tiistai 26. marraskuuta 2013

Kolmi-osainen työpäivä

Työpäiväni oli pilkottu kolmeen: aamulla tunnin verran, kun autoin aamuhommissa ja kävin tarhalla; illalla hain pojat kotiin, kuuntelin radiosta hartauden ruokaa lämmittäessäni, katselin poikien kanssa Sinterklaas-ohjelman ja teimme yhdessä kotitöitä (on se niin hauskaa, kun kysyy vain, saanko auttavan käden roskien vientiin tai tiskikoneen tyhjäämiseen, niin saa vastaukseksi innokkaan "joo"); ja illalla palasin alas päästämään äidin vielä lenkille. Koska kuuntelimme muutaman joululaulun ruoan yhteydessä, niin päähäni jäi soimaan lopuksi iltaa Sinterklaasje kom maar binnen met je knecht. Voi sitä kai huonompikin kappale päässä soida.. :D

Illalla odotellessani perheen äitiä kotiin, sattui netistä hyvä juttu silmiini: sukupuolineutraali lelukuvasto. Olen kiinnittänyt kauppojen leluostastoilla useinkin huomiota siihen, kuinka siellä on jaettu tyttöjen ja poikien lelut selvästi omiin hyllyihinsä. Silti hämmästyin, kun Hesarin sivujen videolla tyttö sanoo, ettei voisi leikkiä (poikien) Star Wars -leluilla, koska ei osaa leikkiä niillä. Nyt kun asiaa ajattelee, niin eipä minunkaan hoidokeillani ole montaa "tyttömäistä" lelua. Vauvanukella on tullut kyllä pari kertaa leikittyä silti...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti