksi. Hotellilta jatkoimme kauppakeskuksen ruokakioskien kautta Westfalenhalleniin, jossa esiintyi Cirque du Soleil -sirkus Quidam-esityksensä kanssa. Oli mahtava show!



Seuraavana päivänä emme jaksaneet alkaa kiertelemään paikallisia nähtävyyksiä, vaan suuntasimme runsaan aamiaisemme jälkeen kirkkojen ja siivekkäiden sarvikuonojen määrää ihmetellen takaisin Amsterdamiin. Koska nettiin pääsemisen kanssa oli ongelmia, eivätkä ystäväni voineet varata yöpymispaikkaa, ehdotin, että he voivat nukkua minun huoneessani. Ystävällisesti perhekin hyväksyi tämän ennaltavaroittamattoman suunnitelman, joten jätimme tavarat meille ja kävelimme sateen läpi japanilaiseen ravintolaan illalliselle. Yakitorit sitten ovat hyviä! Loppuilta meni Rummikubia pelatessa, kunhan olin ensikertalaisille säännöt selittänyt.

Kuvassa keskellä Anne Frankin talo.

Tänään jäi aamupala väliin, kun lähdimme melkein heti kävelemään keskustaan, missä pistäydyimme samantein lounaalle. Kunnon pasta-annos antoi puhtia päivän alkuun! Jatkoimme pitkin ostoskatuja, mistä minullekin tarttui mukaan pari tuotetta, ja päädyimme lopulta jäätelökioskin kautta kanaaliajelulle. Kun katselin Amsterdamin taloja alhaalta veneestä käsin, tunsin ehkä ensimmäistä kertaa täällä itseni turistiksi. Oli jotenkin samalla hyvin rauhallinen ja mukava olo ja tuntuu, että saatan mennä joku vapaapäivä hieman pidemmällekin ajelulle keskustan vesistöjä pitkin. Sitten olikin jo aika saattaa ystävät junalle, joka meni lentokentälle, ja palata yksin ratikalla kotiin kokemuksista kirjoittamaan.

Pientä vaihtelevuutta arjessa

Koin yllätyksen eilen aamulla kahdeksalta alas mennessäni. Nuorempi veljeksistä oli kuulemma vielä nukkumassa. Kävin hakemassa hänet aamupalalle vasta lähempänä puolta yhdeksää, vaikka tiesinkin sen tarkoittavan luultavaa tarhasta myöhästymistä (koska siellä olisi tarkoitus olla yhdeksään mennessä). En kuitenkaan halunnut kiirehtiä, vaan annoin pojan lähteäkin steppinsä sijasta polkupyörällään. Se ei ehkä ollut paras ratkaisu, sillä matka kesti tuplasti sen mitä normaalisti, ja se yhdistettynä yhdeksän jälkeen tapahtuneeseen kotoa lähtöön tarkoitti puolta tuntia normaalia lyhyempää vapaa-aikaa minulle. Tarhamatkan aikana minua ilahdutti pojan tiedonhalu; hän kysyi lentävää lokkia osoittaessaan: "Mitä se sanoo?" On hauska yrittää matkia välillä eläinten ja muiden ääniä, kuten pääsin eilen kertomaan myös helikopterin äänen. :D

Vapaa-aikanani keskityin ensimmäistä kertaa tänne tultuani kunnolla jonglööripalloihini. Teki hyvää saada taas vähän tuntumaa niihin! Ehkä vielä innostun opettelemaan uusia temppuja. Lisäksi tulin päivän aikana viimeinkin siivonneeksi poikien askartelu- ja pelikaapin. Enää ei tarvitse pelätä, että puolet sisällöstä romahtaa syliin, kun yrittää ottaa jonkin tehtävävihkon esiin!

Poikkeuksellisesti en joutunut itse hakemaan poikia kotiin perheen isän tultua töistä aikaisin. (Hän kuitenkin lähti vielä dinnerille, joten jäin yhä alas.) Illalla kurpitsakeittoa ja juusto-tortilloja syödessämme oli hauska keskutella vanhemman pojan kanssa eri kulkuneuvojen nopeuksista. Hänen oli vaikea mieltää, että lentokone on ambulanssia nopeampi, koska se näyttää lentävän taivaalla suhteellisen hitaasti. Isän lähdettyä sain nauttia poikien sirkusesityksestä. Oli mukava seurata vanhemman motorisia kykyjä hänen pomputtaessaan ilmapalloa päällänsä tai heittäessään minun jonglööripalloni ilmaan ja yrittäessä ottaa niistä mahdollisimman monta kiinni. Saatuani vapautuksen kävin skypessä keskustelun, joka nosti pari päivää alhaalla olleen mielialani takaisin ennalleen. :)

