Lukkojen takana viileässä

Lauantaiaamun työtunnit olivat mukavat. Lähdin yhdessä vanhemman pojan kanssa pyörillä liikkeelle kohti hänen tennistuntiaan. Nautin oikeastaan siitä, että sain kulkea ensimmäistä kertaa pyörillä kahdestaan hänen kanssansa, sillä hän osaa ajaa hyvin pyöräteillä ja näyttää kädelläänkin kääntymisen merkin. Vaikka olin saanut ohjeita siitä, missäpäin harjoitukset pidetään, niin tarkasta talosta saatika ovesta minulla ei ollut aavistustakaan. Annoin siis loppumatkasta pojan kulkea edellä ja seurasin vain perässä luottaen häneen, ja pääsimme hyvin perille ja vieläpä hyvissä ajoin. Nyt on nähty hockeyn lisäksi toinenkin harrastus! Odottelutuntiani ilahdutti hoidokkini seuraamisen lisäksi erään äidin 2-vuotiaat kaksoset, joilla riitti riemua pelkästä pallojen heittelystä ja niiden hakemisesta. :)

Kotona saimme lounaan ja minä söin porkkana- ja kaalilaatikoita (kyllä, pidin molemmista, niin kummallista kuin se onkin!), minkä jälkeen viikon työni olivat ohitse. Lähdin käymään lauantaimarkkinoilla ja kaupassa, mutta epäonnisesti unohdin ottaa avaimet mukaani. Ensimmäistä kertaa kävi näin, eikä kukaan edes ollut kotona avaamassa ovea. Tein sitten pyörällä pienen lenkin, jonka jälkeen lähdin ratikalla käymään keskustassa katsomassa sinne pystytettyjä joulukojuja. Suklaavohvelit sun muut näyttivät todella herkullisilta, mutta onnistuin kulkemaan koko kadun läpi ostamatta yhdestäkään kojusta mitään. Tultuani takaisin kotiin (noin 2 tuntia sen jälkeen, kun palasin ensimmäisen kerran kaupasta ja totesin talon olevan tyhjä) ei kukaan ollut vieläkään palannut sinne. Päätin katsastaa läheiset leikkipuistot siltä varalta, että pojat lähtivät hollantilaisen lapsenvahdin kanssa johonkin niistä, jotta saisin avaimen tältä. Onnekseni minua vastaan tuli pian perheen isoäiti kauppakassien kanssa. Liityin hänen seuraansa ja pääsin viimein sisälle kylmästä ulkoilmasta. En taida toista kertaa (ainakaan vähään aikaan) unohtaa ottaa avaimia mukaan!

Iltaruoalla söin raakaa tomaattia, kun isoäiti antoi pojille vihanneksia ja totesi: "Annenkin täytyy syödä yksi tomaatti" antaen samalla minulle siivun. Ei kai siinä muuta kuin tomaatti palasiksi ja palloperunoiden ja itsetehtyjen kalapuikkojen mukana suuhun. Päivällisen jälkeen lähdin kotibileisiin, jonne olin saanut kutsun yhdeltä niistä, joiden kanssa kävin keilaamassa viime kuussa. Eli taas päädyin jonnekin täysin vieraiden ihmisten keskelle, mutta se taitaa olla ainoa tapa saada kontakteja uudessa paikassa. Rupattelin eri ihmisten kanssa ja sain erään mukavan ranskalaisen tytön numeron, joten saatamme tavata uudelleenkin. :)

Eilen auringonlasku värjäsi hienosti pilvet.

Tänään ei oikeastaan muuta mainitsemisen arvoista tapahtunut kuin, että aamupalalle mennessäni isoäiti oli leipomassa karjalanpiirakoita ja pöydällä odotti myös eilen tehty piparitaikina. Oi, ihanuutta!