lauantai 15. maaliskuuta 2014

Mustikkamuffinsseja

Torstaisessa salsa partyssa oli hauskaa, vaikka en mennytkään sinne kaverin kanssa, eikä siellä ollut monia tuttuja kasvoja tanssikoululta, joita olen siellä ennen nähnyt. Tutustuin kyllä hieman muutamaan uuteen ihmiseen, joiden kanssa varmasti tanssin jatkossakin osuessani samalla tanssilattialle. Olen ehkä ennenkin todennut tämän, mutta tanssiminen vain on niin mahtavaa!

Koulussa oli jokin sammakkopäivä. Kiva idea.
Eilen meni kivasti työpäivä, vaikka aamupäivän leikki oli normaalia haastavampaa minulle liian vähäisistä yöunista johtuen. Aurinko onneksi kurkisti iltapäivällä pilvien takaa, joten koulun pihalle jääminen oli erittäin mukavaa. Tunti siellä meni suurilta osin hippaleikissä. Kotiin lähdimme jo tunnin kohdalla, koska olin suunnitellut leipomista ennen iltaruokaa. Olemme muutamaan kertaa puhuneet vanhemman hoidokkini kanssa siitä, että meidän täytyy tehdä mustikkamuffinsseja testataksemme maistuvatko ne samalta kuin mustikkamuffinssin makuinen tee. Vihdoin sitten oli tämän testin vuoro. Aluksi pojat olivat innolla mukana taikinaa tekemässä, mutta pian he keskittyivät enemmän ilmapalloihinsa. Sain muutaman kerran puhaltaa samat pallot uudestaan, kun pojat halusivat päästää ne irti lentelemään vapaasti olohuoneeseen, ennen kuin tein niihin lopulta solmut. Pieni välikohtaus sattui, kun 5-vuotias onnistui vahingossa puhkaisemaan veljensä tarhasta saaman pallon. Itkuhan siinä tuli. Siinä sitä hetken mietin, että on nykypäivän lapsillakin murheet... Vielä "oudompi" tilanne syntyi isovanhempien ollessa kylässä, kun he olivat tuoneet pienet Spidermanit pojille. Aamupalapöydässä 3-vuotias alkoi huutamaan, että isoveli otti hänen Spidermaninsa muovisen pakkauksen, eikä hyväksynyt ottamaa toista aivan samanlaista pakkausta. Voiko olla turhempaa..?

3-vuotiaan ottama kuva kattoon sähköistämisellä kiinnitetyistä ilmapalloista.

Muffinssien paistaminen ja iltaruoaksi tilatut pizzat olivat kivoja juttuja kaikkien mielestä, ja pojat saivat kuunnella kivaa musiikkiakin, kun laitoimme soimaan monta kertaa putkeen Röllin Juhlat alkakoon -kappaleen, kuten olemme tehneet jo kolmena päivänä. Valehtelematta kuulin sen pelkästään eilen 25 kertaa. Onneksi tykkään siitä itsekin. Ja on hauskaa huomata, kuinka lapsetkin oppivat vähitellen sanoja, enkä ole enää ainoa, joka laulaa mukana. :)

Muffinssit veivät maussa voiton. Meillä oli hyvät leipurit. ^_^

3 kommenttia:

  1. Eli muffinsit ja tee maistuivat likimain samalta? :D
    -Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, eivät nyt aivan samalta, kun kerran leipomuksemme olivat parempia. Mutta 5-vuotias kertoi, että isoäiti osaa tehdä teestä hunajan avulla aivan yhtä hyvää kuin muffinssimme... Itse en tähän näkemykseen yhtyisi. :D

      Poista