Tavallisesta poiketen vein tänään koululaisen kouluun aamulla. Sen jälkeen minua odotti kotona poika, joka halusi heti ompputarran kalenteriin, joten täytimme tiskikoneen yhdessä. (On kyllä yllättävän tehokas idea nuo tarrat!) Myöhemminkin päivällä hän oma-aloitteisesti halusi tyhjentää tiskikoneen kanssani ja kysyi sen jälkeen ompputarraa. Kävin vain näyttämässä, että hän on jo tälle päivälle saanut, enkä antanut toista. Ja aamulla joku kaipasi ensimmäistä kertaa pois viemiäni leluja/tavaroita, kun supermiehen puku olikin yön aikana kadonnut... Puistossa ollessamme jäivät tennis- ja pesismailat pussiin innostuttuamme piirtelemään märillä tikuilla puiston autoon kuvia. Pääsin myös nauramaan spontaanisti, kun hoidokkini keksi nousta seisomaan puiston pyörivän laitteen päälle. Ottaen minusta tukea toisella kädellä hän otti askeleita laitteen luistaessaan hänen altaan ja koko tapahtuman muistuttaessa juoksumatolla juoksemista. Mahtavaa seurattavaa! Kuten oli myös allaolevan videon tilanne.

Mainitsen vielä pari asiaa kauppareissultamme. Tietä ylittäessämme kalliin näköinen auto pysähtyi päästämään meidät ensin. Pian poika kääntyi ympäri ja sanoi auton olevan Porsche. Sitten hän osoitti kadun varteen pysäköityä autoa ja totesi, että siellä oli toinen. Ja Porscheltahan se jälkimmäinen ainakin näytti. Kovaa yleistietoa 3-vuotiaalta! Toisen mieleenpainuneen lausahduksen kuulin ulkoportaiden alapäässä. Portaiden vieressä on kaksi samanlaista ruukkukasvia, joista toinen on täynnä lehtiä ja toinen on hieman kärsineen näköinen ja pudottanut suurimman osan lehdistään. Pohdimme, kenen ne ovat. Lopulta poika sanoi ensin paremmassa kunnossa olevaa osoittaen: "Tää on meidän.." ja jatkoi osoittaen toista: ".. ja tää naapurin." :D

Tänään alkaa Salsa Semi 3 -kurssi, eli tanssitunnilla on tiedossa oletettavasti astetta haastavampia juttuja kuin edellisinä viikkoina. Saapi nähdä, miten pysyy tämä tyttö perässä. Huomistakin odotan jo innolla, sillä Amsterdamiin laskeutuu illalla kuuden jälkeen lentokone, jonka kyydissä on sekä perheen isoäiti että kaksi minun kaveriani!

Sateiden ja ajatusten täyteisiä päiviä

Eipä ollut lauantainen afrikkalaisen musiikin ilta kovin afrikkalaista... Mutta en valita, sillä illan hollantilaiset artistit olivat ehdottomasti parasta musiikkia, mitä kyseisessä kahvilassa olen kuullut.

Eilinen meni lähinnä sisällä oleskellessa, kun satoi lähes jatkuvalla syötöllä. Rakeitakin tuli. Kun huomasin pilvien seassa pienen raon ja sateen taukoavan, poikkesin pikkuisella lenkillä, jolta ehdin parahiksi kotiin juuri ennen sateen alkamista uudestaan. Illalla nukkumaan mennessä ajatukset alkoivat pyöriä, sekä mukavissa että ei-niin-mukavissa asioissa, minkä takia kesti yli kaksi tuntia ennen kuin sain unen päästä kiinni.

Heräsin aamulla edelleen epämukavassa olossa johtuen eilisen ajatuksista sekä vajaista yöunista. Onneksi hoidokkini kanssa touhuaminen ja kotityöt antoivat muuta ajateltavaa. Poikkeuksellisesti pelasimme Wiillä, ja suurimman kiinnostuksen pojassa herätti Wii Sportsin golf-peli. Ihan oikeasti 3-vuotias sai pallon useammankin kerran lyötyä koloon (kuten alla olevassa videossa näkyvän lyönnin jälkeen seuraavalla huitaisulla), vaikkakin kaikkein hauskinta hänestä oli saada pallo lentämään vesiesteisiin. "Se meni veteen, saa uudestaan!"

