Pyörämatkalla takaisin kotiin pysähdyin aukiolle, jolta kuulin musiikkia. Mustaksi maalatut ja hauskoihin vaatteisiin pukeutuneet ihmiset lauloivat ja pitivät pientä teatteria. Yleisön seassa kiersi muutama seurueen jäsen jakelemassa (enimmäkseen lapsille) pieniä keksejä. Minäkin sain muutaman. :) Tempaus liittyi tämänpäiväiseen Sinterklaasin (vähän kuin joulupukki) tuloon, sen enempää en tiedä. Loppupäivä menikin aika lailla television äärellä.
Tälle päivälle minulle ei ollut suunnitelmia, mutta aamiaiselle mennessäni kuulin perheen isän lähteneen poikien kanssa katsomaan Sinterklaasia. Katsastin pikaisesti tapahtuman aikataulun, ja sunnuntaisaarnan ja eväiden tekemisen jälkeen suuntasin ratikalle. Pian selvisi, ettei ratikka kulkenut tavallista reittiään, ja olisihan se pitänyt ennalta arvatakin, kun kerran kulkureitin varrella sattui olemaan tämä tapahtuma. En silti tajunnut tapahtuman suuruutta, ennenkuin pääsin puolen tunnin kävelemisen jälkeen Dam-aukiolle. Aidatun alueen ympärillä oli joka puolella ihmismassaa ja aitojen sisällä oli soittava orkesteri, yleisölle keksejä jakavia ja musiikin tahdissa pomppivia eilen näkemiäni mustaksi maalattuja ihmisiä, televisiokameroita ja kaksi höpisevää juontajaa. Lopulta itse Sinterklaas saapui myös paikalle.

Dam-aukiolta Sinterklaas jatkoi hevosineen matkaa pitkässä karnevaalikulkueessa. Välillä kulkuetta seuratessani tuli mieleen penkkarit, joskin karkkien sijaan lapset keräsivät hattuihinsa ja pussukoihinsa keksejä. Ja kulkuetta katselevia ihmisiä riitti! Katselin vielä pirteää menoa ja meininkiä Leidsepleinilla, mistä suuntasin lopulta kotiin oltuani liikkeellä yllättävät neljä tuntia. Iltaruoalla sain nauttia toista iltaa peräkkäin palloperunoista, mutta eilisen vasikanleikkeen (ja aivan mahtavan kastikkeen!) tilalla oli perhosleikkeitä porsaasta. Tekisi kyllä aina mieli syödä enemmän kuin vatsa vetäisi. :D
![]() |
| Välillä tuli mieleen vappukulkue kaikkien härveleiden takia. |
![]() |
| Päivän saaliini. Voitte vaan kuvitella sitä määrää, jonka lapset saivat! :D |
Laskelmieni mukaan tämän päivän jälkeen on takana 3/4 syksystä Amsterdamissa. Enää reilu kuukausi, niin pääsen käymään Suomessa!






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti