Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, sitäkö joulu(n odotus) on?

Tänään piti pian koululla käynnin jälkeen sanoa heipat isoäidille; kaappeihin, parvekkeelle ja pakastimeen jäi onneksi vielä kaikennäköisiä herkkuja. :) Aamupäivä tyypilliseen tapaan leikkimistä sisällä ja lounaan jälkeen tyypilliseen tapaan viereiseen puistoon. Päivän laukaus kuului poliisiautoilla leikkiessä, kun poika tarkoitti, että vilkut menivät pois päältä: "Nyt nämä vilkut on pausella." Voi tätä nykyaikaa... :D

Iltapäivällä haettuamme isoveljen koulusta pääsimme viimein piparitaikinan kimppuun, jota isoäiti ei ehtinyt poikien kanssa viikonloppuna työstää valmiiksi pipareiksi. Eihän siinä ehtinyt kovin paljoa itse pipareita painella, kun kauli taikinaa kahdelle pojalle, siirteli pipareita pellille ja vahti uunissa paistuvia yksilöitä. Pidettyämme tauon, jonka aikana aloitin iltaruoan tekoa (isoäidin valmiista ruoista huolimatta täytyi minnun valmistaa vanhenevista aineksista kastike), sain kuitenkin yksin jatkaa paistopuuhia poikien innostuttua leikkimään. Ja kiltisti leikkivätkin; vain kerran jouduin puuttumaan kunnolla heidän halutessaan leikkiä samalla laivalla. Nappasin sitten vain pikkuveljen syliini ja toin hänet seuraamaan ja auttamaan ruuanlaitossani.

Kumpikaan pojista ei erityisemmin näyttänyt innostuvan kastikkeestani (vaikka sanoivatkin vain, että ovat ihan täynnä), mutta en jaksanut pakottaa heitä syömään sen kummemmin, sillä (jostain syystä) huonosti nukuttu yö ei ollut omiaan nostamaan fiilistäni. Ehkäpä juuri tämä väsy kasvatti minussa myös alkupäivän koti-ikävän tunteen..? Ruoan jälkeen ehdimme aloittaa piparien koristelun, ennen kuin äiti tuli kotiin. Oli hauska seurata, kuinka vanhempi veljeksistä otti mallia minun koristelemistani pipareista pariin otteeseen. Ja hauskaa on myös se, että eteisessä on tällä hetkellä porkkana kummankin pojan kengässä. Ne ovat Sinterklaasin hevosta varten, kun hän käy jättämässä pieniä lahjoja yön aikana kilteille lapsille, joita Zwarte Pietit vahtivat suomalaisten tonttujen tapaan.