Hakiessamme isoveljen koulusta sade oli onneksi tauonnut. Tänäänkin siis on satanut melkein koko päivän, mistä johtuen siirryin vain yläkertaan saatuani vapautuksen pian koululta palattuamme. Menee se vapaa-aika kynsiä lakatessa ja televisiota katsellessakin, jos ei ulos pääse lähtemään...

Musiikkia, zumbaa ja yllättäviä kokemuksia

Eilen työpäiväni loppui puistossakäynnin ja junaradalla leikkimisen jälkeen jo puolelta päivin, kun isovanhemmat tulivat kylään. Siirryin kaupan kautta yläkertaan tarkistelemaan illan junia, koska lähdin 's-Hertogenboschiin (lyhyemmin ja helpommin sanottuna Den Boschiin) kuuntelemaan Armin van Buurenin keikkaa, jonka bongasin netistä reilu viikko sitten. Nappasin syömistä juna-aseman vieressä olevasta pizzapaikasta, josta sai pizzoja mukaan. Pizza valstui nopeasti ja oli hyvää, mutta sen syöminen ulkona kylmässä tuulisessa säässä ei ollut paras mahdollinen tapa nauttia päivällistä. Pääsin Brabanthallenille ennen kuutta ja keikan alkua, mikä ei loppujen lopuksi olisi ollut niin pakollista. Tuntui kestävän melko pitkään, ennenkuin konsertti alkoi kunnolla niin, että tunnelma säilyi korkealla biisistä toiseen. Olisi ollut mukava, jos olisi ollut kavereitakin mukana, mutta hyvä musiikki ja hetkittäiset akrobatia-esitykset saivat kuitenkin hyvälle tuulelle. Väsy alkoi painaa yhdeksän tienoilla niin, että päätin lähteä kymmenen junalla jo takaisin Amsterdamiin, vaikka keikka olisi jatkunut puoleen yöhön saakka. Yllättäen ulkoilma tuntui paljon lämpimämmältä takaisintullessa. :D Ehdin kokea Den Boschin päässä vielä yhden jännittävän hetken. Ostaessani matkalippua automaatista näyttöön tuli teksti, ettei kortillani ole saldoa. (Olin siis maksamassa au pair -perheeni kortilla, koska Visa Electron ei laitteessa toimi.) Siinä sitten hetken panikoin ja lähdin etsimään kassaa, josta ostaa käteisellä. Ainoa oikealta näyttävä paikka oli kuitenkin kiinni. Lopulta pyysin erästä naista ostamaan minulle lipun ja maksoin sen hänelle käteisellä. Pääsin kotiin ja ehdin haluamaani junaankin!

Tänään lähdin aamupalan jälkeen kohti kuntoilupaikkaa, jossa tanssikaverini veti zumba-tunnin. Koreogafioita oli selvästi harjoiteltu jo aiempina viikkoina, koska niitä tuli nopeaan tahtiin lisää ja kaikki tuntuivat silti pysyvän perässä. Tai no, minä vähän huonommin. Mutta oli hauskaa ja hiki tuli! Taidan mennä sinne toisenkin kerran. :) Tunnin jälkeen lähdin uuden ystäväni kanssa vielä lounaalle (välihuomautus: näin juuri hiiren juoksemassa lattialla, iiks!) erääseen hollantilaiseen kuppilaan, missä söin ison hampurilaisen ja join olutta. Olutta! Olen itsekin yllättynyt, kuinka saatoin löytää niin hyvää olutta, että maistamisen jälkeen otan omankin lasillisen. Asiaa saattaa selittää se, ettei se ollut täyttä olutta. Tämä paikallinen kesän uutuus oli sekoitus olutta ja sitruunamehua sun muuta, mikä sai juoman maistumaan enemmän sitruunalta kuin oluelta.

 

Nyt suuntaan vielä musiikkikahvilaan katsastamaan afrikkalaisen musiikin pirskeet. En taida siellä kovin kauaa jaksaa olla, sillä jo ennen kuutta väsytti niin paljon, että teki mieli painua yöpuulle. En kuitenkaa viitsi kovin aikaisin mennä nukkumaan, etten herää keskellä yötä. Siksi lähdenkin vielä ulos, etten nukahtaisi vahingossa tähän keittiön tuoliin...