Aamulla juotuani taas pari kuppia teetä liioitellun rauhallisesti siirryin leikkimään kotiin jääneen pojan kanssa. Yllättäen se ei ollutkaan niin vaikeaa kuin viime viikolla. Hauskimman kommentin kuulin, kun minun pikku-ukkoni halusi pois ritarilinnasta, jonka "portti oli kiinni". Leikkitoverini tokaisi: "Ei, kun sen pitää maksaa ensin." Vähän kuin sisäänpääsymaksu, mutta laskutetaan ulos lähtiessä. :D Leikki pyöri pitkään pahvitalon ympärillä, missä pikku-ukot vaihtuivat pehmoleluihin, ja sitten leikkiminen vaihtui liiduilla piirtelyyn. Sitä en muistakaan harrastaneeni täällä sitten tutustumisviikkoni! Hauskinta tuntui silti olevan kaikkien piirustusten sotkeminen käsillä...Lounaan jälkeen lähdimme käymään kaupoilla, vaikka lapsi halusikin jäädä kotiin kuultuaan, ettei isoäiti lähde minnekään. Rattaitakin tuli kinuttua hetken aikaa, mutta lopulta koko reissu sujui hyvin pyörällä. Lämpötilaksi oli ennustettu vain +5, joten laitoin ensimmäistä kertaa korvaläpät päähäni ja pojallekin otettiin pipo. Haettuani koululaisen kotiin tein uuden reissun postiin ja kävin vilkaisemassa, josko Blokkerissa olisi ollut foliosta tehtyjä uunivuokia isoäidin porkkanalaatikolla, mutta eipä niitä ollut sielläkään. Kotiin palattuani askartelimme yhdessä isoveljen kanssa uuden kalenterin poikien huoneen seinälle. Lentokoneita tuli piirrettyä monta kappaletta molempien vanhempien reissatessa tehokkaasti tällä viikolla. (Eipä sen väliä, vaikka yksi kone onkin väärän päivän kohdalla..) Vanhan kalenterin sainkin ottaa pois täynnä ompputarroja. Kävimme tänään yhdessä hakemassa nuoremman veljeksen kanssa kaivatun supermies-asun takaisin leikkikäyttöön; isoveljelle taidamme huomenna noutaa palkinnoksi jonkin lelun omppujen keräämisestä. :)
Loput työpäivästäni menikin sitten eläinleikkiin yhdessä kummankin lapsen kanssa. Isoveli halusi olla enimmän aikaa vauvakissa (jotta sai minulta eli äitikissalta paljon hellää huomiota) ja pikkuveli vaihteli joskus kolmestikin yhden minuutin aikana esittämäänsä hahmoa aina isäkissasta tuhmaan kuningasleijonaan. Uusina eläiminä tänään pojat olivat etanoita, joita minä kissana yritin napata aina heidän tullessaan kuoresta (peiton alta) ulos. Iltaruoka toi mukanaan vielä yllätyksen päivääni: isoäidin tekemän porkkanalaatikko oli suorastaan hyvää! En ole ikinä ennen välittänyt kyseisestä ruoasta, mutta tänään otin sitä maistamisen jälkeen lisää kahdestikin. Resepti on pakko kysyä!



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti